Disclarity - Lost Integrity

Disclarity – Lost Integrity

Kuukauden demotittelin voi ansaita useallakin tavalla; tekemällä erittäin mainioita kappaleita, olemalla muuten harviaisen mielenkiintoinen tapaus tai julkaisemalla muutoin erityisen pätevän äänitteen, kuten tämä lahtelais/hollolainen Disclarity. Huippustudiossa ammattinauhoittajan/tuottajan toimesta purkitettu ”Lost Integrity” nyt vaan kuulostaa perusdemomateriaaliin verrattuna olevan eri planeetalta, enkä nyt tarkoita vain kitara- tai rumpusoundia, viiden biisin EP soundaa kokonaisuutena erittäin yhtenäiseltä, jolta myös tasoja löytyy keskimääräistä enemmän. Ja kyllähän tätä biisienkin puolesta ihan mielellään kuuntelee, vaikkei yhtyeen melodisessa metalcoressa ole sinänsä mitään kovinkaan erityistä.

Pääsääntöisesti soitto- ja laulupuoli on hyvin hallinnassa, rummut tässä tuntuvat vähän korostuvan, samoin kuin tiukka huutolaulu. My Downfall -kappaleessa puhtaat laulut kuulostavat kuitenkin melko pateettisilta, enkä toivoisi niitä tuossa muodossa enää kuultavana. Säkeistöjen taustalla ne toki tuovat ihan mukavasti syvyyttä ja vaihtelua.

Musiikillisesti lähin vertailukohta lienee Killswitch Engage, tosin vähemmillä kliinilauluilla. Omissa toiveissa olisi melodisempaa kitarailoittelua á la Darkest Hour ja Unearth, sillä riffeistä ei vielä tässä vaiheessa löydy sitä murhaavinta iskevyyttä.

[youtube url=Kxf7I7wwz0s]