Kuva: Alppipuiston kesä 2010

Alppipuiston kesä 2010

Uutiset · Lisännyt Toimitus ·

Linnanmäen kupeessa Helsingin Alppilassa nähdään taas tänä kesänä paljon mielenkiintoista ja ennenkaikkea ILMAISTA häppteninkiä kokoperheelle. Tarjolla kansanmusiikkia, runoutta, teatteria, jazzia, lastenohjelmaa mutta myös “populaarimpaa” rock-, pop- ja konemusiikkia. Alla joitakin mielenkiintoisia tapahtumapomintoja Alppipuiston kesästä.

Pax-festivaali 3.-4.7.

Suomen Rauhanpuolustajat ry yhteistyökumppaneineen tarjoaa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna leppoisaa musiikki- ja
kulttuuriohjelmana. Paxissa pääsee tutustumaan myös erilaisten järjestöjen toimintaan.
Perjantaina Pax-festivaaleilla esiintyy mm. Simba Vibration (Venäjä), Tuomari Nurmio, Roni Martin ja Polisario Boys (Länsi-Sahara), lauantaina mm. Jätkäjätkät, The Flaming Sideburns, Liikkuvat Lapset, Sõpruse Puiestee (Viro) ja Nazca.
www.rauhanpuolustajat.fi

Alppipuiston Kansanjuhla 9.-10.7.

Vuonna 1979 aloitettujen Elävän musiikin yhdistys Elmu ry:n ilmaistapahtumien perinnettä jatkava Kansanjuhla keskittyy tänä vuonna erityisesti mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin uuden rock- ja rytmimusiikin tekijöihin.
Perjantain pääesiintyjinä on tunnelmallisesta musiikistaan tunnettu Liekki. Alppipuiston lavalla nähdään iltapäivän aikana myös Astrid Swan yhtyeensä Drunken Loversin kanssa, Kaikukasti, Plutonium 74 sekä Trio Tetris.
Lauantaina tapahtuma esittelee vauhdilla kehittyvää nuorta indieskeneä mm. I Was A Teenage Satan Worshipperin, I Walk The Linen, Kiki Paun ja The Capital Beatin voimalla.
www.kansanjuhla.fi

VadelmaFest 24.7.

Elävän Musiikin ja Visuaalisen Taiteen yhdistys VADELMA ry. järjestää VADELMAFEST 2010:n Alppipuistossa 24.7. klo 12-21. Koko perheelle suunnattu tapahtuma sisältää musiikkia päälavalla, tanssiperformanssia ja runonlausuntaa amfiteatterilla, sekä lyhytelokuvia paviljongissa. Esiintymässä mm. Sami Kukka, Kauhukakara, Markus Holkko Quartet ja Siniaalto.
www.vadelma.org

Oranssi-fest 25.7.

Oranssi ry juhlii 20-vuotista taivaltaan koko kansalle suunnatuilla Oranssifesteillä heinäkuussa. Tarkempi ohjelmisto vielä julkaisematta.
www.oranssi.net

Elephantasy ’10 31.7.

Funky Elephant -festarin järjestäjien “Funky Family Picnic”, Elephantasy ’10, lupaa livemusiikkia, esityksiä, työpajoja ja makuelämyksiä. Tarkempi ohjelmisto vielä julkaisematta.
www.funk.fi

Rytmikaravaani 7.8.

HYTKY ry:n Rytmikaravaani-festivaali tuo elektronisen musiikin maailmantähdet Alppipuiston ilmaiskonserttiin elokuussa. Festivaalin pääsiintyjänä kuullaan modernin reggaen ja dubin mestarit Mark Ernestus ja Paul St. Hilaire eli Tikiman. Lisäksi nähdään mm. jazz- ja hip-hop-elementtejä house-musiikkiin yhdistelevä Soulphiction, yhdysvaltalainen teknopioneeri Stewart Walker sekä tanskalainen dub tekno -virtuoosi Mikkel Metal. Kaikille avoimessa tapahtumassa on tarjolla myös levykirpputori, tanssiesityksiä, työpajoja, design-myyntikojuja sekä järjestöjen esittäytymisiä. Puistosta tapahtuma siirtyy iltaklubille kulttuuritehdas Korjaamoon.
www.hytky.org/rytmikaravaani

KalliolaRock 8.8.

Kalliolan nuoret ry: järjestämä KalliolaRock päättää Alppipuiston vilkkaan kesän. Tällä hetkellä Njassan juontamaan tapahtumaan on kiinnitetty Nieminen & Litmanen Palecella vahvistettuna, Ville Leinonen (soolo), Kaspar, Electrick Monk sekä Kap Kap.
www.myspace.com/kalliolarock

Lisätietoa ja koko Alppipuiston kesän ohjelmisto osoitteessa www.alppipuistonkesa.info.

Spotify-soittolista

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: