Puntala-rock 2006

Perjantai 28.7.06

Näissä tunnelmissa reissu alkoi: ”Matka kohti Lempäälää alkoi juuri. Otin matkaevääksi 36 keskiolutta ja 2 pulloa Suomi-viinaa, saahan sitä alueelta ostettua lisää. Tämä on ensimmäinen varsinainen Puntala-matkani, koska edellisen kerran olin vain Flippareiden mukana perjantaina niiden keikan ajan, joten sitä ei voi laskea festaroinniksi. Tänään olisi tarkoitus nähdä paljon bändejä, mutta saa nähdä. Pressipassikin odottelee noutajaansa portilla.”

Matka Puntalaan taittui nopsaan junalla, johtuen hyvästä matkaseurasta ja kylmästä oluesta. Olimme perillä Lempäälässä puoli kuuden aikoihin, jolloin ensimmäinen bändi oli jo lauteilla. Ei voi mitään. Siinä sitten aikamme ihmeteltiin, että millä vitulla sitä pääsisi festarialueelle, kun ei oikein ollut kellään tietoa mihin festaribussi tulisi tai milloin se tulisi. (Ja oli kuulunut huhuja täysistä busseista jotka tulevat myöhässä ja joihin kaikki halukkaat eivät mahdu.) Siinä sitten joku laitapuolen kulkija tuli neuvomaan ja ystävällisenä soitti kaikki tuttavansa läpi, jotta saisimme kyydin Puntalan leirintäalueelle. Eipä tärpännyt, ja epätoivo alkoi vallata toimittajan mieltä, näinkö missaisimme No Shamen, joka soittaisi n. 40 min päästä 10 kilsan päässä. Sitten tuli pelastaja Lassila-Tikanoja autollaan. Eli joku nuori kundi vinkkali parkkipaikan toiselta puolen ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi kuskaajaksi, juuri kun olin selvittämässä mistä tässä kylässä löytyisi taksi. Eikun kamat takaboksiin ja menoksi. Olipas mukava saada autokyyti. Portilla oli mukavan pitkä jono lipunmyyntiin, mutta onneksi ei tarvinnut jonottaa, vaan suoraan vaan infoon ja ranneke kouraan ja passi taskuun.

Äkkiä teltta pystyyn ja kamat sisään (hih) ja katsomaan No Shamea. Drunken Troopers oli ollut se eka orkesteri, jonka missasimme. Olivat soittaneet kuulemma loistokeikan, mutta naislaulaja ei ollut kyennyt juuri huutelemaan. No Shame oli juuri niin hyvä kuin voi taas odottaa. Ei ollut vielä tässä vaiheessa kauhean paljon porukkaa katsomassa, mutta silti tämä pienilukuinen yleisö sai aikaan kivaa liikehdintää. Sampsankin ääniongelmat alkavat olla taaksejäänyttä elämää. Uusi levy alkaa pikkuhiljaa valmistua, ja ilmestynee tuossa syksymmällä. Bändi soitti perushitit Riot, Xion, Generation Timebomb yms., ja keikka päättyi ihanasti Silence in the Bed -vetoon. Keikan jälkeen tuli jutusteltua bändin kanssa joku tovi, ja olivat kovin tyytyväisiä settiin, ja siihen että ovat taas saaneet uutta energiaa ja puhtia keikkoihinsa ja muutenkin musameininkiin. Liekö nuo Sampsan ääniongelmat ja studiossa olemisen venyminen tuonut sitä tarvittavaa vittuuntumisen meininkiä, että pitää keikoilla sitten antaa faneille vastinetta. No Shame onnistuu kyllä aina vetämään hyvän setin, oli biisilista sitten mikä tahansa ja paikka vaikka humppalava.

Pikkulavalla kävin sitten vilkaisemassa Blitzgrieg Boysia, joka kuulosta ylläriylläri Ramonesilta. Lukuun ottamatta laulajaa, joka ei oikein mielestäni sopinut kovin hyvin tähän kokoonpanoon. Biisit olivat sitä perus-ramosettiä mitä on kuultu jo miljoonaan kertaan, ja päätinkin parin biisin jälkeen suunnistaa myyntikojulle, ja sieltä tarttuikin matkaan heti uunituore I Walk The Line –paita.

Seuraavana kuuntelimme nurmikolla auringosta nauttien Kiinasta tullutta The Subs -orkesteria, jossa oli tyttölaulaja. Kovasti olivat Suomessa parin viikon aikana kierrelleet, soittaen mm. Ilosaarirockissa ja Vuoritalolla. Eli laidasta laitaan meininkiä tuli. Sellaista garagepunkkiahan tuo tuntui olevan, ja jäi jotenkin kaukaiseksi kokemukseksi. Biisit olivat jotenkin yksinkertaisia ja moneen kertaan pureskeltuja.

Tämän jälkeen vuorossa oli omalta kohdalta festien odotetuin esiintyjä eli Suomen tyylikkäin punkorkesteri I Walk The Line, joka soitti noin puoli yhdeksän aikaan iltasella. Hittejä tuli hitin perään, ja hyvin tuntui istuvan sinkkulistan kakkosenakin keikkuneen ”Diamond Eyes” mcd:n kappaleet muuhun settiin, tuoden mukavaa lisäväriä rankempiin vetoihin. Yleisöä oli tässä vaiheessa paikalle eksynyt metsien siimeksestä jo aika mukavasti ja meno yltyikin vallan mainioksi. Itsekin tuli muutama tanssiaskel otettua, eihän sitä vanha jaksa paljoa. Ja keikan jälkeen bändin Antti sanoikin tämän olleen heidän paras keikkansa ikinä. ja Puntalassa on hyvä diy meininki.

Akupunktiota seurailtiin muutaman kappaleen verran ja ihan kelpo musaa tuntui olevan, hyvä rumpali ainakin. Ja toisen kepin varressa näytti heiluvan Unkind yhtyeen laulaja. JMKE tuli melkein missattua kokonaan, tai kuuntelin sitä lavan vierestä, kun tuli siinä vaiheessa keskityttyä enempi oluen kiskomiseen IWTL:n ja No Shamen poikain kanssa. Tuli sitä sentään viimeisenä tullut ”Tere Perestroika” nähtyä, tätä olinkin odottanut näkeväni jo parikymmentä vuotta. Oli kuulemma Villulla ollut kitaran kanssa paljon ongelmia, ja mieshän näyttää ihan siltä suomalaiselta hippilaulalta, mikä-sen-nimi-olikaan, se jolla on ne vitun aurinkolasit ja laulaa niitä protestilaulujaan? Appendix tuntuu edelleen olevan sitä mieltä ettei raha oo mun valuutta eli kasariharkkorepunkkia tuli tuutin täydeltä.

Cause for Effect heitti raivokkaan setin jossain välissä, en nyt tarkkaa aikaa ja paikkaa muista. Sellaista jazz-grindiahan se tuntuisi olevan. Olin kuulemma keikan aikana sanonut vaan, että tällästa fuusiopaskaahan tää. Onneksi oli mukana kirjuri, joka kirjasi kommentointia ylös. Nauhuriahan mä en käytä edes haastatteluissa. Jossain vaiheessa iltaa sitten havahduin että ei perkele se Driller Killer piti mennä katsomaan, ja oli juuri lopettanut, oli kuulemma ollut helvetin hyvä setti. No, pitänee joskus jostain kuunnella sitäkin. Kello alkoikin sitten olla jo reilusti yli puolen yön eli eikun telttaa kohti ja nukkumaan. Telttailualue oli muuten aivan tupaten täyteen ahdettu ja telttojen välistä ei meinannut edes parissa promillessa sopia.

Lauantai 29.7.06

”Oli aamulla olo tosi ankea…” lauleli joskus eräs junttipunkbändi. No mutta onneksi ei sentään ihan niin ankea. Pienet aamunapsut huiviin, ja housut jalkaan. Pienen aamupalaverin jälkeen päätimme suunnata läheiselle uimarannalle aamu-uinnille. Eipä tullutkaan uimatouhuista heti mitään, kun järkkärit olivat miehittäneet koko rannan kuin saksalaiset Rovaniemen ja totesivat, että ei ennen kello kymmentä ole mitään asiaa uimaan. No kilttinä jäimme sitten istumaan siihen rantaan ja odottelemaan kellon liikkumista tuohon maagiseen määreeseen. Jotkut olivat fiksumpina osanneet mennä rantaan uimaan muualtakin kuin laiturista, eli se niistä järjestelyistä. Piti siinä odotellessa poiketa teltalta hakemassa muutama korjauskoffi, yön aikana teltassamme oli kuitenkin käynyt ”varkaita” ja loput oluet olivat mystisesti kadonneet ja viinaakin puuttui vajaa pullollinen. Naapurin teltasta oli kaverin lompakko tyhjennetty. No, vihdoinkin sitten kello kymmenen pääsimme ottamaan vaatteet pois ja kylmään veteen uimaan.

Tämän jälkeen pääsin maistamaan kotona tehtyä lanttukukkoa, jossa tosin lanttu oli korvattu bataatilla, hyvää se silti oli ja kyytipojaksi pannussa keitettyä presidentti-kahvia. Kyllä ne hipit sitten osaa tuon leirielämän. Kateeksi kävi, omat eväät kun rajoittuivat kuiviin sämpylöihin, aamupalajuustoon ja alkoholijuomiin. No pitihän sitä sitten suunnata festivaalialueen omaan järjestettyyn aamupalatuokioon. Hauska oli kun ovessa lukee että vegaaniruokaa (viitaten kylläkin luultavimmin edellispäivän mättöihin) ja ensimmäisenä vastaan tulee hillitön tarjotin keitettyjä kananmunia, no sainpahan mäkin munaa Puntalassa. Oikeen kaksin kappalein. Kiva oli törmäillä pitkin festareita vanhoihin tuttuihin vuosien varrelta, terveisiä vaan kaikille. Mukava huomata, että jotkut ne jaksaa vaan elää punkhengessä vuodesta toiseen. Paljon tuli tehtyä myös uusia tuttavuuksia.

Puolen päivän aikoihin orkesterit alkoivat virittää vehkeitään, ja ensimmäisenä oli luvassa Katuyksikkö, joka veteli omaan tyyliinsä peruskasarihooseeta, ja ei oikein tahtonut erottaa kappaleita toisistaan. Ja sama meininki jatkui Maailmanpalon ollessa lauteilla, tosin heille bonusta kelpo tyttöhuutajasta. Jälleen tuli eksyttyä myyntikojujen maailmaan, josta mukaan lähti läjä erilaisia kangasmerkkejä, joille tuskin on koskaan käyttöä. The Patsy Walkers oli luvassa päälavalla ja olivat pukeutuneet taas go-go henkeen. Ihan perus patsy-keikka, olen parempiakin joskus nähnyt, liekö aikainen soittoaika verottanut yleisöä ja artisteja, kun tuntui vähän kankeaa olevan joka suunnalla. Subs laulaja näytti tykkäävän kovasti.

Tyttöteema jatkui pikkulavalla, jossa vuorossa oli Spoiled Betty, joka tuntui myös puheista päätellen kärsivän kovasta kankkusesta ja teknisistä ongelmista. Soundit olivat jokseenkin epäselvät ja instrumentit hukkuivat yleiseen sekamelskaan, joten päätin vaihteeksi suunnistaa ruokaosastolle, ja kävin maistamassa soijarouhepapuchiliriisihässäkkää, joka oli ihan ok, tosin vähän mautonta. Edellisiltana tutustuttiin johonkin norjalaiseen tyyppiin, joka näytti olevan seuraavana lavalla, Bulwark oli kuulemma orkesterin nimi, aika paskaa rokkia soittivat, joten jatkoin rauhassa ruokailua. Tämän jälkeen käytiin kovaa keskustelua lesboudesta, ja että miten on, ovatko tämän päivän ”muotilesbot” vielä kymmenen vuoden päästä lesboja, entä mistä rekkalesbo löytää aina sen nätin lesbotytön ja niin edelleen… Siinä pohdintaa krapula-aamuksi kerrakseen. Päätin keskustelun toteamalla, että krustit on likaisia ihmisiä. Nykyajan versio hipeistä. Eli jonninasteista sekoilua havaittavissa toimittajan ajatusmaailmassa lienee ollut tässä vaiheessa iltapäivää.

Takaisin bändien pariin. Klinika soitteli ihmeellistä jousisoittimella varustettua punkkia, joka kuulosta ihan venäläisiltä kansantanhuilta. Olipa mukava kun orkesteri vaihtui astetta rankemmaksi, koska vuorossa oli Threatened Existence nokkamiehensä xNiksux:n johdolla. Aika hiljaa tuli äänentoisto, mutta meininki oli varsin menevää. Tosin Lighthouse Project tekee tämänkin homman paremmin. Tyttöhuutajasta jälleen plussapisteet kotiin. Oli tosi hyvä. Nuorennäköisiäkin olivat vielä, että eiköhän heistä vielä kuulla moneen otteeseen. Levy olisi kiva kuulla, jos sellainen löytyy. Hiskias Möttö ja Mojakka soitteli jossain välissä jotain vitun kansantanhuja, muttei se jaksanut edes naurattaa. Knobia kävin katsomassa kaksi biisiä ja totesin että oli jokseenkin yhtä paskaa kuin viisi vuotta aiemmin. Kylläpä sitä onkin tullut krantuksi musiikin suhteen.

Tässä välissä tajusin, että kello läheni puolta kuutta, joten lähdin kiiruhtamaan kohti päälavan vierustaa, jossa minua jo odottelikin Abduktio-orkesterista Jamppa ja Heikki. Anttikin oli kuulemma ehkä tulossa, muttemme jaksaneet odottaa, vaan siirryimme uimarannalle jutustelemaan. Mitä lie soittanut tässä välissä, en muista. Kansan Uutiset oli jossain välissä, ja siinähän vaikuttaa rumpalin pallilla Wastedista tuttu Miika. Meininki lavalla oli, että haistakaa te kaikki paska jne. Soittivat mm. Iggyn Now I Wanna Be Your Dogin, ihan hyvinkin vielä. Abduktio soitti päälavalla hyvän raivokkaan setin.

Loput bändit tulikin aika lahjakkaasti missattua lukuun ottamatta viimeisenä soittanutta Varukersia, joka oli perus enkkupunkkia. Aika tylsä pidemmän päälle, niin kuin aika moni muukin festareiden bändeistä, kun ei ollut kauheasti ennakkoon tullut kuunneltua. Näin jälkikäteen muisteltua tuossa loppuillasta olen missannut mm. Omaisuusvahingon, Abnormin ja Ruidosa Inmundician. Varukersin jälkeen kello olikin jo jotain yli yksi yöllä ja uni alkoi painaa silmää vanhalla, joten eikun telttaan ja unta palloon. Tavoitteena oli herätä aamulla klo 7 junaan. No tulipahan sekin missattua ja ehdin juuri ja juuri Tampereen kautta Helsinkiin ja töihin klo 15. Ai että olikin kiva olla töissä kahden päivän telttailun ja dokailun päälle. Seuraavana sitten astetta isompi festari elokuussa eli Reading Festival Englannissa. Kiitos ja anteeksi.