The Haunted

Tapahtumapaikkana Glasgow’n Cathouse ja tapahtumana The Hauntedin brittikiertueen ainoa Skotlannin keikka. Lavan lämmittämisestä vastasivat December ja Stampin’ Ground.

Paikan päälle oli rantautunut tuvan täydeltä monen sorttista kuulijaa. Valtaosa yleisosta oli kuitenkin Hauntedin houkuttelemia ”hevi-osseja” runsaine kutreineen ja Slayer-paitoineen. Oma tuntemus esiintyneistä pumpuista ei ollut järin valtaisa, December täysin tuntematon, Stampin’ Groundin tiesin ”Carved From Empty Words” -levyn tiimoilta, tosin missään voimasoitossa ei kyseinen pläjäys ole Jani Petterin grammarissa ollut. Pääesiintyjä Haunted oli tuttu ikivanhalta, lähes puhkikuluneelta, kasetilta. Ja myös uudelta ”One Kill Wonder” -levyltä, jonka tiimoilta takavuosien Ruotsi-death/thrash -diggailuni on noussut uuteen kukoistukseen.

December aloitti, ja soitti varmasti ihan onnistuneen keikan, mutta ei onnistunut allekirjoittanutta vakuuttamaan. Muukin yleisö näytti olevan vähän hämillään orkesterin raskaan ja vaikeaselkoisen paahdon edessä. Vähän ehkä turhan monioikoista meikäläisen yksinkertaiselle musiikkimaulle. Tai sitte mä oon vaan tosissaan niin saatanan tyhmä!

Lyhyt auko, pari olutta, ja aika illan pahimman henk.koht. pettymyksen. Stampin’ Ground nousi lavalle häiritsemään henkevaa juttutuokiotani paikallisten skenejeesusten kanssa. Slipknot-paitaiset piikkitukat kyllä nauttivat soitannasta. Ja varsinkin orkesterin esitellessä uutta, vahvasti nu-metallilta haiskahtavaa materiaaliaan, innostuivat he pomppimaan tasajalkaa kuin Rasmuksen keikalla ikään. Lavalla laulajan roolissa heilunut kaveri näytti mafiaperheen liimatukkaiselta nilkki-kuopukselta (joka aina leffoissa kuolee), Glenn Danzig -malliseksi treenattuine yläkroppineen. Jamppa heilui ja juoksenteli ympäri lavaa, välilla yleisön sekaan daivaillen, mutta koko setti ei kyllä heilauttanut suuntaan eikä toiseen. Keikkasetti rakentui ”Carved From Empty Words” -levyn ympärille, ja kuten mainittu, pari uutta tsibalettakin kuultiin (ikävä kyllä).

Pari pinttia oli otettava helpottaakseni karvaan pettymyksen nielemistä. Ja juuri kun olin viimeiset olutkuohat pyyhkinyt suupielistani, astui Aron Mace lavalle mustassa kauluspaidassaan. Uskomatonta, kuinka yksi orkka voi pelastaa illan. The Haunted polki todella tiukan setin sekoittaen onnistuneesti uutta ja vanhaa materiaaliaan. Varsinkin loppupuolella tulleet ”One Kill Wonder” ja ”Hate Song” saivat juntin puntin todella vipattamaan. Ainoana miinuspuolena Hauntedin keikasta voisi mainita, että soitto tuntui tulevan hieman liian kovalla äänentoistolaitteiston tasoon nähden. Biisit ajoittain ikään kuin puuroutuivat. Sanoma kuitenkin tuli selväksi ja Haunted suorastaan pursusi lavaenergiaa. Ja eihän saatana heviä voikkaan hissutella!!!

Keikan innoittamana ainakin Jani Petteri rientää oitis levykauppaan hankkimaan keskimmäisen ”The Haunted Made Me Do It” -levyn, ja taidanpa kietaista samalle kuitille myös esikoisen, koska vanhan kuluneen c-kasetin kunto huolestuttaa.

Palatakseni viela hetkeksi… Kaiken kaikkiaan hauska ilta, joka jatkui erääseen ROK-henkiseen pubiin paikallisen old school -suuruuden, Dividen, kavereiden kera. Mutta se onkin sitten jo tarina erikseen…