Gogol Bordello

Gogol Bordello marraskuussa akustisena Tavastialla

Etnopunk-yhtye Gogol Bordello saapuu Tavastialle 21. marraskuuta osana loppuvuodesta järjestettävää Gogol Acoustic Bordello -Euroopan-kiertuetta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 30. syyskuuta.

New Yorkissa viime vuosituhannen lopulla perustettu Gogol Bordello aloitti uransa akustisen musiikin parissa, mutta bändin suosion kasvettua yhtye on keskittynyt lähinnä sähköisempiin keikkoihin. Bändin musiikilliset juuret ovat kuitenkin aina olleet vahvasti esillä Gogol Bordellon levyillä ja esiintymisissä, ja esimerkiksi yhtyeen nokkamies Eugene Hutz tunnetaan pelkän akustisen kitaran suosimisesta.

Gogol Acoustic Bordellon kokoonpanoon kuuluu viisi muusikkoa Gogol Bordellon seitsemästä vakiojäsenestä: Eugene Hutz (laulu/kitara), Sergey Ryabtsev (viulu), Yury Lemeshev (haitari), Pedro Erazo-Segovia (lyömäsoittimet) ja Elizabeth Sun (perkussiot/taustalaulu).

Gogol Bordellon edellinen albumi, Rick Rubinin tuottama, ”Trans-Continental Hustle” ilmestyi keväällä 2010. Lukuisia kertoja Suomessa vieraillut yhtye nähtiin maassamme viimeksi joulukuussa 2010, jolloin kokoonpano esiintyi Kulttuuritalolla.

[youtube url=Klt904ga4IA]

Gogol Bordello (usa)
Ma 21.11.2011 Helsinki, Tavastia
Liput 37 eur +toimituskulut, ovelta 39 eur. Myynti alkaa pe 30.9.2011 klo 9.00

www.gogolbordello.com
www.fullsteam.fi