Turbonegro
Ruisrokin toisena päivänä lähinnä ainoa kiinnostava bändi sattui olemaan Norjasta kotoisin oleva Turbonegro. Juuri vähän aikaa sitten julkaistu ”Scandinavian Leather” levy oli hieman ollut jo meikäläiselläkin kuuntelussa ja mielenkiinnolla paistateltiin päivää odotellessa keikan alkua. Bändihän on lähes jonkinmoisessa kultti/legenda maineessa ympäri maailmaa, ja uusi levy olikin ilmeisesti pienoinen yllätys Turbonegro faneille eli Turbojugendeille. Turbojugendien Oulun jaosto oli ainakin lipusta päätelleen edustettuna keikalla.. Keikan alkaessa miehet saapuivat yksi kerrallaan lavalle, odottaen laulajaa Hank Von Helveteä. Kieltämättä nousi hymy naamalle kun katseli äijien showta, eräästä haastattelusta Hankin lausuntoa lainaten ”Koitamme näyttää niin homoilta kuin mahdollista..”. Kyseinen pitikin paikkansa, mutta meininkiä se ei haitannut, Turbonegro veti täysillä ja ylpeänä settiään eteenpäin. Ihmisiä oli kerääntynyt hyvät määrät seuraamaan norjalaisten sekoilua ja mikä energia lavalta sinkosikaan, helvetisti paremmalta ja tiukemmilta kuulostivat biisit livenä ehdottomasti. Videobiisi ”Fuck The World” ja ”Sell Your Body (To The Night)” uudelta levyltä olivat varsinkin kunnon live vääntöjä. Hank kertoi myös kohtuullisen levottomia ja hauskoja välispiikkejä, Turbonegro oli ehdottomasti näkemisen arvoinen bändi, eihän tietääkseni kukaan muu soita deathpunkkia kuin yksi ja ainoa, Turbonegro!