jmke_nosturissa

Skumppaa ja eestipunkkia – J.M.K.E. Nosturissa

Siitä olikin kulunut jo hetken aikaa, kun olin viimeksi nähnyt J.M.K.E:n livenä. Edellinen kertani oli Tavastialla pari vuotta sitten Stupidon 20-vuotiskekkereillä keväällä 2009. Villu Tamme rahtaa bändinsä lahden yli Suomeen alvariinsa, joten yhtyeen näkeminen tällä kertaa ei sinänsä ollut mikään ainutkertainen tilaisuus. Paitsi ehkä siten, että J.M.K.E. täytti 25 vuotta.

Nosturiin saapuessani lavalla olikin jo illan ensimmäinen esiintyjä. Jarkko Martikaisen siellä valokeilassa seisoskellessa lavan edustalla ei varsinaisesti tungosta ollut. Suurin osa yleisöstä oli turvallisesti anniskelualueen puolella, jolloin parille halukkaalle pariskunnalle jäi tilaa valssaamiselle. Aluksi ihmettelin Martikaisen buukkaamista tälle illalle, mutta Martikainenhan selkeästi arvostaa illan pääbändiä. Soittipa tämä J.M.K.E:ltä yhden coverinkin. Martikainenhan asuu Riihimäellä, tuosta saatanan rumasta kaupungista josta olin itse asiassa tullutkin Helsinkiin ystävää tapaamasta.

Anal Thunder veti mielestäni tänään paremmin kuin Porissa, vaikka sekään keikka ei huono ollut. Tällä kertaa settilista tuntui toimivammalta ja omiin korviini paremmalta, mutta siihen saattoi vaikuttaa myös kokoonpanon vahvistuminen viulistilla. Tätä viulisti/taustalaulajaneitoa ei ilmeisesti tuoda mukaan jokaiselle bändin keikalle. Olin turhaan odottanut Song About Getting Smashed­ -kappaletta soitettavan Porissa, mutta soittivatpa nyt. Sen sijaan Yön Rakkaus on lumivalkoinen –tulkinta olisi kuitenkin osunut kohteeseensa paremmin Porissa.

Kadotetuilta en odottanut mitään, yksinkertaisesti vain siitä syystä ettei kyseisen bändin levytetty materiaali ole mitenkään tuttua. Eipä ole levyjä juuri missään näkynyt. Varsinaisesti punkiksihan ei tuota rytmikästä musiikkia voinut kutsua, post-punkiksi kyllä ehkä. Mutta toisaalta tapahtuman avasi Jarkko Martikainen, joten Kadotetut eivät kuulostaneet niin toisesta maailmasta repäistyiltä. Suhiseva Ahti Pelttari on kyllä sympaattinen äijä ja bändinsä musiikki oli jopa tanssittavaa. Nähdäpä vielä uusintajulkaisut bändin vanhoista albumeistakin, itse kun sijoittaisin roponi mieluummin sellaisiin kuin kokoelmalevyihin.

J.M.K.E., tuo yhdeksi Viron suositummaksi bändiksi edennyt punk-kopla vietti tosiaan 25-vuotissynttäreitään. Alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä vain Villu Tamme, mutta seuraavana iltana bändi soitti Tallinnassa vanhalla kokoonpanolla. Siitä en sitten tiedä, miten vanhan kokoonpanon oli Tallinnassa tarkoitus esiintyä. Oliko bassossa Tarvo Hanno Varres vai Lembit Krull? Joka tapauksessa tämän iltaisella keikalla esiintynyt kokoonpano oli tynkä, sillä toinen taustalaulaja Promille Promille oli synnyttämässä kotopuolessa.

J.M.K.E. oli julkaissut juhlan kunniaksi uuden coverlevynkin. Itse asiassa sain tietää koko julkaisusta vasta myyntipöydällä, kun ”Jasonit ei huvita” -niminen räiskäle iski silmään. Pari biisiä bändi soitti tuoltakin levyltä, mainittakoon nyt ainakin että Juice Leskisen katalogista lainattu Eesti on my mind upposi juhlakansaan. Vanhoja klassikkobiisejä tuli sopivassa suhteessa uudempien ja itselleni tuntemattomampien kanssa. Jättihitti Tere Perestroikasta kuultiin tällä kertaa ns. laulukilpailuversio. Se versio, jolla bändi voitti kansalliset laulukilpailut ja sai palkinnoksi lomamatkan Eurooppaan. Se matka, jota harjapäisille sankareillemme ei koskaan annettu. Olisin kuullut mieluummin sähköisen version, mutta Tammen yksin soittamakin versio kyllä kelpasi. Ymmärrän kyllä Tammea, jos tämä on joutunut soittamaan kyseisen biisin joka ikisellä J.M.K.E.-keikalla edellisen 20 vuoden aikana.

Tammehan oli oma sympaattinen itsensä. Tämä ehkä kommunikoi suomen ja viron sekaista juttua epäselvästi, mutta joka kerta tämän sanomasta saa selvää. Myöskin sen, että tämän käyttämä DDR-valmisteinen ja reissussa rähjääntynyt kitara on ollut bändissä pisimpään heti Tammen jälkeen. Juhlan kunniaksi piti myös nauttia skumppaa, joka päätyi ilmeisen janoisen yleisön kautta järkkäreille.

Tapahtuma kärsi pienestä yleisökadosta, joka taisi olla seurausta kolmen samanhenkisen iltaman päällekkäisyydestä. Gloriassa oli Helsinki Punk Fest ja Lepakkomiehessäkin jotain äksöniä. Punkin ystävillä oli siis valinnanvaraa liiankin kanssa, ja arvaan sen näkyneen jokaisessa tapahtumassa. En tiedä millainen meno noissa muissa tapahtumissa oli, mutta Nosturissa oli ihan hyvä meno päällä!