Kuva: Valheen himoa Hämeessä - Lighthouse Project Suistossa

Valheen himoa Hämeessä – Lighthouse Project Suistossa

Lähdin lokakuisena torstaina suunnistamaan kohti Suisto-klubia hieman ennen kello kymmentä illala. Kävelin kaikessa rauhassa ja kiireettömästi, sillä en uskonut keikkajulisteessa mainitun ajankohdan pitävän tälläkään kertaa paikkaansa. Saavun sisälle, kun kello näytti lukemaa ”22:15”. Suureksi yllätyksekseni Left Cold meuhkasi jo lavalla, ja oli ilmeisesti riehunut siellä jo parin biisin ajan.

Left Coldin olin nähnyt aiemmin, keväällä jos tarkkoja ollaan. Tuolloin bändi oli samassa paikassa lämppäämäss Delta Force 2:n ja Riistettyjen keikkoja, ja bändin kokemattomuuden pystyi näkemään. Silloin kyseessä oli bändin toinen keikka, joten ymmärrettäväähän moinen oli. Nyt on keikkoja kuitenkin enemmän takana, ja sen kyllä huomasi. Bändistä ei ole vielä puolessa vuodessa tullut tanssilavojen kehäkettua, mutta suunta on oikea. Sitä paitsi Left Coldin uusi kasetti on varsin tiukkaa vääntöä, ollen huomattavasti tiukempaa räiskimistä kuin bändin hieman haparoiva ensidemo.

Aikaa oli kulunut suunnilleen kaksikymmentä minuuttia, kun Left Cold poistui areenalta. Siihen väliin tuli se pakollinen tupangi/mallaspirtelö/roudaustauko, joka ei sekään tuntunut kestävän kovin pitkään. Juuri kun sain iskettyä ahterini penkkiin, niin ”Atonement”-albuminsa vastikään julkaissut Lighthouse Project laittaa styrkkarit päälle.

Lighthouse Projectin edellisestä näkemisestä ei ole kulunut kuin vain neljännesvuosi, mutta Töminän keikka ei vakuuttanut samalla tavalla kuin tämä. Johtunee varmaan juurikin tuosta ”Atonement”:sta, joka onkin todella hyvin kasattu plätty. ”Atonementin” biisien lisäksi ohjelmistoon kuului oletetusti uusien ässäbiisien lisäksi hieman vanhempia paloja, mutta myös Musta Paraati -laina Peilitalossa. Jos arvon lukija pohtii, mennäkö Lighthouse Projectin keikalle omassa kaupungissaan vai murjottaako kotona yhtyeen levyä fiilistellen, niin suosittelen ensimmäistä vaihtoehtoa. Hyvien biisien kuulemisen lisäksi saa nähdä, kuinka Toni ja kumppanit irvistelevät ja kärisevät.

Lighthouse Projectin keikan loppumisen jälkeen lähdin kohti majapaikkaani. Kun ovi naksahti lukkoon, oli kello vasta 23:45. Eli sitä selvittiin kahden hösselibändin keikasta noin kahdessa tunnissa, johon sisältyi myös siirtymiset majapaikan ja keikkapaikan välillä. Näin ne hommat pitää arkena hoitaa!

[flickrfeed photoset=72157625273135056 username=piparnakkeli]