Suomenkielisen metallimusiikin pioneeriryhmä Brüssel Kaupallinen näyttää taas, että Oulun korkeudella miestä ahdistaa ja vanne kiristää päätä. "Minä olen vihattu" kertoo jo otsikollaan …
Lisää
Suomeksi lauletun metallin pioneeriyhtye Brüssel Kaupallinen otti ja täytti 20 vuotta. Juhlan kunniaksi on sitten julkaistu livelevy, joka on nimetty lyhyesti ja …
Brüssel Kaupallinen sai alkunsa jo vuonna 1989, mutta ensimmäistä albumia jouduttiin odottamaan aina vuoteen 2005 asti. Lannistumatta on kvartetti kuitenkin jaksanut kieroutunutta …
Perus Kotiteollisuus-Paskanaukaus-Mokoma-jamikälie –akselilla pyörivä, mutta itseään doomrokiksi kuvaileva Brüssel Kaupallinen on ehtinyt uuden tulemisensa toiseen täyspitkään. "Valheiden kirja" on ihan perus jöötiä, …