Kuva: Sonisphere Festival Porissa

Sonisphere Festival Porissa

Tänä kesänä se sitten tapahtui ja Porin mainio Areena valjastettiin jazz-festivaalin lisäksi toiseenkin järkevään käyttöön raijaamalla joku Metallica ja kuukauden vanhat paellat tyrkylle. Sonisphere-festivaalista kohistiin jo hyvän matkaa ennen varsinaista tapahtumapäivää ja niin paikallisten kuin ulkopaikkakuntalaisten toimittajien toimesta päiviteltiin ja arvuuteltiin miten homma oikein saadaan toimimaan? Noh meikäläisen kokeman perusteella homma kokonaisuudessaan toimikin paremmin kuin osasin odottaa. Mitä nyt, varsinkin naisten, vessajonot olivat tolkuttomat. Mitä tosin voi odottaa jos yli 60 000 ihmistä ahtautuu samalle kenturalle ja varmasti ainakin yli puolet porukasta nauttii alkoholipitoisia virvokkeita.

Omien Virvokkeiden sisään kuljettamisesta liikkui jos jonkinnäköistä informaatiota ja kuuleman mukaan varsinaisella sisääntuloportilla laukkujen sun muiden tarkastaminen oli tasoltaan vaihtelevaa ja toiset suuret keksijät olivat siis käyttäneet työpäivänsä turhuuteen valmistaessaan valepohjaa reppuun ja täyttäessään mandariineja viinalla ja niin edespäin. Valepohjaisen repun päälle sijoiteltu vedellä täytetty ns. syöttipullokaan ei ollut vaihtanut portilla omistajaa ja muutkin pullot oli vain pitänyt aukaista ja heittää korkit roskiin. Siinä sitä sitten tuli maisteltua enemmänkin väljähtänyttä ja lämmintä kossubatterya. Nämä siis kokemuksia omasta porukasta, varmasti kekseliäisyys oli kukistanut muuallakin.

Toinen itseäni askarruttava asia oli suuri rutina esimerkiksi ruuan loppumisesta ja kaljajonojen pituudesta. Kyllä minä ainakin näin porukkaa vielä Metallican setin loppupuolella kantavan kaiken maailman festivaali”herkkuja” kojuilta paikoilleen, enkä itse joutunut kertaakaan odottamaan 5 euron hintaista lonkeroa viittä minuttia kauempaa. Suuri miinus tulee käsittääkseni kasviruokien täydellisestä puuttumisesta. Ei tämä sinänsä meikäläistä haitannut, mutta luulenpa että jokunen Hevi-Sirpakin saattaa kieltäytyä tunkemasta jalostettua eläimen lihaa suuhunsa. Kaiketi tämäkin asia korjantuu ensi vuonna. Ihmetystä lisäsi myös porttien sulkeminen kun rockjumalat poistuivat autoilla tietä pitkin, ilmeisesti tilanne oli ollut ainoastaan sekuntien päässä kaaoksesta kun ihmiset alkoivat kiipeilemään aitojen yli ja huutelun sävy oli muuttunut kyselemisen sijaan jo rivouksien ja uhkauksien tasolle. Minähän viisaana poikana lähdin noin 10-15 minuttia ennen pääesiintyjän setin loppumista välttäen näin suurimman ryysiksen niin silloilla kuin kebumestassakin. Poliisin mukaan järjestyshäiriöitä oli saman verran kuin normaalinakin viikonloppuna ja suuremmilta aine- ja henkilövahingoiltakin vältyttiin.
Eli loppujen lopuksi järjestelyt toimivat, muutamat hölmöilyt poislukien, yllättävänkin hyvin. Ensi vuonna pienen hienosäädön ja virheistä oppimisen jälkeen uskoisin homman olevan todella hyvällä mallillaan.

Ja sitten siirrymme itse ohjelmaan. Meikäläinen on jäävi kirjoittamaan mitään faktaa päivän alkupuolen esiintyjistä koska oksentaminen himassa oli siistimpää kuin esim. Mastodonin tai Lamb of Godin setin mahdollinen seuraaminen. Vitutti ehkä hieman ja saavuin paikalle vasta Machine Headin aloittaessa settiään, joka oli yllättävänkin intensiivinen olosuhteisiin nähden. Kaverit näyttivät olevan ihan tosissaan soittamassa ja liikehdintä niin lavalla kuin yleisössäkin alkoi toimia. Biisit painottuivat uuteen tuotantoon ja suurin osa biiseistä taisi olla uusimman albumin satoa. Keikan lopuksi olisi voinut toivoa mahdollisesti soitettavan jotain vanhaa hittikamaa kuten vaikka ”Old” tai ”Block” joita ainakin ennen ovat keikalla veivanneet. Demmelin tipahtaminen kuitenkin ennen setin loppua pakotti bändin keräämään torsot ja kamat lavalta ennen aikojaan. Ihan kiva siihen asti.
Tulipa siinä sitten seuraavaksi käytyä katsomassa jonkin aikaa Anthraxin paikkaajaksi (!?!?) hommattua, veikeästi lapsellisiin kostuumeihin pukeutuvaa Turisasta. Kostuumit pitää hoitaa tyyliin GWAR, tai sitten ollaan ilman! Tämän sortin soturimetalli ei oikein kuuluu meikäläisen levyhyllyn pyöritetyimpiin kiekkoihin, joten musiikillinen anti oli minulle aivan yhdentekevää. Showta oli nähtävästi vedetty ennenkin ja yleisö innostui huudatuksista ja rehellisestä kiroilusta ihan kiitettävästi. Eli Voi että kun oli kivaa. Pientä tirskumista ja repeilyä aiheuttanut keikka sai kyllä mielen iloiseksi ja virvokkeetkin alkoivat maistua joten oli aika siirtyä seuraamaan Linkin Parkin keikkaa K-18 alueen uumeniin mahdollisimman pitkälle lavasta. Bändi tosin kuulosti taustalla saundipoliittisesti hyvältä. Tuntui kuin olisi ollut sterkat taustalla pauhaamassa törkeän lujaa. Nämä kaverit ei taida harrastaa välispiikkejä lainkaan? Siinä huomiot tästä keikasta, eikä bändistä sitten sen enempää. Jos ei kiinnosta, niin ei vaan kiinnosta. Linkin Parkin jälkeen alkoikin sitten nostalgiaosuus, kun kakkoslavalle kipusi timanttinen brittilegenda Saxon!

Saxon, Sonisphere Pori 2009

Vanhat herrat olivat todella kovassa tikissä ja keikkailu tuntui maistuvan. Äijät säntäilivät lavalla, ja fiilis välittyi yleisöön todella hyvin. Harvemmin tulee näitä vanhoja käyriä ihasteltua pikkupojan innolla, keikkojen ollessa esiintyjien puolelta yleensä luokkaa ”mitä vittua me täälläkin tehdään?”. Hittiä saatiin hitin perään, kun ainakin Motorcycle Man, Heavy Metal Thunder, 747 ja Crusader jäivät päälimmäisinä mieleen. Mahtava meininki. Bändi tykkäs, yleisö tykkäs…

Viimeisenä sitten tietysti se joku Metallica. Lähtö on aina tärkeä ja sen he näyttävät myös tietävän läväyttäessään tiskiin Batteryn ekana biisinä jatkaen vaatimattomasti Creeping Deathillä. Tunnelma todellakin oli katossaan, vaikka vain taivas oli rajana. Taisi siinä vielä ainakin Harvester of Sorrow tulla ennen ensimmäistä hengähdystä, joka tällä kertaa oli mainio Fade to Black. Tämän jälkeen setti olikin suunniteltu ainakin minun korvaani täysin päin helvetti,ä kun pitkää slovaria seurasi kaksi ylipitkää ja tuhannen puuduttavaa uutta biisiä, joista toinen taisi olla radioistakin tuttu Cyanide(?), jolloin tunnelma lässähti ryminällä kenttään. Eikä jatko oikein saanut homma enää siihen liitoon mihin se aluksi oli noussut. Master of Puppets ja Blackened putkeen setin loppupuolella herätti jälleen mielenkiinnon meidänkin porukan keskuudessa, mutta tätä seurannut iki ihana Nothing Else Matters oli viimeinen niiti meikäläiselle. Yleisön alkaessa valua jo portista ulospäin, päätin liittyä joukon jatkeeksi ennen suurinta ryysistä, ja suunnitelmani osoittautui lähes täydelliseksi. Tosin missasin Seek and Destroyn jonka pojat vetivät viimeiseksi, mutta vastapainoksi tälle vältin myös kuuluisan ”suljetaan portit” -episodin.

Ei Metallican soittokunnossa mitään valittamista ollut ja alkuun vaikutti jopa siltä että taisi Hetfieldin arpinaamaakin hieman jännittää. Trujillon herkistyminen ehkä jopa kyyneliin asti oli myös osoitus keikan laadusta suurimmalle osalle yleisöä kuten myös bändille. James lauloi paremmin kuin osasin veikata ja Lars soitti välillä huonommin omia biisejään kuin finninaamaiset kovikset ylä-asteiden musiikkiluokissa välituntisin. Konekivääribasarit olivat muuttuneet kunnon pierubasareiksi ja komppien maustaminen oli välillä todella surkuhupaisaa. Ottaen huomioon Larsinkin kokemuksen, niin luulisi Metallicankin hittien taipuvan kaverilta edes hieman tuhdimmin. Naaman vääntely ja biisien välissä seisoskelu ja käyskentely ei kyllä ole riittävästi tuollaisilla lippujen hinnoilla. Kirkin wah-sooloilusta en jaksa edes avautua kuin sen verran, että olisi saanut jäädä sekin väliin. Loppujen lopuksi mielestäni Metallicalta on oikeus odottaa liikoja, ja suhtautua kriittisemmin kuin joihinkin muihin bändeihin. Miksikö? Siksi, että se on Metallica.

Eli lopuksi suurin plussa Saxonille ja suurin miinus Anthraxin peruuntumiselle sekä Lars Ulrichin ammattitaidolle. Ensi vuonna uusiks! Ehkä!