Hyvän Mielen Tapahtuma elävöitti vastatuuleen joutuneita Turun punk-touhuja.
Projektifest Turun keskustassa ensi viikonloppuna
Historiallisen Turun ytimessä luvassa bändejä, työpajoja, elokuvia ja diskoilua.
Alakulttuuribaari Turkuun -osuuskuntahanke järjestää yhteistyössä Turun Kirjakahvilan kanssa kesäkuussa kolmipäiväiset epäkaupalliset ulkoilmafestarit Brinkkalan pihassa, keskellä historiallista Turkua. Festareiden pääesiintyjinä on kaksi brittiläisen anarkopunkin klassikkobändiä: vuonna 1979 Suttonissa perustettu Lost Cherrees ja vuonna 1983 Kentissä perustettu Liberty.
Tapahtumassa nähdään ja kuullaan myös edustava läpileikkaus kotimaisen punkin nykytilasta, kun Brinkkalan pihan lavalle nousee paikallisten mnimien ohella bändejä mm. Helsingistä, Tampereelta ja Oulusta saakka. Esimerkkeinä mainittakoon vuonna 1996 perustettu punkrock-pumppu Wasted, 70-luvun suomipunkin suuntaan kumartava Moderni elämä, omintakeisuudessaan avantgardistiseksikin luonnehdittu lo-fi-ryhmä Seksihullut ja Turun anarko-/postpunk-ylpeys 1981. Festarien erikoisuuksiin kuuluu lauantai-illan aloittava ”potpuri”, jossa tapahtuman järjestäjien omat bändit esittäytyvät muutaman minuutin pikakeikoilla.
Lauantaina päivällä Kirjakahvilassa pidetään zine- eli pienlehtityöpaja ja näytetään aihetta käsittelevä yhdysvaltalainen dokumenttielokuva. Lisäksi luvassa on pikatreffit, joissa punkkarit ja queerit voivat etsiä paitsi sydämensä valittuja myös bändikavereita, kämppiksiä tai ihan vain ystäviä.
Festari päättyy sunnuntaipäivällä leppoisasti vegaanibrunssiin, sooloartistien ilmaiskeikkoihin ja punk-aiheiseen dokumentaarinäytökseen.
Projektifest, päiväkohtainen aikataulu
Perjantaina 8.6.2012, klo 20-02:
LOST CHERREES (uk), LIBERTY (uk), CONDITION: DEAD (uk), 1981, RAJAT
Lauantaina 9.6.2012, klo 18-02:
WASTED, SEKSIHULLUT, MODERNI ELÄMÄ, DEATH BY SNOO SNOO, KYLMÄ SOTA, HISKO DETRIA
Lauantaina päivällä zinetyöpaja Kirjakahvilassa klo 13 alkaen ja ”speed date for punx & queers” klo 16.
Sunnuntaina 10.6.2012 päivällä:
JYRKI NISSINEN, MÖRK SÉANCE
Liput: 8 eur/päivä, kahden päivän liput ennakkoon 12 € ja portilta 15 € (sunnuntaina vapaa pääsy). Ennakkomyynti Turun Levykauppa Äxässä ja Kirjakahvilassa 14.5. alkaen. Ikäraja 18 vuotta.
projektifest.wordpress.com
www.facebook.com/events/369483513093561