R’n’P Festival

Punkeroa ja rockia oli kuultavissa Tavastialla ja Semifinaalissa, kun R’n’P Festivaali herätettiin henkiin. Ilta vaikutti etukäteen mielenkiintoiselta, koska lähes jokaisella illan bändillä oli melko hektinen vaihe lähiaikojen julkaisujen takia. Alkutalvesta 2007 on siis odotettavissa melkoinen julkaisuruuhka.

Mutta asiaan, ja pelkää asiaa olikin luvassa, koska nenänvalkaisuyritys oli vitun pitkän Tahkon viikonlopun jälkeen realisoitumassa juuri tähän iltaan. Päätin kuitenkin antaa löysää itselleni yhden oluen verran, koska Ilveksen kuivakan vuohenjuusto-toastin alas saaminen ilman olutta olisi mahdotonta. Päätimme kuvaaja Jussin kanssa ottaa vielä toiset oluet, koska Tavastian puolen ylihintaisiin muovikuppeihin verrattuna olivat nämä lasiset tuopit jotenkin houkuttelevampia. ”Ei sitten tarvitse mitään enää ottaa salin puolella”, perusteli Jussi.

Siirryimme Tavastian saliin ja tilasimme oluet muovikupeissa. ”Jotkut broilerit siellä Semissä vaan soittaa, tuskin me mitään missataan,” tein valintoja ääneen. Niin The Broilers aka Damn Seagulls soitti alakerrassa alkuaikojen kappaleitaan, jotka olisi voinut allekirjoittaneeseen pudota, mutta James Sealandin tuotteistama muovikuppi vei tälläkin kertaa voiton. Onneksi business-koulun ja -kaupungin kasvatti Timo demonstroi keikkaa jälkeenpäin ja nimesi samalla itsensä Suomen kovimmaksi tulevaksi rumpaliksi. Tulevaksi?

Aina asenteellaan vakuuttava Sweatmaster asteli lavalle ja ilmoitti soittavansa maaliskuussa ilmestyvän albuminsa kappaleet. Laulaja Sasu mainitsi myös, että yleisö taitaa osata nämä biisit paremmin kuin he, koska he ovat itse viimeksi 4 kuukautta sitten soittaneet niitä. Ilmaisutaidon opettajani tärkein teesi oli se, että älä ikinä pyydä anteeksi esitystäsi etukäteen, vaikka se olisi kuinka huonosti valmisteltu, se voi hyvällä tuurilla onnistua. Ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa, uudet kappaleet toimivat hyvin ja bändi tuntui nauttivat olostaan. Ensi kuuleman perusteella tuleva albumi koostuu hyvin samanlaisista elementeistä kuin edellinen albumi ”Tom Tom Bullet”.

Suomessa katupunk voi hyvin ja potentiaalisia bändejä tuntuisi löytyvän useita. Sitten viime näkemän yhden kitaristin kokoonpanoonsa lisännyt helsinkiläinen The Over Attacks (entinen Brigade) oli tullut pistämään täyteen ahdetun Semifinaalin puolen sekaisin. Skalla maustettu melodinen punk iski yllättävän kovasti, ja bändi oli löytänyt uuden vaihteen tekemiseensä. Rytmiryhmä oli ajan tasalla ja lisäkitara toi sopivasti laajuutta soundimaailmaan. Samalla asenteella studioon, joku katsomaan vähän perään ettei kukaan sentään nurkkiin kuse, ja lättyä pihalle.

No Shame, tämä kiitelty ja kiistelty, jostain syystä kovasti mielipiteitä jakava yhtye, sai luvan astua lavalle. Uusi levy ”White of Hope – Turning Black” oli juuri ilmestynyt ja se olikin setissä pääosissa. Sampsa pohjusti muutamaa kappaletta niiden syntytarinoilla, ja nyt tiedämme, että myös IKEA voi inspiroida punk-kappaletta. Lavalla ja yleisössä oli riehakas meno, mutta jostain syystä itselläni oli melko neutraali olo. En saanut suuria tunne-elämyksiä, muttei kokonaisuus alkanut vituttamaankaan. Vaikka No Shame on ollut pitkään kuvioissa, jotenkin tuntuu, että se keskeisin juttu on vielä löytämättä, jostain tärkeästä lähteestä on vielä ammentamatta. Lähellä kuitenkin ollaan.

Olisin mieluusti nähnyt ja kuullut Satura Lanxin soittavan, mutta jälleen kerran Semiin tunkeminen tuntui ylitsepääsemättömältä, joten nykykunto jäi kollaamatta. Niin ja kyllä te arvaatte mitä sitten, muovikuppi.

Hiljattain kansainvälisen jakeludiilin tehnyt I Walk The Line sai kunnian päättää illan. Lähes Lidlin hinnoissa olevan bissen takia muistikuvat ovat hämäriä, mutta seuraavat äänijäljet löytyivät nauhurista: ”Vitun kovaa matskua, näillä on joku sellainen suomalaisen miehen historian saatossa kasvattama apina selässä, joka tekee niistä tavallaan haavoittuvaisia ja herkkiä.” ”Niin siis, ei tää mitään Eppu Normaalia ole.” ”Erittäin hyvä balanssi, soundit kohillaan ja jengi mehuissaan.” ”Huh, jos olisin Barbapapa, muuntautuisin uruiksi, sen verran antaumuksella tuo viehkeä urkuri kohtelee instrumenttiaan.” ”Tämä bändi on ennen kaikkea musiikin asialla…Hei Jussi, yritä saada toi urkuri kuviin.”