Frank Turner ja Jaakko & Jay kimpparundille

Folkpunk-joukkio esiintyy tammikuussa neljällä paikkakunnalla.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Frank Turner

Brittiläinen punk-trubaduuri Frank Turner sekä kotimainen folkpunk-kaksikko Jaakko & Jay soittavat ensi vuoden alussa yhteisen Suomen-minikiertueen. Jo syksyllä 2009 runsaat 20 kimppakeikkaa ympäri Eurooppaa soittaneet kokoonpanot nähdään 16. tammikuuta alkaen Turun Klubilla, Tampereen Klubilla, Helsingissä Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa.

Hardcorepunkia soittaneesta Million Dead -yhtyeestä soolouralle vuonna 2005 siirtynyt Frank Turner on saavuttanut mittavaa kansainvälistä menestystä erityisesti kahdelle viimeisimmällä albumillaan ”Poetry of the Deed” (2009) ja ”England Keep My Bones” (2011). Nelimiehisen The Sleeping Souls -taustabändinsä kanssa keikkailevan laulaja-lauluntekijän seuraavaa albumia on lupailtu ensi maaliskuulle. Kaikilla neljällä tulevalla Suomen-keikalla illat avaa tamperelainen folkpunk-kaksikko Jaakko & Jay. Juuri studiosta palannut yhtye julkaisee ensi keväänä vielä nimeämättömän toisen pitkäsoittonsa.

Frank Turner (gbr), Jaakko & Jay
Ke 16.1.2013 Klubi, Turku
To 17.1.2013 Klubi, Tampere
Pe 18.1.2013 Tavastia, Helsinki
La 19.1.2013 Lutakko, Jyväskylä

frank-turner.com
www.peaceism.net
www.fullsteam.fi

Katso myös nämä