Pikakatselmus, viikko 42

Viikon 42 pikakatselmuksessa 013, Dark Days Ahead, Ephel Duath, Hamilton Groove, Harma, Krisse Chrissie Heart Sydän, Psychema, Skein ja Weh.

Arviot · Lisännyt Toimitus ·

013 - Armoa

013
Armoa

1,5/5
Julkaisija: (20.6.2012) · Suora linkki
Kuuntele: Spotify

Koska tämä on pika-arvostelu, johon en tuhlaa sen enempää aikaa mitä levyn kesto on, aion lytätä bändin alta aikayksikön. 013, nimensä mukaisesti 013-alueelta kotoisin, ja yhtyeessä vaikuttaa Kligge, Kräki, Pörri ja Miigo. Nimistä jo hieman osviittaa, kyllä, punkkiahan tämä. Eikä mitä tahansa, vaan perinteistä 77-punk rockia, oman käsitykseni mukaan sitä aitoa ja alkuperäistä lälläripunkkia.

Levy kestää seitsemän minuuttia, eli neljän biisin ajan. Biiseissä ei mielestäni ole sanomaa, tai ainakaan varteenotettavaa sellaista, sanat kuullostavat pitkälti krapula-aamun valitukselta ja laulu pettää kuuntelijan pahasti. Kappaleet on miksattu mielestäni huonosti, sen homman olisi voinut viimeistellä paremmin.

Muistan elävästi kun ensimmäisen kerran tutkin suomipunkkia, ja ”En jaksa enää” -kappale tuli esiin, bändinä nimeltämainittu 013. Asiat ovat muuttuneet niistä ajoista, enää ei samaan tunnelmaan päästä vaan yhtyeen kone sakkaa jo pahasti. Tämä minialbumi petti minut, olen katkera. Ainoastaan kansilehden ”valmistettu ohrasta” -slogan tuo pienen valonpilkahduksen tähän tapaukseen.

(Matti Heikkilä)


Dark Days Ahead - The Long Road South

Dark Days Ahead
The Long Road South

3,5/5
Julkaisija: (9.5.2012) · Suora linkki
Kuuntele: Spotify/MySpace

Hämmentävän aktiivinen Jyväskylän musiikki-scene tarjoaa jälleen yhden nimen ihmisten ihmeteletäväksi. Erinäisissä projekteissa kunnostautuneet muusikot (mm. Code for Silence, Trio Niskalaukaus, Manufacturer’s Pride) lyövät tiskiin groovaavaa hardcore/metallia Dark Days Ahead -nimikkeen alla. Tony Kaikkonen hoitaa hommansa haparoimatta, välillä vähän anselmomaista ääntelyä peliin heittäen, raskaiden riffien tukiessa synkkiä tulevaisuuden näkymiä. Chaos Caravanin keskitempotamppaus tuo mukavasti vaihtelua tykitykseen, ja lopun Until You Come Full Circle -fiilistely summaa hyvin paketin.

”The Long Road South” ei tarjoa uusia ahaa-elämyksiä modernin äärimetallin saralla, mutta joskus pelkkä tiukkuus ja hyvä groove riittävät, eikä musiikkiin tarvi sen kummempia vippaskonsteja kehitellä. Yhtyeen korkea osaamisen taso takaa kaikessa keskivertoisuudessaan vahvan laadun ”The Long Road South” -debyytille.

(Jaakko Teittinen)


Ephel Duath - On Death And Cosmos

Ephel Duath
On Death And Cosmos

2/5
Julkaisija: · Suora linkki

Avant-garde on hankala laji, varsinkin jos siihen isketään vielä ”metal” perään. Ephel Duath on kylläkin toiminut sillä saralla jo 90-luvun lopusta lähtien, ja on nyt julkaissut ilmeisesti välityöksi kaavaillun kolme biisiä reilussa 20 minuutissa esittävän ”On Death And Cosmos” -EP:n. Yhtyeessähän vaikuttaa tätä nykyä muun muassa muuan Steve DiGiorgio, joten parin viikon soittokokemuksella ei taida olla mitään asiaa tähän bändiin.

En tarkalleen ottaen tiedä mikä tässä oikein sieppaa. Onko kyse rytmityksestä vaiko laulajan äänestä? Vaiko yleisestä venkoilusta? Vähän tuntuu ajoittain siltä, että Ephel Duath venkoilee vain venkoilun vuoksi, vailla sen kummempaa tarkoitusta. Ihan kuin se vain haahuilisi monimutkaisten biisirakenteidensa läpi pysähtymättä katselemaan maisemia, avain kuin päätarkoituksena olisi päämäärä eikä itse matka? No, taitavia musikantteja bändissä kyllä vaikuttaa, sitä ei käy kieltäminen.

Eipä ollut häävi kuuntelukokemus, tosin eipä omasta hyllystäni löydy edes Arcturusinkaan levyjä. Siitä voitte päätellä, olenko oikea ihminen sanomaan ”On Death And Cosmosista” validia mielipidettä.

(Jouni Parkku)


Hamilton Groove - Kingdom of Nothing

Hamilton Groove
Kingdom of Nothing

2/5
Julkaisija: (14.3.2012) · Suora linkki
Kuuntele: MySpace

Hamilton Grooven toinen julkaisu ”Kingdom of Nothing” yhdistelee aavistuksen kierolla tavalla jazzia, bluesia, rockia ja jopa soulia. Kuusikon yhteensoitto pelaa mainiosti yhteen, minkä huipentaa harvemmin kuultu hämyinen saksofoni. Tunnelma voisi parhaimmillaan olla kuin Twin Peaksin punaisessa huoneessa ikään, jos melko kulmikas ja töksähtelevästi äännetty laulanta ei rikkoisi harmoniaa.

Vaikka kahdentoista kappaleen joukosta ei erityisempiä korvakarkkeja edukseen erotukaan, voisi ”Kingdom of Nothing” olla jouhevammalla tulkinnalla varustettuna mielenkiintoista taustamusiikkia vinksahtaneisiin illanistujaisiin. Nyt se kuulostaa vain seinäjokelaiselta bändiltä, jolla on groove kohtalaiseti hallussa mutta mistä puuttuu vielä aimo annos terävyyttä.

(Jaakko Teittinen)


Harma - Kaihokaupunki

Harma
Kaihokaupunki

2,5/5
Julkaisija: (18.4.2012) · Suora linkki
Kuuntele: Spotify/MySpace

Mitä saadaan, kun yhdistetään Pelle Miljoona, Yö ja Leevi and The Leavings kolmenkymmenen vuoden takaa? 10 mollivoittoista tarinaa suomalaisista lähiökuppiloista, kurikkalaisen Harman esittämänä.

Levyn alkupuolisko on ihan reipashenkistä, uudelta aallolta lainaavaa suomirockia, ja varsinkin avausraita Anna tuulen puhaltaa tuo mukavasti mieleen 80-luvun kulta-ajat. Loppupuolisko sisältää vähän sekalaisempaa materiaalia juustoisesta iskelmäpopista räyhäkkäämpään rockmetalliin ja juomalaluihin, jolloin kokonaisuudesta jää linjaton ja kotikutoinen maku.

Lyriikat saattavat kuulostaa pateettisilta ja moneen kertaan kuulluilta, mutta kaikessa rehellisyydessään ajavat asiansa, joskin samanlainen tasonlasku koskee levyn puolivälin jälkeen myös sanoitusosastoa. Rehellisyys ja maanläheisyys ovat kuitenkin levyn kantavia voimia, joiden avulla ”Kaihokaupunki” viehättää ainakin ne neljä ensimmäistä kappaletta.

(Jaakko Teittinen)


Krisse Chrissie Heart Sydän
Vihalauluja

1/5
Omakustanne (27.7.2012) · Suora linkki

Omaehtoisena persoonana tunnettu Krisse Chrissie Heart Sydän on päätynyt levylaulajaksi asti ”Vihalauluja”-nimisen kokonaisuutensa myötä. Krissellä on persoonansa täysillä pelissä, sen huomaa jo kansista. Ammattimaisia studiota ei ole käytetty, eikä käsittääkseni äänitykseen ole käytetty kovinkaan erikoisia vehkeitä. DIY. Krissehän on ainakin aiemmin iskenyt biisejään suoraan YouTubeen kansan ihmeteltäväksi niitä juurikaan käsittelemättä, ja ”Vihalauluja” ei tuo tuohon toimintamalliin mainittavia muutoksia.

”Vihalauluja” käsittelee nimensä mukaisesti pahaa mieltä, vihaa, inhoa ja muita hauskoja teemoja. Dominoivana elementtinä on kuitenkin Krissen lauluääni. Tämä määrittää hyvin pitkälti sen, pitääkö levystä vai herättääkö se kuulijassakin Krissen käsittelemiä tunnetiloja. Kuulijalle tuleekin ajoittain jopa vaivaantunut olo, kun Krisse purkaa pahaa oloaan Rakkausoksennuksen kaltaisissa tilityksissä. Rohkea Krisse ainakin on, siitä nostan hattua. Levynä ”Vihalauluja” on aito ja raaka, ja sellainen jota joko rakastaa tai vihaa. Mitään välimuotoja ei ole. Arvosanasta voi päätellä kumpaan lokeroon tällä kertaa osuttiin.

(Jouni Parkku)


Psychema - The Entry Point

Psychema
The Entry Point

2,5/5
Julkaisija: (25.4.2012) · Suora linkki
Kuuntele: Spotify/MySpace

Lupauksia herättävän ja apokalyptisia näkymiä sisältävän Entry Point -intron jälkeen helsinkiläisen Psycheman debyytti osoittautuu odotettua vähemmän kaoottiseksi, kallistuen enemmän tunnelmallisen progemetallin suuntaan. Puolipuhdas laulu on vähän varovaisen oloista, ja riffitkin töksähtelevät ajoittain, eikä ”The Entry Point” lähde missään vaiheessa kunnolla liitoon. Monisyisten välisoittojen ja säkeistöjen jälkeen toivoisi yksinkertaisen tarttuvia kertsejä, mutta nekin tuntuvat jotenkin puolivillaisilta. Erinäisillä kone-elementeillä yritetään saada sävellyksiin syvyyttä, mutta ne tuntuvat enemmänkin turhilta kuin kokonaisuutta täydentäviltä. Proge-osasto kun on bändillä parhaiten hallussa, siihen ei välttämättä mitään synamattoa enää kaivata.

”The Entry Point” jättää Psychemasta jotenkin valjun kuvan, mikä ei varmastikaan ole ihan koko totuus, sillä ajoittain levyltä on kuultavissa ihan mielenkiintoisia juttuja, ja varsinkin soittotatsi on kohdillaan. Vähän sinne tänne hapuilevaa ilmaisua tulisi tiivistää siihen omimmalta tuntuvaan suuntaan, koska nyt lopputulos tarjoaa kaikille vähän jotain eikä kenellekään oikein mitään.

(Jaakko Teittinen)


Skein - Children of Light

Skein
Children of Light

3/5
Omakustanne · Suora linkki

Skein on yhtye Tampereelta, jotka karvan verran alle puolituntista ”Children of Light” -teostaan sanovat EP:ksi. Yhtye on toiminut jo vuodesta 2004 asti, ja pyrkimyksenään sillä on ollut luoda ”jotain uutta ja merkityksellistä metallimusiikin kentälle”. Tässä tavoitteessaan Skein onnistuu vain puolittain, yhtyeen raskaampien ja kevyempien sävyjen yhdistely kun ei ole enää sieltä epätavanomaisimmasta päästä.

Käytännössä Skeinin musiikki jakautuu kahdenlaisiin maisemiin. Toisaalla yhtye jyystää ja rynkyttää hyvinkin metallisesti ja örinälauluilla, toisaalla taas himmailee pehmeillä ja puhtailla laulusuorituksilla. ”Children of Light” käytännössä on kummankin osapuolen vuoropuhelua, joista tosin toinen yrittää koko ajan puhua toisen päälle. Toisin sanoen Skein kaipaisi sinänsä hyvin tehtyyn musiikkiinsa hieman diversiteettiä lisää. Vaikka bändi jo nytkin poukkoilee kahden ääripään välillä, olisi hyvä saada sinne väliin hieman harmaitakin sävyjä. Varsinkin himmailukohdat tuntuvat turhankin kesyiltä ja jopa pakonomaisesti korostetuilta raskaampaan jyräämiseen verrattuna, jolla sektorilla Skein luovii suvereenimmin. Teknisestihän sekä yhtye että levy ovat kyllä hyvällä tasolla, mutta musiikin kehittämiselle löytyisi vielä varaa.

(Jouni Parkku)


Weh - En natt kom doed

Weh
En natt kom doed

3,5/5
Julkaisija: (16.3.2012) · Suora linkki
Kuuntele: Spotify

Kyllä, ei ole mitenkään tavanomaista että levyjen kansista syntyy tiettyjä mielikuvia jotka murtuvat heti kun lätyn laittaa soittimeen. Näin kävi myös Wehin kanssa, jonka ”En natt kom doed” -albumin kannessa on ilmiselvää black metal -henkeä, mutta joka onkin kaunista ja kuulasta, ilmaisultaan melko riisuttua vaikkakin sisällöllisesti rikasta neofolkkia.

Weh-nimen taakse kätkeytyy norjalainen Erik Evju, joka on tehnyt Weh-nimellä jo vuosikymmenen ajan lyhyempiä levyjä ja nyt ensimmäisen pitkäsoittonsa. Miehen aiempaa tuotantoa tuntematta ”En natt kom doed” on piristävä poikkeus virrassa, mutta albumia on hankala verrata edeltäjiinsä. Albumista tulee hyvin vahvasti mieleen Ulver ja sen ”Kveldssanger”-albumi, eikä Weh nyt oikeastaan järin kaukana ole kotoisasta Tenhistäkään. Wehin lauluissa pohjoinen luonto on raaka ja ikkunan takana kurkistelee vapauttajan roolin omaksunut kuolema. Eipä tätä melko synkkää levyä muutenkaan voi kuvailla. Pääasiassa Evju laulaa norjaksi, mutta muutaman vedon englanniksi. Tunnustan saaneeni enemmän irti norjankielisistä vedoista, sillä niissä Wehin tulkinta tuntuu olevan kaikkein aidoimmillaan.

(Jouni Parkku)

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä

Pikakatselmus, viikko 35

· Arviot

Nailed Coil - The Outcome of Anxiety

Viikon 35 pikakatselmuksessa The Anderssons, Anomus, Carnal Demise, Elektrik Noise Ensemble, Jonathan Isaksson, Lunar Path, Nailed Coil, Roitotuli ja Six Pack of Street Violence -splitti

Pikakatselmus, viikko 39

· Arviot

Kreyskull - Year of the Octopus

Viikon 39 pikakatselmuksessa Boothill Regulators, F.T.W. Boogie Machine, The Greystone, Highway Burns, Horn Of The Rhino, Kebu, Kreyskull, Madison Roam, The Myth Of Autumn, Tracedawn

Pikakatselmus, viikko 32

· Arviot

Abysmalia - Amid Adversities

Viikon 32 pikakatselmuksessa Abysmalia, Anger Cell, Board of Aves, Clayskin, Dogtor, Fadeout, Manfish, Peltikoira ja Ten For None.