Silent Scream @ Monttu, Pori

Psyyke ja Silent Scream Montussa

Allekirjoittaneen huisi megabilepaukkumaissikeikkaviikonloppu käsitti kaksi lauantaita. Vasta toisella yrittämällä lauantai tuntui lauantailta. Lottokuponki jäi ostamatta, mutta kotona katselin ”Kahdeksan surmanluotia” -elokuvahirviön, ja sen aiheuttamia ahdistuksentunteita oli hyvä mennä purkamaan Monttuun. Toki minulla oli tekosyykin Monttuun lampsimiselle, ja se syy oli tällä kertaa post-punk –iltama. Post-punkkia tulikin sitten mahan täydeltä, kun jo DJ J69 soitti klassisinta post-punkkia.

Silent Scream edusti nuorempaa polvea, vaikka bändissä ei noviiseja soitakaan. Yhtye on jonkinlaisesta superbändi-statuksestaan huolimatta vielä jokseenkin tuntematon, ainakin post-punk –piirien ulkopuolella. Ainakin itse olen jättänyt bändiin tutustumisen väliin, vaikka syytä siihen olisi. Biisejä en tietenkään tunnistanut, joten siksi en saanut keikasta revittyä kaikkea mahdollista irti. Lauluvastuu pysyi pääosin Antti Lautalalla (ex-Varjo), mutta välistä Matthew Pallasojankin (ex-Suruaika) sai vetää aariaa. Soitto oli muillakin tavoin varmaa, joten kyllähän muiden bändien riveissä hankitun soittokokemuksen huomasi. Silent Scream oli ainakin itse tyytyväinen keikkaansa, varsinkin kun yleisökin oli ollut kiitettävästi mukana. Aluksi lavan edustalla ei ollut ketään, mutta melko nopeasti eräs nuorehko naisihminen tuli lavan eteen tanssimaan. Jonkinlaisella viiveellä tämä sai muitakin peikkoja mukaan, ja pian lavan edessä olikin joraamassa ihan kiitettävästi porukkaa.

Olin ilmeisesti liian sosiaalinen, kun deejiin soittamat taustaäänet jäivät vähemmälle huomiolle. Ehdin yhdelle tuttavallenikin kommentoida Mustan Paraatin soittamattomuutta, vaikka sitä oli siihen mennessä tullut jo kaksikin biisiä. Enpähän vain huomannut kumpaakaan. Ilta jatkui, kun lavalle asteli jo 80-luvulla lopullisesti kuopatun (?) Hexenhausin ohella ainoa oikea porilainen post-punk –bändi; Psyyke. Psyykeestä ei ole kuulunut 80-luvun jälkeen kuin vain satunnaisesti, eli kovin usein bändiä ei lavalla voi nähdä. Nyttemmin Psyyke on kuitenkin keikkaillut epätavallisen usein, sillä bändi on soittanut jopa parikin keikkaa kuluneen syksyn aikana. Harmillista, etten tuntenut tätäkään bändiä sen tarkemmin. Tutustumiseni ”Päästä eläin esiin” -levyynkin on jäänyt jokseenkin pintapuoliseksi, mutta hyvällä tatsilla tämäkin bändi veteli. Johtunee siitä, että bändin jätkistä osa soittaa aktiivisemmassa Wolfmen-kokoonpanossa.

Lavan edustalla porukkaa oli joraamassa sitten enemmän porukkaa. Erehdynköhän pahasti, jos veikkaan suurimman osan paikallaolijoista olleen nuoria Psyykeen ollessa ensimmäisen kerran aktiivinen 80-luvun puolivälin paikkeilla? Jengi näytti olevan sen verran fiiliksissä vanhan suosikkinsa keikan takia ja rakkauttakin näkyi olevan ilmassa. Ilmassa oli tosin hieman vihaakin, sillä lähestulkoon heti keikan jälkeen todistettiin käsirysy kahden naispuoleisen yleisön edustajan välillä. Eikös tänne pitänyt tulla pitämään hauskaa eikä haastamaan riitaa? Tappelun ohella tanssilattia lainehti hanatuotteista, ja suurin osa porukasta oli sitten aivan kunnolla muusissa. Turbokännejä veti yksi jos toinenkin, ihmeellisintä tilanteessa onkin se että jopa Anal Thunderin keikalla edellisiltana (eri) yleisö käyttäytyi siivommin. Väistämättähän sitä näki flashbackeja aiemmin päivällä katsomastaan elokuvasta.

Porilaiset varmaan antavat minulle klassisen ”terva ja höyhenet” -käsittelyn, jos sanon Silent Screamin vetäneen paremmin. Toki Psyykeenkään setistä ei valittamista löydy, mutta Silent Scream upposi meikäläiseen illan pääbändiä paremmin. Pitääpä tutustua bändiin jossain välissä tarkemmin. Kolmen peräkkäisen keikkaillan jäljiltä luulisi väsyttäneen, mutta allekirjoittaneella riitti virtaa vielä vaikka mihin. Kolmen keikan bileviikonloppu päättyi joskus sunnuntai-aamuyöllä runojen lukemiseen. Tämmöistä tällä kertaa.

[flickrfeed photoset=72157625509319226 username=piparnakkeli]