Monster Magnetin klassikot soivat marraskuussa Suomessa

Stoner-pioneeri soittaa ”Spine Of God” -debyyttinsä Tampereella ja Helsingissä.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Monster Magnet

Yhdysvaltalainen stoner-pioneeri Monster Magnet soittaa arvostetun debyyttialbuminsa ”Spine Of God” kokonaisuudessaan kahdella Suomen keikalla marraskuussa. Bändi esiintyy perjantai-iltana 16. marraskuuta Tampereen Pakkahuoneella ja lauantaina 17. marraskuuta Helsingin Tavastia-klubilla ainutlaatuisella iltapäiväkeikalla. Levyn yhdeksän kappaleen lisäksi keikoilla kuullaan myös bändin muita klassikkohittejä.

Maailman arvostetuimpiin stoner-rockyhtyeisiin kuuluva Monster Magnet on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä genrensä vahvimmista sanansaattajista. Spacerockia, punkia ja psykedeliaa yhdistelevän Monster Magnetin tyyliin on vahvasti vaikuttanut muun muassa 1970-luvun avaruusrock-kokoonpano Hawkwind. Karismaattisen Dave Wyndorfin luotsaama Monster Magnet on tiennäyttäjänä myös itse innoittanut lukuisia rockyhtyeitä aina 1990-luvulta lähtien.

Monster Magnet (usa)
Pe 16.11.2012 Tampere, Pakkahuone
La 17.11.2012 Helsinki, Tavastia
Liput 32 euroa + toimituskulut, keikkapaikkojen ovilta 35 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.

www.zodiaclung.com
www.myspace.com/monstermagnet
www.livenation.fi