Rex Mündi on niitä tapauksia, joista huokuu mielikuvitusta kutkutteleva mystisyys jo metrien päähän. Jo heti on kylläkin selvää yhtyeen olevan black metallin …
Lisää
Suomalaisen ja saastaisen black metallin pioneeri Archgoat tuskin esittelyjä kaipaa. Turkulaisbändi on julkaissut nyt 2000-luvun puolella enemmän levyjä kuin 90-luvulla. Ei tahti …
Astetta kiinnostavampaa black metallia tehdään yleensä silloin, kun musiikinteossa ovat oikeiden persoonien lisäksi myös tarve tehdä black metallista perinteisestä hieman poikkeavaa. Toki …
Minulle Burzum oli jokseenkin pyhä asia, kun nökötin omassa huoneessani vanhempieni talossa ja vihasin maailmaa. Nykyään olen entistä vihaisempi, mutta Burzum ei …
Saksalainen Fyrnask vaikuttaa paperilla olevan mielenkiintoinen yhtye. Sitä se on myös "Bluostar"-debyytillään, upottamalla black metalliinsa toimivia – vaikkakin jo aiemminkin koettuja – …
Rovaniemeläinen Lord of Pagathorn täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Synttärijuhlien viettäminen on tosin hieman kyseenalaista, kun bändi on tähän mennessä julkaissut vain …
Kahden miehen bändinä toimiva, tasmanialainen Thrall tuli aiemmin tunnetuksi nimellä Thy Plagues. Ei välttämättä kaikkein omaperäisimpiä nimiä bändeille, mutta pyörää Thrall ei …
Black metal -yhtye Gravebornen pari vuotta sitten ilmestynyt "Astride Over the Grave" EP yllätti positiivisesti, vaikkei periaatteessa ollutkaan mikään omaperäisyyden riemunmääkäisy. "Pure …
Lahtelainen, kahden miehen black metal -bändi Sacrilegious Impalement ei ole itselleni totta puhuen kovinkaan tuttu tapaus. Joskus olen yhtyeen musiikkia kyllä päässyt …