Negative Approach

Negative Approach Tavastialle

Mielenkiintoiset keikkauutiset sen kuin jatkuvat. Nyt ensimmäisen klubikeikkanasa Suomessa on vahvistanut hc-punkin edelläkävijä Negative Approach, joka esiintyy Tavastialla perjantaina 19. syyskuuta.

Vanhan liiton hardcorepunkin keskeisiin nimiin lukeutuva Negative Approach perustettiin Detroitissa vuonna 1981 The Stoogesin ja Dischargen kaltaisten yhtyeiden innoittamana. Jo seuraavana vuonna Touch & Go Recordsille (mm. Shellac, The Jesus Lizard) kiinnitetyltä nelikolta ilmestyi nimetön esikois-ep ja vuotta myöhemmin bändin ainoaksi jäänyt albumi ”Tied Down”. Vokalisti John Brannonin johtama Negative Approach hajosikin pian debyyttialbumin ilmestymisen jälkeen, ja seuraavina vuosina Brannon vaikutti esimerkiksi bluespunk-yhtyeessä Laughing Hyenas.

Negative Approachin paluuta saatiin odottaa aina syksyyn 2006, jolloin yhtye esiintyi Touch & Go:n 25-vuotisjuhlissa. Sittemmin yhtye on jatkanut uraansa vaihtelevalla aktiivisuudella keikkaillen esimerkiksi ATP- ja No No Fun -festivaaleilla. Suomessa Negative Approach on vieraillut ainoastaan kesän 2013 Kuudes Aisti -festivaaleilla. Yhtyeen uusin julkaisu on vuonna 2010 ilmestynyt ”Friends of No One” -ep, joka sisältää arkistolöytöjä bändin alkuaikojen aktiivivuosilta.

Negative Approach (usa), Total Recall
Pe 19.9.2014 Tavastia, Helsinki
Liput ennakkoon Tiketistä alk. 24 eur, ovelta 25 eur. Myyntiin ke 23.7.2014 klo 9.00.

www.touchandgorecords.com/bands/band.php?id=57
facebook.com/totalrecallhc
www.tavastiaklubi.fi
www.fullsteam.fi