Samaan aikaan kuin lontoolainen hardcoreryhmä Knuckledust kiersi Suomea, päätimme rykäistä ja matkata katsastamaan skotlantilaisen Oi!-bändin, On Filen kunnon. Ja minnekäs muualle kuin Tampereelle ja Laternaan. Matka tosin oli yhtä puuroa, sillä lunta tuli enemmän kuin vähemmän, joka puolestaan vaikutti ainakin kuskin, eli allekirjoittaneen mielialaan negatiivisesti. Tiellä pysyminen vaati välillä kovastikin töitä… Lopulta pääsimmekin suht’ ehjinä Laternaan, jossa odottelikin jo toinen lahtelaisseurue oluttuoppien äärellä. Itsekin nautin yhden, mutta kuskin velvollisuudet pakottivat nauttimaan loppuillan pelkästään virvoitusjuomista sekä bändeistä. Takahuoneessa.

Hetken pällisteltyämme ympärille vanha tuttu Hoist viritteli jo soittimiaan siihen malliin että kohta alkaisi rokki pauhaumaan. Viimeksi bändi musiikki jäi minulle hieman etäiseksi, eikä tälläkään kertaan päässyt kunnolla tunnelmiin. Jotenkin väkinäisesti homma tuntui etenevän, vaikkakin biisit olivat ajoittain potentiaalisen rokkaavia. Muuten meininki ei oikein jaksanut sytyttää.

Sitten olikin vuorossa tuiki tuntematon Dead End United, Turusta. Mitähän tästä nyt sanoisi? Sekavaa kaikinpuolin ja koverivalinnat olivat jokseenkin huomiota herättäviä, mutta lähinnä väsyneen puoleisia. Kai tämän oli tarkoitus olla erilaisesti hauska (?), ja itse en jaksanu loppua kohden soittoa niinkään enää seurata. Ei innostanut.

Pienen odottelun jälkeen päästiinkin jälleen asiaan Angry Old Manin toimesta. Perusvarma setti: vihaista ja nopeaa punkpaahtoa turhia selittelemättä. Energinen keikka jälleen ja livenä bändi onkin hyvässä vedossa.

Sitten olikin Tampereen vakiobändin, Rejectedin vuoro. Eikä suotta “vakiobändi”, sillä onhan Rejected noussut komeasti punkparrasvaloihin rempseän uskottavalla punkrockillaan. Niinhän homma toimi tälläkin kertaa. Iinä pisteen alla oli todella maukas koveri elikkäs Cock Sparrerin “Where Are They Now”, kera vierasvokalistin. Jengi sekosi täysin ja täytyykin myöntää että Rejected oli illan parasta antia (eli ollaanko Pete vielä kavereita).

Viimeisenä olikin sitten vuorossa Skotlannin ylpeys On File. Kun kuulin bändin saapumisesta, kävin tällä kertaa tutustumassa hieman bändiin, nettisivujensa avustuksella. Ei On Filestä ihan suosikkibändiäni leivottu, mutta meininki oli varsin menevää ja ainakin yleisö oli täysillä mukana. Biisit rullasivat mukavasti ja bändi osasi luoda hyvän tunnelman. Lavaesiintyminen miellytti, vaikka laulajaa lukuunottamatta muut jäsenet tapittivat varsin ryhdikkäästi. Kuten tyyliin sopii.
Rumpali istui. Lavan edessä yliaktiivisilla järjestysmiehillä oli täysi työ pidellä porukkaa edes jotenkin kasassa. Eniten päänvaivaa taisi aihettaa kuitenkin eräät naisihmiset, jotka olivat kiinnostuneita muustakin kuin bändistä. Heheh.
Jos kokonaisuutena esimerkiksi vertailisin tämän ja edellisen Tampereen Oi!-keikan välillä, itse tykkäsin enemmän Superyobin keikasta ja sen ilmapiiristä, liekö omalla alkoholin käytöllä ollut osuutta asiaan? Käsirysyltä ym. suukovulta ei myöskään vältytty. Pojat on poikia, mutta kaikki turhasta uhoavat säälittävät resupekat voisivat jäädä kotiin vetelemään nappejaan. Mutta arvatahan sen saattaa, kun lauma apinoita kerääntyy samaan aitaukseen muutaman promillen myötävaikutuksella (itse taisin olla punapersepaviaani, johtuen siitä että pudotin saippuan Laternan vessassa). Sen sijaan positiivisen olennaista edelliseen keikkaan verrattuna oli, että porukkaa nyt taisi olla enemmän, joten mielenkiinnolla jäädään odottelemaan miten Beerzone saa elokuussa houkuteltua jengiä kilistelemään tuoppejaan punkrockin tahdissa. Toivottavasti on taas tupa tulvillaan.