Örebrolainen Franky Lee on tähän asti itselle esittäytynyt lähinnä "sinä Millecolinin kitaristin, enmuistanimeä, toisena bändinä". Vaikka runsaahkosti sävyjä tuoltakin suunnalta on havaittavissa, …
Lisää
Skatepunkin primus motor pitkästä aikaa livenä
Lou Giordanon johdolla on loihdittu hajuton ja mauton pop/punk–raami, jossa bändin vahvuudet eivät pääse oikeuksiinsa. Levyn starttaava Machine 15 on Ruotsin poikien …
Lou Giordanon johdolla on loihdittu hajuton ja mauton pop/punk–raami, jossa bändin vahvuudet eivät pääse oikeuksiinsa.
Levyn starttaava Machine 15 on Ruotsin poikien …
Taas yksi superkokoonpano lisää. Tällä kertaa Ruotsin suunnalta. Eli bändeistä Millencolin, Peepshow ja Randy on napattu yksi jäsen kustakin ja saatu aikaiseksi …
Ihminen lienee ravintoketjunsa huipulla silloin, kun voi muiden kustannuksella toteuttaa omia ambitioitaan kenenkään niitä kyseenalaistamatta. Millencolinin ilmeisesti vetäessä lonkkaa, on Nikolalla mahdollisuus …
Monesta suusta on tullut kuultua, että Millencolin tekee uuden Kingwoodin myötä kaivattua paluuta vanhaan soundiinsa ollen kovempi ja äänekkäämpi kuin koskaan. Niin …
Ruotsin punk-porukka on taas täällä. Jo vuodesta 1 tai 2 kuvioissa ollut Millencolin on julkaisemassa kevään kynnyksellä uutta täyspitkää levyä ja siltä …
Millencolinin keulahahmo Nikola Sarcevic on saavuttanut urallaan niin suuren taiteellisen uskottavuuden, ettei soololevyn tekeminen tunnu yhtään suurudenhullulta elvistelyltä. En kuitenkaan ole kovin …
Nämä pitkänlinjan hurrit ovat vihdoin saamassa ansaitsemaansa huomiota. Varsinkin Austraaliassa yhtye on todella suosittu, myihän edellinen levy kultaa ja tämä uusinkin nousi …