Attempted Life - Pangaea

Attempted Life – Pangaea

Triona operoiva helsinkiläinen Attempted Life on saanut luotua viiden biisin ”Pangaea” EP:lleen melko tuhdin oloisen paketin vaihtehtoisempaa metallia, josta löytyy vaikutteita usealtakin suunnalta musiikin pysyessä silti hyvin jäppisten näpeissä. Tiedä sitten, miten esim. useita päällekkäisiä kitaroita hyödyntävä combo toimii livenä yhden kitaristin (joka samalla hoitaa lauluhommat, usein melko haastava rasti jo sekin) voimin, mutta levyltä kuultuna musiikki on vähän tylsästä ja typerästä määrittelystään huolimatta suhteellisen toimivaa.

Soundit ovat keskivertaista muhkeammat, jota subbarijysäykset alleviivaavat. Sävellyspuolella meininki on suhteellisen monipuolista, aina keskitempoisemmasta groovailusta vauhdikkaampaan mättöön ja sieltä taas hitaampaan murskaavuuteen. Myös laulu toimii, eikä sitä ole ängetty eri muodoissa liikaa mukaan, vaan musiikille on myös annettu tilaa hengittää. Soundien pieni ”likaisuus” vedonnee myös crustimpaan/punkimpaan yleisöön, kuten kappaleessa Desert Song, vaikken usko että tässä mitään punkmetallia on edes vähää alusta yritetty tehdä. Tästä syntyy kuitenkin musiikkiin keskivertoa mielenkiintoisempi jännite, kun lähes death metalliseen paahtoon yhdistetään punkimpaa kaahausta. Kaikkinensa positiivinen yllätys.

[youtube url=Ic3ITPHBROI]