Kuva: Garagerockin kulttinimi Pierced Arrows kahdelle keikalle

Garagerockin kulttinimi Pierced Arrows kahdelle keikalle

Dead Moon -jälkeläinen vierailulle

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Legendaarisen Dead Moonin raunioille perustettu Pierced Arrows saapuu kahdelle keikalle Suomeen. Yhdysvaltalainen garagerockin kulttinimi nähdään maanantaina 7. syyskuuta Tampereen Klubilla ja seuraavana iltana Helsingin Tavastialla.

Lähes 20 vuoden ajan lo-fi -hengessä garagerockia, countrya ja punkia sekoitellut Dead Moon hajosi 2000-luvun puolivälissä, mutta vain muutamia kuukausia lopettamispäätöksen jälkeen syntyi uusi yhtye Pierced Arrows. Dead Moonin tavoin myös Pierced Arrows personoituu vahvasti kitaristi-laulaja Fred Colen ja basisti-laulaja Toody Colen muodostamaan pariskuntaan, joiden lisäksi uudessa kokoonpanossa vaikuttaa rumpali Kelly Halliburton.

Pierced Arrows jatkaa Dead Moonin perintöä myös musiikillisesti. Koko uransa ajan itse pyörittämänsä Tombstone Recordsin kautta levyjään julkaisseet Colet ovat luoneet omalaatuisen ja tunnistettavan soundin. Pierced Arrowsilta on toistaiseksi julkaistu ”Straight To The Heart” -pitkäsoitto sekä ”Paranoia”- ja ”In My Brain” -vinyylisinglet. Parhaillaan yhtye työskentelee ”Descending Shadows” -työnimellä kulkevan kakkosalbumin parissa.

Molemmilla keikoilla illan avaa Terveet kädet -yhtyeestä tutun Läjä Äijälän bluesrock-duo The Sultans. Minimalistisiin kappaleisiin ja hypnoottiseen toistoon keskittyvän kokoonpanon debyyttialbumi ilmestyi tänä keväänä vaikka yhtye on perustettu jo 90-luvun alkupuolella.

LIPUT:
Ma 7.9.2009 Tampere, Klubi +The Sultans (12 EUR +mahd. toimituskulut, ennakko: Tiketti)
Ti 8.9.2009 Helsinki, Tavastia +The Sultans (12 EUR + mahd. toimituskulut, enakko: Tiketti / Ovelta 14 EUR)

www.piercedarrows.com
www.myspace.com/piercedarrowspdx
www.myspace.com/sultansboogie
www.fullsteamagency.com

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: