Kuva: Sick Of It All Nosturissa 25.8.2010

Sick Of It All Nosturissa 25.8.2010

On elokuinen keskiviikkoilta. Viiletän pyörällä läpi keskustan, suuntana Hietalahti. Vaikka tänä samaisena iltana Helsingin Juhlaviikot tarjoilee kasapäin korkeakulttuuria, taide menee kapakkaan ympäri kaupunkia ja Big Brotherin ensi-ilta lamauttaa tuhannet katsojat kotisohvilleen, on Nosturin edessä jonoa. Täällä odotetaan jotain ihan muuta: tunnin päästä pittiä pyörittää Sick Of It All.

Nosturissa on lämmin. Onnistun ujuttautumaan ihmismassan läpi yläkerran parvelle ja tunkeudun kahden, kaksimetrisen nyrkkiä puivan korston väliin. Parvelta näkee hyvin. Lämppärit on kuultu, nyt odotellaan illan pääesiintyjää. Alakerran lattia täyttyy, kahden korston välissä on kuuma. Varttia vaille yksitoista esirippu heilahtaa sivuun ja bändi astelee punaiseksi valaistulle lavalle huutojen ja taputusten saattelemana. ”Built to Last” -levyn avausraita Good Lookin’ Out kajahtaa ilmoille. Korstot huutavat. Korvatulpat olisi kivat, mietin itsekseni.

New York Hardcoren veteraaneihin lukeutuva Sick Of It All aloitti taipaleensa jo 1980-luvulla. Bändi on tehnyt pitkän uran, josta todisteena on vannoutunut fanirintama, lähtemätön vaikutus hardcore-skeneen, sekä kasa hyviä levyjä. Uusin, ”Based On a True Story” -levykin todistaa, etteivät ilmaisu tai asenne ole vuosien saatossa kärsineet. Eivätkä ilmeisesti live-keikatkaan, totean katsellessani alapuolella vellovaa ihmismerta.

”Let the games begin!”, Lou Koller karjuu. Lattialle on jo muodostunut pitti, jossa seilaa suurin osa salin porukasta. Ihastelen sekä bändin että yleisön menoa. Yleisö koostuu suurimmaksi osaksi kaksikymppisistä, kun taas bändin herrat ovat veivanneet tätä settiä jo kuuntelijoiden ollessa vaippaiässä. Ei huomaa ainakaan poikien kunnon puolesta; Lou on vetreä, iskussa ja täynnä energiaa. Aavistuksen Hemanilta muskeleineen ja vaaleine kutreineen näyttävä velipoika Pete on kuin sähikäinen kitaran varressa, hyppien ja sinkoillen ympäri lavaa.

Pete Koller / Sick Of It All
Pete Koller / Sick Of It All

Setti jatkuu ”Death To Tyrants” -levyn Uprising Nationilla ja lämpötila nousee entisestään – niin pitissä kuin korstojenkin välissä. Juon olutta.

Hengästynyt vokalisti pysähtyy biisien välissä sadattelemaan aitaa, joka erottaa bändin yleisöstä. ”If only this fence wasn’t fucking here”. Tatuoidut, hattupäiset ja paidattomat aitaa ravistelevat ihmiset huutavat takaisin. ”Let’s get fucking evil”, Lou ärjyy mikkiin. Ja taas mennään.

Miten Loun ääni kantaa, ja on kantanut jo 25 vuotta, on mysteeri. Laulajan ilmaisu on varsin monipuolista huutoa, joka pääsee oikeuksiinsa livenä. Ihailtavan lauluäänen lisäksi Lou omaa show-miehen elkeet, ottaen yleisön mukaan täysillä: vuoroin osoitellaan eturivin hekumoivaa puolialastonta miestä (”I knew i was gonna have trouble with you!”), vuoroin taaempana huutavaa nyrkkiä puivaa kaveria (”you have a good life, huh? Let’s give it up for this guy and his good life!”).

Kerrataan viime visiittiä. ”Last time we were here a year or two ago, right?” bändi tiedustelee. ”Yeah and you sucked!” tietää eturivin kaveri. Bändi ottaa asian huumorilla: ”But you still came back now!”, Lou iloitsee. ”And so did we!”

Setissä palataan uran alkupuolelle: ilmoille räjahtää yleisöön uppoava Step Down. Kertosäe menee pitkälti yleisön laulamana, ja kyseisen biisin musavideon HC-tanssiliikkeitä testaillessa.

Lou on oikeassa todetessaan, että bändillä, joka on tehnyt 25 vuoden uran, on kasoittain faneja, jotka löytävät yhtyeen eri levyjen myötä. Niinpä osa faneista haluaa ainoastaan alkuaikojen biisit ja toisille on ehtinyt kolahtaa vasta viimeisin levy. Keikolla soitetaan tasapuolisesti uutta ja vanhaa: ”We don’t wanna be one of those bands of bald, old men, who only play the one record they made in 1988.” Ei syytä huoleen; sen verran tuottelias on Sick Of It All ollut, että levyissä on valinnanvaraa ja uusia fanejakin siunaantuu joka levyn kohdalla lisää.

Basistikin pääsee keikalla parrasvaloihin: Lou astuu sivummalle ja saamme kuulla Craig Setarin laulua, joka sekin on varsin vakuuttavaa. Tämän jälkeen 16-vuotiaasta asti HC-bändeissä soittanut basisti esittelee polvitukeansa. Hetken päästä Lou arvelee selkärankansa olevan hajalla. Kolmatta vuosikymmentä tätä tehtäessä en ihmettele lainkaan, jos vanhuus alkaa painaa bändiä. Todettakoon kuitenkin, että se ei paljon näytä meininkiä lavalla haittaavan; kummallakin puolellani nyrkkiä puivat korstot näyttävät enemmän hengästyneiltä kuin bändin kaverit.

”Death to Tyrants” -levyn avausraidan, Take the Night Offin aikana yleisö sekoaa ja pitissä, jonka muodostaa suurin osa Nosturin alasalista, kuohuu. Lou laskeutuu lavalta, ainoastaan aita erottaa hänet yleisöstä. Mikki annetaan yleisöön, joka kajauttaa biisien sanat vähintään yhtä innokkaalla raivolla kuin solisti itse.

Lou Koller / Sick Of It All
Lou Koller / Sick Of It All

Samalta levyltä kuullaan vielä Die Alone, jonka parissa päästään laulamaan kilpaa: toinen puoli salia huutaa ”Die Alone”, ja salin toinen puolisko vastaa ”Die Die!”. Jopa yläkerran säyseämpi porukka lähtee mukaan yhteislauluun.

Uudelta levyltä kuullaan vielä muun muassa A Month of Sundays ja Dominated, jota edeltää kommentti: ”It’s kinda heavy, but it bounces”. Ja näin tekee.

Läppää heitetään myos eturivin kaverin kanssa, joka vakuuttaa olevansa New Yorkista kotoisin, nimenomaan Flushingista, Queensista. ”Älä helvetissä, sieltä mekin satutaan olemaan!”, Lou kuittaa. Fiilis on hyvä, juon lisää olutta.

Seuraa tuttu varoitus: ”Seuraava biisi on alussa aika nopea. Keskivaiheilla se hidastuu vanhan liiton skank-touhuksi, ja lopussa mennään Black Sabbathmaisiin teini-iän pilvenpolttelufiiliksiin.” Machete kuulostaa hyvältä ja pitti pyörii.

Vihdoin koittaa hetki, jota olen odottanut koko keikan. Hetki, jonka 42 sekunnin Youtube-video bändin viime Nosturin keikalta on tehnyt kuuluisaksi. Huone jaetaan kahtia. ”Wall of Death” joku huutaa. ”Don’t hurt yourselves now!” Lou vastaa. Ja mennään. Ihmiset vyöryvät toistensa päälle. Parvelta katsottuna törmäys näyttää erityisen hienolta.

Setti on melkein ohi. ”Mennäänkö me pois lavalta ja te hurraatte meidät takaisin? Vai leikitäänkö vaan, että me ollaan menty ja tultu nyt takaisin?” Lou tiedustlee. Bändi jättää turhat encoren odottelut sikseen ja vetää vielä pari biisiä. Korstot heittävät yläfemmoja pääni yli. Aikamoista.

”Thank you for coming out tonight”, Lou sanoo katsoessaan valojen loisteessa höyryävää, hiessä kylpevää yleisöä. 25 vuoden aikana bändi on ehkä kyllästynyt kaikkeen, mutta tänä iltana tuli todistettua, että keikkailu ja fanit eivät edelleenkään tällä listalla ole.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

4 vastausta artikkeliin ”Sick Of It All Nosturissa 25.8.2010”

  1. Naurettavin raportti koskaan!
    Alkaa jutut jo vajota hcsanomien tasolle.
    Sain mä tästä ihan hyvät naurut.

    “I knew i was gonna have trouble with you!”
    kommentti oli tarkoitettu vaatteet päällä olevalle nuorelle miehelle, joka huuteli biisitoivomuksia.

    Suurin osa tosta koko tarinasta on fiktiota.
    Ei muuta…

  2. haha fiction? or perhaps a creative and alternative approach to the often monotonous and repetitive reports of the shows in hki? good gig, good report.

Kommentointi on suljettu.