Räjäyttäjät (kuva: Uula Kontio)

Savulohta, antikristuksia ja räjähdyksiä

Tuntuu jotenkin hassulta, että Tampereella olen sinne muuttamisen jälkeen käynyt katsomassa eniten keikkoja Telakalla, enkä Vastavirralla. Keikkapaikkanahan Telakka on melko ankea, johtuen lähinnä paikan ravintolamaisesta luonteesta. Paikka on pieni ja sopivan intiimi, mutta ne hiivatin pöydät olivat nytkin hankaloittamassa liikkumista sisätiloissa. No, eipä muuta valitettavaa Telakasta löydy niin tolppien (joita nyt ei minnekään saa siirrettyä) lisäksi, kun teknisiltäkin puitteiltaan soundi jytisi sopivasti. Pöydät eivät kuitenkaan olleet este tämänkertaisen rokkispektaakkelin katsomiselle. Harmillista, että kamera jäi kotiin.

Tämä keikkailtahan oli varsinaiselta nimeltään ”Savulohirock”, mutta itseltäni jäivät festien ensimmäiset bändit ja savulohetkin maistamatta kun tarkoitukseni olikin tulla illaksi paikalle vain relaamaan ja viihtymään. Sekä tietenkin todistamaan yhden Seremonian ensimmäisistä nousemisista lavalle. Yhtyeen pikainen ilmestyminen ”Rock & Rollin maailma” -nettihittinsä siivittämänä sai kyllä epäilemään Seremoniaa enemmänkin hipstereiden kuin alakerran Lussen pirulliseksi juoneksi. Kieltämättä ajattelin ensisekuntien ajan samaa – varsinkin kun 70-lukulainen rock on muutenkin ollut viime aikoina kovassa huudossa – mutta kyllähän sitä melko nopeasti tajusi, että Black Sabbath on jytissyt näiden ihmisten gramofoneista enemmän kuin mikään muu. Tai niin haluan ainakin uskoa. No, kaapuveikkojen repertuaarista Rock & Rollin maailma oli melkeinpä keikan tylsintä (vaikkakin tutuinta) antia. Mielenkiintoista!

Maltillisen tauon jälkeen Räjäyttäjät astuivat räjäyttämään Telakan tuusan nuuskaksi. No, keikan jälkeen näytti vain siltä että pari tuoppia oli kokenut melko karun kohtalon ja laulajakitaristilta lähtenyt siveellisyys, mikäli sitä miehellä edes oli Telakan ovesta ensimmäistä kertaa tuona iltana astuessaan. Räjäyttäjien möly perustuu hielle, helvetilliseen volyymiin ja päättömälle koheltamiselle. Niin, ja tehokkaita biisejähän bändillä tuppaa myös olemaan. Rekkamiehen hymy loisti ja rock oli jälleen vaarallista rumien miehen soittamana, joka on sata kertaa aidompaa kuin minkäänlainen itsetarkoituksellinen riikinkukkoilu. En sano että kaiken rockin pitäisi olla tällaista, mutta kyllä tämä on selkeästi lähempänä rockin peruslähtökohtia kuin ostoskeskusten mainostamiselle pyhitetyt ”rock-festivaalit”. En toisaalta kyllä ihmettele, minkä takia kaikki eivät Räjäyttäjien räjä-and-rollista perusta. Kyllähän tässäkin tasapainoiltiin sekoilun ja rokkaamisen rajamailla, mutta kyllä yleisö saisi ollakin välillä hieman varpaillaan. Nyt oltiin.