Tero Luiste - Haudatkaa mut preerialle

Tero Luiste – Haudatkaa mut preerialle

Onko Tero Luiste Suomen Nick Cave? Ainakin yhtäläisyyksiä löytyy synkeästä atmosfääristä, murhaballadeista ja sen sellaisesta. Jo vuonna 2011 julkaistu debyyttialbumi Haudatkaa mut preerialle esittelee maailmalle kylmässä hiessä ja synnintunnossa piehtaroivan laulaja-lauluntekijän, joka viljelee synkeissä balladeissaan sangen kieroa ja mustaa huumoriakin.

Levyn perustunnelma on kuin helluntailaiskokouksesta ja useammankin kappaleen voisi kuvitella vaikkapa kaunisäänisen romanilaulajan esittämänä. Aivan oman lisänsä sitten tuovatkin lukuisat välispiikit ja musiikkiteatterinomaiset puhe- ja lauluefektit. Sinänsä kauniit kappaleet muuntuvat raastavan tuskantäyteisiksi ja usein varsin surkuhupaisiksikin, kun ”kakkosääntä” rääkyykin Luisteen ”toinen minä”. Joskus taas sekaan heitetään ”saukki ja pikkuoravat” -tyylisiä vuoropuheluita. Helpolla ei Luiste halua kuulijaansa päästää, sillä aina levyn taiteellinen anti ei ole sitä miellyttävintä osastoa. Mutta tällaistahan elämä on, ja jokaisella on oma tapansa toteuttaa itseään.

Aikamoinen saarnamies tämä Reverend Luiste on tekstiensäkin perusteella. Ison kirjan sana tuntuu olevan erinomaisesti hallussa, joskin kuulija jännityksellä jää odottamaan missä kohdassa aletaan laulaa ”veriruskeista synneistä”, mutta olkoon kiitos Luojan, ei tällä kertaa!

Tällaisenaan ”Haudatkaa mut preerialle” on valitettavasti kuitenkin liian pitkäksi venytetty laulusikermä. Kymmenen keskimäärin yli viisiminuuttista lähes samasta muotista olevaa mollipohjaista kitarafolkbiisiä on liian iso annos nautittavaksi yhdeltä istumalta. Pastori Luisteen lahjakkuutta tekstittäjänä ei kuitenkaan voi kiistää ja musiikillisestikin mies onnistuu paremmin jo seuraavalla Lokasielu – Luulaakso levyllään, mutta siitä toisaalla.