Punk-legenda The Adolescents elokuussa Suomeen

Tony Cadena & kumppanit vierailevat Tampereella, Turussa je Helsingissä.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

adolescents_pic

Yhdysvaltalainen punk-veteraani The Adolescents palaa elokuussa Suomeen kolmen keikan visiitille. Viimeksi kolme vuotta sitten vieraillut yhtye aloittaa turneensa 5.8. Tampereen Klubin ”All Age Sundaysta” ja jatkaa seuraavina iltoina Turussa ja Helsingissä. Keikoille on myös luvassa myöhemmin ilmoitettavia lämppäreitä.

Kalifornian Fullertonissa vuonna 1980 perustettu The Adolescents lukeutuu ensimmäisen hardcore-aallon tärkeimpiin nimiin yhdessä mm. Dead Kennedysin ja Black Flagin kanssa. Ensimmäisen kerran jo noin vuoden olemassaolon ja menestyksekkään ”Adolescents”-debyyttinsä jälkeen hajonnut bändi on koko uransa ajan kokenut paljon miehistövaihdoksia, myös toisen reunioninsa jälkeen vuonna 2001. Nykymuotoinen Adolescents muodostuu alkuperäisjäsenien Tony Cadenan (laulu) ja Steve Soto (basso) lisäksi Dan Rootista (kitara), Mando Del Riosta (rummut) sekä Joe Harrisonista (kitara) ja Mike McKnightista (kitara). Kyseinen kokoonpano julkaisi järjestyksessään viidennen täyspitkän ”The Fastest Kid Alive” viime kesänä.

The Adolescents (usa)
Su 5.8.2012 Klubi, Tampere. Liput 10 eur + toimituskulut, ovelta 12 eur.
Ma 6.8.2012 Klubi (Ilta), Turku. Liput 10 eur + toimituskulut, ovelta 12 eur.
Ti 7.8.2012 Bar Loose, Helsinki. Liput 13 eur + toimituskulut, ovelta 15 eur.
Lippujen myynti alkaa Tiketissä 11.5.2012 09:00.

www.myspace.com/theadolescents
www.facebook.com/pages/Adolescentsusa
www.nem.fi