Die So Fluid syyskuussa Suomeen

Englantilaistrio soittaa alkusyksystä viiden keikan kiertueen.

Menovinkit, Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Die So Fluid

Särmikäs hard rock -yhtye Die So Fluid saapuu jälleen Suomeen. Englantilaisbändin kymmenes Suomen-kiertue alkaa Tampereelta 3.9. kattaen vedot seuraavina päivinä myös Kuopiossa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Lahdessa.

Vuonna 2000 perustettu Die So Fluid on kolmen kovan soittajan kokoonpano. Laulaja-basisti Grog on nähty mm. Kelly Osbournen ja Mel C:n live-bändeissä, rumpali Al Fletcherin kaapista löytyy Grammy-palkinto Lee ”Scratch” Perryn Jamaican E.T.-levyn ansiosta ja kitaristi Drew Richards aloitti uransa jo 90-luvulla Feline-yhtyeessä.

Die So Fluid on julkaissut urallaan kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin on neljä vuotta sitten ilmestynyt The World Is Too Big for One Lifetime. Yhtyeen seuraava albumi The Opposites of Light ilmestyy toukokuun alkupuolella: tarkka julkaisupäivämäärä paljastetaan pian. Yhtyeen kolmen ensimmäisen levyn helmet on summattu myös tuoreelle kokoelmalle Kisses and Kicks.

Die So Fluid (uk)
ke 3.9.2014 Yo-Talo, Tampere, (liput ennakkoon 8 eur, ovelta 10 eur)
to 4.9.2014 Henry’s Pub, Kuopio (liput ennakkoon 6 eur, ovelta 6 eur)
pe 5.9.2014 LeBonk, Helsinki (liput ennakkoon 10 eur, ovelta 12 eur)
la 6.9.2014 Musta Kynnys, Jyväskylä (liput 7 eur, vain ovelta)
su 7.9.2014 Ravintola Torvi, Lahti (liput 6 eur, vain ovelta)

www.diesofluid.net
www.facebook.com/pages/Die-So-Fluid/11472901380