Kuva: Tarot ja Moon Madness Tampereen Klubilla

Tarot ja Moon Madness Tampereen Klubilla

Tarot on helvetin kova livebändi ja yksi niitä yhtyeitä joita on tullut diggailtua kohta viitisentoista vuotta, joten pitihän äijien livekunto käydä tsekkaamassa. Kuopion hurjat kun nimittäin starttasivat uutta täyspitkää promotoivan kiertueensa Tampereen Klubilta. Klubin aikataulujen venyttyä holtittomasti, onnistuin roimasta myöhästymisestä huolimatta näkemään myös lämppäribändi Moon Madnessin setin lähes kokonaan.

Moon Madness on varsin maukasta Purple-Rainbow-Whitesnake -henkistä kosketinvetoista 70-luvun rokkia. Ikävä kyllä, yhtye on sortunut tarttumaan ns. kaksiteräiseen miekkaan eli, ah niin muodikkaaseen, naislaulajavaihtoehtoon. Yhtyeen laulaja ja keulahahmo Heidi on toki mukavaa katseltavaa eikä laula hullummin, mutta kyllä yhtyeen sointiin sopisi niin paljon paremmin joku Coverdale/Gillan -henkinen kaveri. Toki, jos ollaan realisteja niin eipä tuollaisia vara-Gillaneita löydy ihan joka kylästä, hyvä jos edes yksi joka maasta. Yksittäisistä biiseistä erityisesti Shot Through The Wing ja Before It’s Too Late jäivät päällimmäisinä mieleen. Vaikka yhtye on keikkaillut suhteellisen paljon aiheuttivat välispiikit lähinnä myötähäpeää, outoa. Keikka päättyi kenties noloimpaan näkemääni
rumpujenhajotusrituaaliin.

Tarot aloitti keikkansa hieman yllättäen tuoreen ”Gravity Of Light” pitkäsoiton Sleeping In the Dark -biisillä. Hivenen tasapaksu biisi ei oikein sytyttänyt ja odotinkin itse asiassa että keikka olisi startattu huomattavasti menevämmän Satan Is Deadin voimin. Toisena kuultu Warhead toimii aina ja lupaili yhä monipuolista ja kattavaa settiä yhtyeen koko elinkaaren ajalta. Toisin kuitenkin kävi; Warheadia seurannut kolmikko Satan Is Dead, Hell Knows ja Rise! teki selväksi että Tarot oli nyt promoamassa nimen omaan tuoreinta pitkäsoittoaan. Vaikka esimerkiksi Hell Knows toimi livenä huomattavasti paremmin kuin levyversio, ei se silti yltänyt sellaisten klassikoiden kuin Iron Stars tai Follow Me Into Madness tasolle. Tutun letkeissä välispiikeissään Marco kehotti olemaan välittämättä mokista, olihan kyseessä kiertueen eka keikka. Itse en kuitenkaan huomannut mokan mokaa. Rautaisia  ammattilaisiahan Tarotin jätkät ovat, mitä nyt pientä arpomista Marcon ja Tuplen välillä vokaaliosuuksien jakamisen suhteen olin ehkä havaitsevinani. Risen aikana palattiin kuorosota-tunnelmiin Marcon jakaessa yleisön kahtia tavallista monimutkaisempaa yhteislaulukuviota varten.

Settilista noudatteli hyvin pitkälti Gravity Of Lightin biisilistaa parin edellisen levyn hiteillä maustettuna. Mielestäni esimerkiksi Pyre Of Gods ja Undead Son toimivatkin paremmin kuin esimerkiksi Pilot of All Dreams tai tylsähkö Magic and Technology. Lisäväri ei kuitenkaan olisi ollut pahitteeksi. Esimerkiksi noin vuotta aiemmin Klubilla nähty keikka yhdisteli erittäin onnistuneesti sekä tuoreempaa materiaalia että maukkaita yllätysvetoja vanhoilta levyiltä.  Varsinaisen setin lähestyessä loppuaan tuli selväksi, että tuota vanhempaa materiaalia ei tultaisi tällä kertaa juurikaan kuulemaan. Setti päättyi odotetusti  kuorosodastakin tuttuun I Walk Forever -veisuun, jonka esitellessään Marco humoristiseen tyyliinsä piikitteli erästä ex-Nightwish -solistia, joka kävelee yksin Marcon kävellessä ikuisesti.

Encorena kuultiin vielä edellisen ”Crows Fly Black” -albumin nimibiisi sekä Traitor samalta levyltä. That’s it, ei edes Wings of Darknessia! Olen diggaillut Tarottia Stigmata-levystä lähtien ja täytyy todeta, että erityisesti yhtyeen alkupään materiaaliin tykästyneenä olin todella pettynyt. Levyt Spell of Ironista Stigmataan sivutettiin täysin. Miksi? Gravity Of Lightilla ei mielestäni ole yhtäkään esimerkiksi Angels Of Painin tarttuvuuden kanssa kilpailevaa veisua. Jotenkin jäi sellainen ikävä tunne, että yhtye heitti showcase-keikan esitellen tuoretta  albumiaan tuoreelle kuorosota-yleisölle, joka ei ole koskaan kuullutkaan ”vanhempaa Tarot-poppista vuosien varrelta”. Sufferin tai Crows Fly Blackin myötä bändiin tutustuneiden vinkkelistä keikka olikin varmasti kova, mutta allekirjoittanut jäi todella kaipaamaan Breathing Firen, Live Hard Die Hardin tai No Returnin kaltaisia klassikoita. Tarot on hieno bändi ja todellakin suosionsa ansainnut, enkä ole todellakaan lopettamassa fanittamista yhden mielestäni settilistaltaan heikohkon keikan vuoksi. Totean vain, että tällä kertaa petyin pahemman kerran, Tarotin kohdalla se oli eka kerta. Katsotaan kuitenkin kuinka seuraavalla kerralla käy.

settilista:
Sleeping In the Dark
Warhead
Satan Is Dead
Hell Knows
Rise
Pyre Of Gods
Pilot Of All Dreams
Tides
Calling Down the Rain
Magic And Technology
Undead Son
Bleeding Dust
I Walk Forever

encore:
Crows Fly Black
Traitor