MGMT Tavastialla

Andrew VanWyngarden ja Ben Goldwasser eli MGMT:n muodostava kaksikko saapui Tavastialle bändeineen tarjoilemaan yleisölle piristystä arki-iltaan. Aikaisemmin pojat melusivat nimellä The Management, jonka he muodostivat tutustuttuaan Wesleayn yliopistossa. Musiikki- ja päihdemieltymyksensä jakaen he päätyivät tekemään musiikkiakin yhdessä. Viime syksynä ulos tullut ”Oracular Spectacular” on kaksikon ensimmäinen pitkäsoitto ja ehdottomasti tarkastuksen arvoinen levy. Platta sisältää kymmenen kipaletta genrepoliiseja ahdistavaa soitantaa ja kokonaisuutena se toimii erihyvin.

Tepastelimme paikalle juuri sopivaan aikaan, mutta Urho Kekkosen kadulle astuessamme meitä odottikin yllättävä näky. Loppuunmyydyn Tavastian uumeniin luikerteli 50 metriä pitkä jono ja huomasimme, että suunnitelmamme kävellä suoraan sisään juuri keikan alkaessa taisi olla sama muutamalla muullakin, joten asteuimme nätisti vaan jonon jatkoksi. Muutaman minuutin päästä olimme jo kyynärpää tiskillä tilaamassa maistiaisia. Koff oli näppärästi hoitanut lisäkojuja ja pirteitä tyttöjä bissemyynnille, mikä oli hyvä homma janoiselle mielelle. Purkki kylmää räpylään ja yleisön sekaan.

Salin puolella odotti lämmin vastaanotto mukavan trooppisine tuulahduksineen kaikkia mielenkiintoisia tuoksuja, joita ihmisistä lähtee. Hetken päästä tosin sitä ei enää huomannutkaan. Onneksi. Paikan päälle oli saapunut jos jonkinnäköistä hiipparia muotiteineistä vanhoihin jarruihin. Yleisö odotteli jo hyvissä olotiloissa esiintyjiä, jotka vetivät keikan ilman lämmitystä. Eipä sitä varmaan olisi hirveästi tarvinnutkaan vieressäni hikoilevasta isoluisesta neidistä päätellen.

Tovin päästä Ben ja Andrew orkestereineen saapuivat metelin saattelemana lavalle valmiina laittamaan yleisön jalat liikkeelle, mikä ei varmasti ole helppoa maanantaialkuillasta Suomessa. New Yorkin pojille tämä haaste selvisikin muutaman ensimmäisen kipaleen aikana. Yleisö nautiskeli huojuen lämminhenkisen psykedeelisen diskorockin tahtiin. Andrew yritti ajoittain innostaa yleisöä mukaan hiipimällä kitara kädessä lavaa edestakaisin pöksyissä, jotka oli tehty kaksi viikkoa sitten äidiltäni varastetusta pöytäliinasta. Hän joutui kuitenkin vain tyytymään etukeskiön intoilijoiden kemutukseen. Ben jätti psyykkauksen lähinnä aisaparilleen soitellen omissa oloissaan. Soitanta rupesi kuitenkin hiljalleen ottamaan yleisöä mukaansa ja ”Time To Pretend” -hittikipaleen alkusoinnut saivat viimeisetkin jähmeänä seisoskelleet liikkeelle. Varmasti jo kypsymispisteeseen asti soitetun kappaleen vaikutus nosti jälleen hymyn jo uskonsa menettäneen Anderwn kasvoille. Helsingistä irtoaa sittenkin menoa! Loppuiltana liikkeelle saatuja jalkoja ei sitten enää saatukaan pysähtymään.

MGMT:in soittamista oli ilo seurata. Toiminnasta paistoi tekemisen into ja lisäksi nuorilta miehiltä puuttuu paatuneet ilmeet ja liian suuri keikkarutiini, joka vie hyvän toilailun pois lavalta. Andrewn esiintyminen suurena rakastajana viinirypäleterttu kädessä syöttäen eturivin neitoja olisi saanut äitinikin antamaan pöytäliinatempun anteeksi ja ruskea pörröinen tukka syöpyi varmasti hedelmiä huulillaan hapuilleiden mieliin. Musiikki lipui läpi genrerajojen tarjoten yleisölle miellyttävän kokonaisuuden, joka pysyi hyvin kasassa läpi keikan. Diskoilevaa rockia tuki hyvä valaisu pehmeillä väreillä ja valkoiset spottivalot yleisöön oli vaihteeksi tajuttu jättää pois. Keikka oli hyvin pitkälti sitä mitä odottaa saattoi: 14 julkaistua biisiä ei anna mitään loputtomia variaatioita illan kululle.

Toivottavasti 30 keikkaa kahteen kuukauteen eivät vie poikien iloa toiminnasta. Voi kuitenkin jo valmiiksi todeta, että onneksi Helsinki oli keikkakesän alkupäässä. MGMT:in näkeminen tässä vaiheessa taivalta klubikeikalla oli mielenkiintoista, koska seuraavalla mahdollisella Suomen keikalla MGMT toimii festivaalien pääesiintyjänä tai luukuttaa jäähallissa.