Rise Against (usa), Lighthouse Project
Kaapelitehdas, Helsinki 27.10.2009

Musiikkinsa ohella mm. PETA-aktiivisuudestaan tunnettu chicagolainen Rise Against oli tähän päivään asti yksi niistä harvoista lempparibändeistä, joita ei vielä ollut elävänä päässyt näkemään. Huolimatta Kaapelitehtaan maineesta kehnona keikkapaikkana, oli odotukset illan konserttia kohtaan suht korkealla.

Bändin itsensä valitsema lämmittelijä Lighthouse Project piti meitä kuitenkin vielä tovin jännityksessä. Tai siis niitä, jotka ajoissa sisään ennättivät. Taisi jonoa olla vielä reilusti itse pääaktinkin aloittaessa, mikä oli ensimmäinen todiste paikan sopimattomuudesta konserttipaikaksi.

Bändin suuri suosio löi kyllä ällikällä. Toki tiesin Kaapelin loppuunmyydyksi, mutta vastaanoton intensiivisyys, sekä yleisön ikä-, sukupuoli- että “genre”jakautuma yllättivät. Tiedä sitten missä vaiheessa bändistä on kokokansan suosikki tullut, kun en yhtyeen nimeä muista turhan usein otsikoissa nähneeni. No, videopelit ja puskaradiot lienevät tässäkin suhteessa tehneet tehtävänsä, ja hyvä niin, turha näin hyvää bändiä on vakan alla pidellä.

Toinen ja konkreettisin esimerkki Kaapelitehtaan surkeudesta kuultiin bändin aloitettua settinsä. 20 metriä kauempana lavasta ei mistään saanut mitään selvää. Tuntuu hölmöltä valittaa jostain soundeista, kun puolentuhatta ihmistä hikoili ja lauloi mukana minkä ehti koko puolitoistatuntisen setin ajan, mutta lavanedustan ruuhkaan lähtemättömät eivät tuota seikkaa vain voineet olla huomaamatta.

Yhtyeen setti koostui harmiksemme kolmen uusimman levyn biiseistä, Fat-aikaisesta materiaalista kuultiin vain Blood-Red, White and Blue “Revolutions per Minute” -levyltä. Bändiltä löytyy kuitenkin viimeisimpienkin vuosien varrelta niin vahvaa materiaalia, ettei kappalevalinnoista voi kauhesti valittaa; Paper Wings, Blood to Bleed sekä keikan päättänyt Ready to Fall kuuluvat kiistatta bändin tuotannon kärkipäähän. Tietty voidaan spekuloida, olisiko levyjen loppupäistä löytyvät biisit, kuten Survive ja Dancing for Rain, voinut korvata klassisemmalla materiaalilla. Ainakin Like the Angel ja 1000 Good Intentions olisi ollut kiva kuulla. Omiksi suosikeiksi setistä nousivat ne ainoat biisit, joista kunnolla sai selvää, eli encore-setin aloittaneet Swing Life Away sekä Hero of War, jonka aika useampikin vilunväre kiisi selkäpiissä. Fiilikset antoivat esimakua, mitä bändi voisi parhaimmillaan tarjota, harmi vain että nyt tuosta kokemuksesta tarjottiin vain aavistuksenomaisia värähdyksiä.

Puhun varmasti monen rokkipoliisin suulla (normaali yleisöhän nauttisi keikasta, vaikka se soitettaisiin vessanpöntössä, eikö?), jos esitän tiukan vaatimuksen: Ei enää ikinä yhtän keikkaa Kaapelitehtaalle!! Ainakaan sellaista, joka minua kiinnostaa!

Tagit: Rise Against