Pissed Jeans soittaa elokuussa Suomessa kaksi keikkaa

Hardcorepunkia, noiserockia ja grungea yhdistelevä yhdysvaltalaisbändi esiintyy Helsingissä ja Tampereella.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Pissed Jeans (Shawn Brackbill)

Yhdysvaltalaisen hardcorepunkia, noiserockia ja grungea yhdistelevän Pissed Jeans esiintyy eolkuuna alussa kahdella keikalla Suomessa. Sub popille levyttävä kokoonpano nähdään 2. elokuuta Kuudennella Linjalla Helsingissä, ja seuraavana iltana Tampereen Klubilla. Ennen illan pääesiintyjää molemmilla keikoilla nähdään kotimaisen punkrockin eturivin nimiin lukeutuvat noiserock-yhtye FUN ja kieroa hardcorea soittava Hero Dishonest.

Vuonna 2004 perustettu Pissed Jeans julkaisi debyyttialbuminsa ”Shallow” (2005). Bändin kaksi seuraavaa Sub Popilla ilmestynyttä pitkäsoittoa, ”Hope For Men” (2007) ja ”King of Jeans” (2009) toi bändille suurampaa menestystä, ja veivät bändiä kiertueille muun muassa Flipperin, Lightning Boltin, Melt-Bananan ja edesmenneen Jay Reatardin kanssa. Tuottaja Alex Newportin (mm. At the Drive-In, The Locust) johdolla äänitetty ”King of Jeans” laajensi Pissed Jeansin soundia punkista ja noisesta myös sludgen ja varhaisen grungen suuntaan.

Pissed Jeansin (usa), FUN, Hero Dishonest
To 2.8.2012 Kuudes Linja, Helsinki. 15 eur + toimituskulut, ovelta 17 eur.
Pe 3.8.2012 Klubi, Tampere. Liput 12 eur + toimituskulut, ovelta 14 eur.

www.whitedenim.com/pissedjeans/
www.noisecorewalze.com
www.herodishonest.com
www.fullsteam.fi