Meshuggah kiertää Suomea lokakuussa

Länsinaapurin äärimetallistit soittavat neljän keikan kiertueen.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Meshuggah (2012)

Meshuggahin ensi viikon neljä Suomen-keikkaa peruuntuvat artistista, keikkapaikoista tai kiertueen järjestäjästä Fullsteamista riippumattomista syistä. Korvaavia keikkapäiviä selvitellään parhaimmillaan ja niistä tiedotetaan mahdollisimman pikaisesti. Jo ostetut liput tulevat käymään sellaisinaan korvaaville keikoille, mutta halutessaan liput voi myös palauttaa ostopaikkaan.

Teknistä äärimetallia soittava Meshuggah kiertää lokakuun alussa Suomea. Pohjoismaiden arvostetuimpiin raskaan musiikin yhtyeisiin lukeutuva ruotsalaisbändi esiintyy 2. lokakuuta alkaen Helsingissä Nosturissa, Seinäjoen Rytmikorjaamolla, Oulun Teatriassa ja Tampereen Pakkahuoneella. Kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 30. elokuuta.

Aikaisemmin tänä vuonna seitsemännen albuminsa julkaissut Meshuggah on 25 vuotta kestäneen uransa aikana noussut paitsi Pohjoismaiden menestyneimpien metal-yhtyeiden joukkoon myös valtaisaan suosioon ympäri maailmaa Etelä-Amerikkaa ja Aasiaa myöten. Ajankohtaisella ”Koloss”-levyllään äärimmäisen raskauden ja soiton teknisyyden huippuunsa vienyt yhtye on jälleen kerran osoittanut uusiutumiskykyään vieden death metal- ja jazz-teemat uudelle tasolle.

Meshuggahin edellisestä Suomessa soitetusta klubikeikasta on kulunut jo lähes 10 vuotta. Keväällä 2009 bändi oli tulossa loppuunmyydyille keikoille Helsinkiin ja Tampereelle, mutta tuolloin yhtyeen rumpali joutui selkäleikkaukseen ja konsertit peruuntuivat vain muutamaa päivää ennen sovittuja esiintymisiä. Edellisen kerran Meshuggah vieraili Suomessa tämän kesän Jurassic Rockissa.

Meshuggah (swe)
Ti 2.10.2012 Nosturi, Helsinki. Liput 27 eur + toimituskulut.
Ke 3.10.2012 Rytmikorjaamo, Seinäjoki. Liput 25 eur + toimituskulut.
To 4.10.2012 Teatria, Oulu. Liput 25 eur + toimituskulut.
Pe 5.10.2012 Pakkahuone, Tampere. Liput 25 eur + toimituskulut.

www.meshuggah.net
www.facebook.com/meshuggah
www.fullsteam.fi