Kasper Mårtensonin progesuosikit

10 askeleen ohjelma progen saloihin.

Soittolistat · Lisännyt ·

Kasper Mårtenson on tuttu kiipparivelho Amorphisin ja Barren Earthin riveistä (Kuva: Facebook)
Kasper Mårtenson on tuttu kiipparivelho Amorphisin ja Barren Earthin riveistä (Kuva: Facebook)

Barren Earthin kosketinsoittaja Kasper Mårtenson listasi kymmenen progesuosikkiaan Lampaan lukijoille ja avaa samalla koukeroisen musiikkityylin sielumaisemaa meille yksinkertaisimmillekin kuulijoille.

Spotify URI
HTTP-linkki

1. Yes: America (täyspitkä versio, 1972)

- Yes on niitä harvoja bändejä, jotka ovat onnistuneet luomaan aivan omanlaisensa musiikkityylin. Vaikutteita heillä tietysti on paljonkin, mutta lopputulos on silti aina vain Yesiä. America-biisillä bändi on ultimaalisella huipullaan: virtuoosimaista soittoa, oivaltavaa näkemystä, alituista eteenpäin menemistä ja uuden etsimistä. Biisi on alun perin Simon & Garfunkelin, mutta tässä se on sovitettu varsin uuteen uskoon.

2. Van der Graaf Generator: A Plague of Lighthouse Keepers (1971)

- VdGG:n sielu on aina ollut laulaja Peter Hammill, joka sanoittaa ja suurimmaksi osaksi myös säveltää kaikki yhtyeen kappaleet. Hammillin maaninen laulutyyli ja kabbalistiset sanoitukset onnistuvat parhaimmillaan loihtimaan esiin hyvinkin mystisiä ja apokalyptisiä visioita. VdGG:n tuotannon kirkkain timantti lienee tämä 23-minuuttinen, 10-osainen eepos, jossa kitaristina vierailee Robert Fripp.

3. Emerson, Lake & Palmer: Knife-edge (1970)

- Tässä biisissä Keith Emerson demonstroi varsin vakuuttavasti, että myös urkuri voi olla rocktähti. Samalla käy selväksi myös se, että kaikki bändit eivät edes kaipaa kitaristia.

4. Gentle Giant: The Advent of Panurge (1972)

- Moderni klassinen musiikki, madrigaalilaulu, avantgarde-jazz, ja rock samassa, näppärässä paketissa. Moni Gentle Giantin biisi, tämä mukaan lukien, on kuin eräänlainen minikokoinen Bohemian Rhapsody.

5. Genesis: The Cinema Show (Seconds Out -live, 1977)

- Yksi Genesiksen parhaita biisejä. Tämä liveversio pesee alkuperäisen, näin siitäkin huolimatta, ettei Peter Gabriel ole tässä enää läsnä. Biisin jälkimmäisen puoliskon 7/4-rytmi antaa oivallisen temmellyskentän kahdelle rumpalille (Phil Collins ja Bill Bruford), joiden häikäisevä yhteissoitto miltei varastaa huomion Tony Banksin synasoololta.

6. Caravan: Nine Feet Underground (1971)

- Ns. Canterburyn koulukunnan edustajan Caravanin soundissa oli mukana aivan omanlaistaan pastoraalisuutta. Kosketinsoittaja Dave Sinclairin urkutyöskentely hakee sielukkuudessaan vertaistaan. Hänen lyömättömäksi osoittautunutta fuzz-hammond-wahwah-soundia on häpeilemättä hyödynnetty myös parissa Barren Earth -biisissä, tosin luonnollisesti hieman erilaisessa kontekstissa.

7. Tasavallan Presidentti: Last Quarters (1972)

- Biisin selkärangan muodostaa kauniinhaikea, leslien läpi soitettu kitarariffi, joka lienee Jukka Tolosen paras. Pressa ei kalvennut lainkaan vertailussa ulkomaisiin bändeihin.

8. Pekka Pohjola: Ensimmäinen aamu (1974)

- Sana ”proge” ei välttämättä tee oikeutta Pekka Pohjolan musiikille, sillä hän oli musiikillisesti niin oma lukunsa, ja yksin omissa sfääreissään. Pohjolan musiikkiin toki sisältyy progemaisia juttuja, mutta siellä on myös paljon muuta. Kuitenkin, vaativa progefani nyökytellee päätään hyväksyvästi tämänkin biisin tahdissa, ja sen sisältämissä lukuisissa eri tahtilajeissa.

9. Jethro Tull: The Witch’s Promise (1970)

- Tämän biisin aikoihin Ian Anderson kumppaneineen alkoivat enemmänkin hyödyntämään folk-elementtejä, ja klassinen Tull-soundi alkoi olla tosiasia.

10. Kansas: Point Of Know Return (1977)

- Listan ainoa amerikkalaisedustaja, ja tämäkin hyvin brittivaikutteinen. Siitä mielenkiintoinen progebiisi, että tämän kertosäkeessä on jenkkityylille uskollisena tietynlaista ”kaikki mukaan” -asennetta. 15/8-tahtilajissa tietenkin.

Katso myös nämä