Michael Gira
Michael Gira

Folks-festivaali toukokuussa Korjaamolla

Kaksipäiväisen tapahtuman päätähtenä nähdään Swans-yhtyeen vokalisti Michael Gira.

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Folks-festarit valtaavat Korjaamon jo toista vuotta peräkkäin. 20. ja 21. huhtikuuta pidettävän tapahtuman pääesiintyjänä nähdään viime vuonna comebackin tehneen ja toukokuussa myös Suomessa vierailleen Swans-yhtyeen vokalisti Michael Gira, joka soittaa Korjaamolla akustisen soolokonsertin. Folks-festarit esittelevät lisäksi kotimaisen laulaja-lauluntekijä-kentän parhaimmistoa Tuomari Nurmiosta Ville Ahoseen, uusia lahjakkuuksia unohtamatta.

Vuonna 1982 perustettu Swans on yksi merkittävimmistä newyorkilaisista vaihtoehtoyhtyeistä, jolla on ollut suuri vaikutus esimerkiksi no wave-, post-punk- ja metallimusiikin kehityksille. Swansin hajottua 90-luvun lopulla yhtyeen johtohahmo Michael Gira keskittyi soolouraansa, Angels of Light -yhtyeeseensä sekä Young God -levy-yhtiönsä pyörittämiseen. Edellisen soololevynsä “I Am Not Insane” artisti julkaisi vuonna 2010. Muiden kiireidensä ohella Michael Gira on myös julkaissut kirjoja sekä spoken word -levyn.

Muita tapahtumassa nähtäviä kookoonpanoja ja artisteja ovat mm. Tuomari Nurmion uusi trio-kokoonpano Dumari & Spuget, Risto-yhtyeensä keulakuva Risto Ylihärsilä sekä Joensuu 1685 ja Plain Ride -yhtyeiden keulahahmot Mikko Joensuu ja Janne Westerlund omilla soolokeikoillaan.

Folks-festarit 20.-21.4.2012
Korjaamon vintillä ja vaunusalissa

Pe 20.4.: Dumari & Spuget, Minä & Ville Ahonen, Mikael H & The Siberians, Janne Westerlund, Iida Umpikuja
La 21.4.: Michael Gira (Swans), Risto (soolo), Vuk, Mikko Joensuu, Bon Jouni

Liput 1 päivä 12 eur + toimituskulut (ovelta 14 eur), 2 päivää 18 eur + toimituskulut (ovelta 20 eur)

www.korjaamo.fi

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: