Entombed

Entombedia syksyllä oikein urakalla

Death metal -yhtye Entombed soittaa syksyllä kahden viikonlopun yhteydessä yhteensä kuusi Suomen keikkaa. Pitkän linjan ruotsalaiskokoonpano esiintyy syyskuun puolivälissä Sotkamossa ja Oulussa, ja runsaat kaksi viikkoa myöhemmin vuorossa on neljän keikan klubikiertue maan eteläisemmissä kaupungeissa.

Jo vuonna 1987 perustettu Entombed on pohjoismaisen death metalin todellinen pioneeriyhtye. Merkittävänä esikuvana sadoille bändeille toimineen kokoonpanon viimeisin studioalbumi on vuonna 2007 ilmestynyt yhdeksäs pitkäsoitto ”Serpent Saint”. Ensi syksynä Entombedin klassikkoalbumit ilmestyvät uusina painoksina, joten tulevilla Suomen keikoilla on odotettavissa materiaalia bändin pitkän uran varrelta.

Edellisen kerran Entombed on vieraillut Suomessa toukokuun puolivälissä, jolloin yhtye nähtiin Hyvinkään Steelfest-tapahtumassa. Ruotsalaisbändin viimeisin Suomen kiertue toteutui talvella 2010, jolloin Entombed yllätti soittamalla keikkoja Lepakkomiehen kaltaisissa pikkuklubeissa.

Entombed (swe)
Pe 14.9.2012 Sotkamo, Syke-klubi +Torture Pulse. Liput 25 eur + toimituskulut (Tiketti).
La 15.9.2012 Oulu, Nuclear Nightclub +Torture Pulse. Liput 25 eur (Levykauppa X, Oulu).
Ke 3.10.2012 Tampere, Klubi +Devil (NOR). Liput 18 eur + toimituskulut, ovelta 20 eur (Tiketti).
To 4.10.2012 Turku, Klubi. Liput 16 eur + toimituskulut, ovelta 18 eur (Tiketti).
Pe 5.10.2012 Helsinki, Virgin Oil Co. Liput 17 eur + toimituskulut, ovelta 19 eur (Tiketti ja Virgin Oil).
La 6.10.2012 Jyväskylä, Lutakko. Liput 15 eur (Jelmu).

www.entombed.com
www.fullsteam.fi