Kuva: Parkway Drive ja kumppanit Tavastialla

Parkway Drive ja kumppanit Tavastialla

Viime vuonna Tuskassa suomalaisten sydämmiin läpimurron tehnyt australialainen Parkway Drive saapui kolmatta kertaa vierailulle, tällä kertaa mukanaan varsin mielenkiintoinen joukko lämppäreitä.

Itse päädyin paikalle logistisista syistä vasta The Warriorsin viritellessä vehkeitään, joten kanssakuulijoiden toimesta tylsäksi kuvailtu 50 Lions jäi väliin. Näin ollen illan ensimmäisen aussibändin missaaminen ei sen kummemmin jäänyt kaivelemaan, vaikka etukäteissuunnitelmissa olikin toinen niistä itselle mielenkiintoisista nimistä. Toinen, ja musiikillisesti illan tutuin, oli siis Warriors, jonka pari Eulogylle ja yksi Victorylle tekemää levyä ovat jossain määrin tulleet tutuiksi. Joko muistikuvani bändin musiikista ovat väärät, tai sitten ryhmä on trendien mukana hidastanut tempojaan roimasti, sillä varsinkin alkukeikasta meininki oli melko tasapaksua junnausta puolitempoakin laiskemmalla kompilla. Ensimmäinen nopeampi kohta kuultiin vartin jälkeen, minkä jälkeen keikka alkoi muodostua hivenen mielenkiintoisemmaksi. Muutamat erikoisjutut kitaralla, ja homma alkoi olla paketissa.

Seuraavaksi vuorossa oli losangelesilainen Winds Of Plague, jonka aloitellessa paikalle oli valunut jo huomattavasti enemmän populaa, kuin suht tyhjälle salille soittaneen Warriorsin aikana. Meininkiäkin saatiin jo vähän aikaiseksi; rässiliivien, hipstereiden ja perus surffailijoiden muodostama yleisö rymisteli keikan sulassa sovussa. Winds Of Plagueta voisi ehkä parhaiten kuvailla toisen paikallisen bändin Bleeding Through’n aavistuksen verran blackmetallisemmaksi pikkuveljeksi. Synat helisivät uhkaavasti raskaiden breakdownien päälle, siinäpä se keikka lyhykäisyydessään. Kosketinsoittajan korkokenkien ja suht tapahtumarikkaiden biisien ansiosta keikka pysyi kuitenkin kasassa vaaditun puolituntisen.

Illan positiivisimmasta yllätyksestä vastasti Despised Icon, jonka sinänsä turhan trendikkäältä haiskahtava death metallinen hardcore-rynkytys tuplavokaaleineen sisälsi mukavasti menoa ja meininkiä, jotain mitä kahdelta (kolmelta) aiemmalta pändiltä puuttui. Nyansseja haettiin vuorottelemalla nopeaa blästiä ja äärihitaita breakdowneja, ehkä hieman itsetarkoituksellista, mutta toimivaa. Laulajien välillä olisi voinut harrastaa hieman enemmän variaatioita, sillä viemärikorinat ja korkeammat huudot olivat kuitenkin varsin pienissä osissa perinteisemmän huutolaulun ollessa molemmilla laulajilla se vallitsivin tulkintatapa. Musiikillisesta annistaan huolimatta yhtye oli korissortseineen ja DC-lippiksineen enemmän hardcore- kuin metallibändi, mikä teki siitä jossain määrin helpommin lähestyttävän.

Parkway Drive oli päässyt aloittamaan settinsä odotettua aiemmin, itseni vielä viettäessä väliaikaa jellonien räpistelyä katsellessa. Alusta missasin siis biisin-puolitoista, mutta kyllähän tuota ehti tarpeeksi tiirailla joka tapauksessa. Suhteellisen mielenkiintoista materiaalia bändi tarjoili, mutta jotenkin sekava kuva bändin musiikillisesta annista jäi. Välillä melodisempaa suht kevyttä menoa, toisaalta kuultiin taas aika tanakkaakin tulitusta. Sympaattinen oloinen bändi jätti kuitenkin positiivisen kuvan itsestään, vaikkei se musiikillisesti mitään mieleenpainuvaa esittänytkään. Setti oli sopivan lyhyt, eikä ylipitkillä keikoilla kiusaavat selkävaivat päässeet yllättämään…

Juuri mitään en tapahtumalta odottanut, enkä juuri mitään saanut, joten suht odotusten mukaisesti meni ilta. Yksi iloinen yllätys ja tasaisen varma pääesiintyjä muiden laadukkaiden bändien kompatessa takasivat kuitenkin, ettei keikalta tarvinut harmissaan poistua.