Kolmipäivinen raskaan musiikin iloittelu keräsi Tampereen Eteläpuistoon yhteensä 23 000 korvaparia nauttimaan yhteensä 22 yhtyeen show’sta.
Steel Panther palaa puolen vuoden tauon jälkeen
Glam-parodia vierailee syksyllä Suomessa jo toistamiseen tämän vuoden aikana.
Saavatko suomalaiset tästä ikinä tarpeekseen? Edellisen kerran viime maaliskuussa suomalaisyleisöä loppuunmyydyssä Nosturissa villinnyt yhdysvaltalaisyhtye Steel Panther jatkaa rock’n'rollin-huuruista kiertuettaan ja saapuu syksyllä Suomeen jo toistamiseen tämän vuoden aikana. Villeistä keikoistaan, kieli poskessa tehdyistä sanoituksistaan ja näyttävistä esiintymisasuistaan tunnetut Sunset Stripin pantterit nähdään Helsingin The Circuksessa sunnuntaina 21. lokakuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy torstaina 28. kesäkuuta Tiketissä.
Musiikillisesti yhtye kumartaa 80-luvun tukkabändien, kuten Mötley Cruen ja Poisonin suuntaan. Bändin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. ”Death To All But Metal”, ”Community Property”, ”17 Girls In A Row” ja ”It Won’t Suck Itself”. Steel Pantherista on muodostunut uniikki ilmiö, jolla on faneja sekä rock- että metallipiireissä.
Vaikka yhtye tekeekin show’nsa ja lyriikkansa huumorilla, muusikkoina Steel Pantherit ovat kovia tekijöitä. Keulakuva Michael Starr on laulanut aikoinaan L.A.Gunsissa ja kitaristi Satchell tunnetaan myös Rob Halfordin Fight-kokoonpanosta. Bändin tuorein levy ”Balls Out” julkaistiin viime syksynä.
Steel Panther (USA)
Su 21.10.2012 The Circus, Helsinki
Liput 35 euroa + toimituskulut, to 28.6.2012 klo 9 alkaen.