Oranssin hautajaiset

Oranssin hautajaisviikon sunnuntain konserttiin oli tuppautunut koleana iltana mukavasti alan ihmisiä kunnioittamaan talorähjän viimeisiä hetkiä. Illan jälkeen talossa oli tarkoitus rokata vielä parina iltana, mutta maalta kun ollaan, vietimme talon hautajaisia jo tässä vaiheessa.

Lappeenrantalainen Overdriven aloitteli sopivasti melkeinpä juuri paikalle saavuttuamme. Nopeasti kyhäsimme tuotteillemme uljaan myyntipöydän ja tungimme itsemme salin puolelle. Ihmettelemään jäin bändin aloitusläppää, jossa kiiteltiin ensimmäistä keikkaa Lappeenrannan ulkopuolella. Täh!! Oliko se jonkin sortin sarkasmia vai menikö meikältä oikeasti jotain ohi?? Overdriven on aika tyypillistä skedepunkkia, ajoittain jopa, rehellisesti sanottuna, tasapaksua. Laulukin oli vähän liian naukuvaa makuuni. Soitto kyllä soljui alusta loppuun letkeästi ja jos bändi pukkaisi levyä pihalle, homma voisi selkeytyä, ainakin minulle.

Seuraavaksi soittavan Boltin setti alkoi hieman kangerrellen, kun kitaristilla meni hetimiten kielet solmuun. Juuri tällaisina hetkinä sitä odottaa basistilta, vitsimies-Visseltä jotain letkeää heittoa, mutta salainen toiveeni ei toteutunutkaan. Pienen odottelun jälkeen Bolt oli jälleen iskussa. Alku tosin vaikutti korvaani liiankin tasaiselta, mutta keikan puolivälissä tuttujen tahtien tähdittämänä, meininki parani huomattavasti. Tanssilattialla havaittiin myös käsienpyörittelyitä ja karate-potkuja.

Manifesto Jukeboxin missasin kaljoittelun venähtäessä. ”Ooops, I did it again!”. Sen sijaan myyntipöydällä vahtia pitänyt Jaska kehui näkemäänsä ja kuulemaansa, bändi vakuutti melodisen ja vihaisen punkin, sekä uuden basistinsa kera, ja bändin lisäksi myös yleisö tuntui nauttivan livemusiikista. ”Biisit eivät kuitenkaan oikein auenneet, täytyisi ottaa bändi tarkempaan kuunteluun!”, pohti vähemmän Manifeston maineikasta uraa seurannut Jaakko.

Viimeisenä olikin sitten Endstandin vuoro, jonka livekuntoa en ollut vähään aikaan päässytkään tarkistamaan. Levyllä Endstand on aina korvaani kuulostanut jotenkin hieman etäiseltä, mutta live-tilanteessa bändi osaa loistavasti hommansa. Bändi veti keikkansa rutinoituneesti, mutta kuitenkaan tylsästä tai kasvottomasta setistä ei ollut kyse. Tammisen johdolla Endstand osaa ottaa yleisönsä (siis henkisesti, onneksi) ja ”oikea” bändi saattoi kohdaltamme talovanhuksen, karkeasti ilmaistuna, kaatopaikalle. Harmi vain että tällaisten all-ages -keikkapaikkojen kohtalona on päätyä kivikasaksi. Toivottavasti uusi pelimesta on jo työn alla.