Satyricon (Kuvat: Ville Angervuori)

Lämminhenkinen ilta äärimetallin parissa

On ihan mukava käydä välillä keikoilla, joiden esiintyjät eivät ole omia suurimpia suosikkeja. Satyricon kuuluu kirjoissani porukkaan, joka ei ole saanut jalkautumaan levykauppaan asti, vaikka musiikki kuunneltaessa onkin aina ihan kelvollista. Lähdin tämän vuoksi keikalle uteliaana ja leikkimielellä. Tunnelma oli siis kuin Napakymppiin lähtisi.

Paukautin paikalle parahultaisesti todistaakseni taiwanilaista lämppäriä. Chthonic (ei Gin and Tonic) oli huikea näky, nimittäin lavatamineissa yhdistyi larppausvarusteet ja -meikit todella perversseihin naamioihin. Lämppärikeikkaa kommentoinut, kohdalle osunut dosentti Männistö kutsui aktia nimikkeellä budohevi, joka varmaan oli hyvin osuva luonnehdinta.

Kohdalle osunut dosentti Männistö kutsui aktia nimikkeellä budohevi

Musiikillisesti on vaikea sanoa mitä kaikkea kama piti sisällään, mutta sanotaan nyt vaikka niin, ettei tällaista ollut vielä paljon ennen 1990-luvun puolta väliä olemassa. Kuvittele Children of Bodom jollain itämaisilla larppauselementeillä höystettynä ja olet lähellä. Vaikkei musa itseä paljoa lämmittänyt, oli bändi oikein sympaattisen oloinen, eikä siitä ole syytä lähteä siten haastelemaan mitään erityisen negatiivista.

Satyricon aloitti keikkansa uusimman levyn (S/t, 2013) mahtipontisella introlla, jonka perään lähti varsinaisena avausbiisinä vuoden 1994 albumin ”The Shadowthrone” avaaja Hvite Krists død. Tämän jälkeen siirryttiin itselleni tutuimpaan osastoon, eli ”Now, Diabolical” –albumiin (2006) ja vieläpä nimikkobiisiin. Olen siis sitä porukkaa, jolle rokki-Satyricon on huomattavasti tutumpaa kuin alkuaikojen uskottavat bläck&decker-kiekot.

Keikan logiikka noudatteli melko ennalta arvattavaa mutta toimivaa, eli biisejä tipauteltiin kohtuu tasapainoisesti uran varrelta. Moniaineksisuudesta huolimatta itselle jäi kuitenkin sellainen olo, että kyseessä oli aikamoinen hittikimara. Bändin paremmin tuntevat ja fanit varmaan arvostelisivat ratkaisua tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi, mutta maallikolle tämä sopi erinomaisesti, nimittäin livenä Satyricon ylitti ainakin omat odotukseni ja tykkäsin keikasta musiikillisesti hyvin paljon.

Ei varmaan tule yllätyksenä kenellekään, että kyseessä on soittajina ja esiintyjinä ammattimainen bändi ja siihen puoleen on turha mennä enempää. Muu show ansaitsee taas pari sanaa, koska laulaja Satyrin välispiikit jatkoivat lämppärin sympaattista linjaa ja olivat hyvin lämminhenkisiä. Toki kyseisen orkan pahimmat murjotusajat ovat kaukana takana ja aatteet on myyty levymyynnin ohessa jo moneen kertaan, mutta itse lämpenin inhimilliselle, muttei silti yleisöä nuoleskelevalle esiintymiselle, jossa kuitenkin biisien aikana pidettiin hevikliseistä tiukasti kiinni.

Laulaja Satyrin välispiikit jatkoivat lämppärin sympaattista linjaa ja olivat hyvin lämminhenkisiä

Toinen asia joka kaipaa mainintaa, on bändin voimakas valoshow, joka varmasti jakoi mielipiteitä. Strobot säksättivät lähes koko keikan mitalta ja esiintymistä ryyditettiin myös ties millä värivaloilla. Näyttävää, kyllä, rasittavaa, varmasti monen mielestä. No, jäipähän ainakin mieleen.

Ilta tarjosi kelvollisen kokonaisuuden ja positiivisen yllätyksen. Osittain tämä saattaa johtua siitä, että itse käyn niin vähän keikoilla nykyään, että miltei mikä tahansa hieman omaan makuun menevä mättö kelpaa. Samalla on pakko tunnustaa, että Satyricon on kovatasoinen bändi, jonka musiikillisen kekseliäisyyden pystyy tunnistamaan hieman vähemmänkin levytettyyn tuotantoon perehtynyt.

Kuvat: Ville Angervuori