Mastodon @ Pakkahuone

Mastodon ja Ghost Brigade Tampereen Pakkahuoneella

Innostuin Mastodonista bändinä heti kuultuani sitä aikoinaan. Bändi kuulosti samaan aikaan raskaalta ja kiinnostavalta, perinteiseltä ja uudistumiskykyiseltä, sekä vakavasti otettavalta muttei vakavalta. Historia on osoittanut, että Mastodon on levyttävänä bändinä ollut kaikkea edellä mainittua, omasta mielestäni hyvässä, mutta joillekin myös pahassa – onhan uudistuminen monille kirosana ja suoranainen kauhistus. ”Eka demo oli paras!”

Live-esiintyjänä bändistä on väijynyt mielessäni epäilyksen varjo. ”Live at Aragon” DVD osoittautui partaisten äijien pönötykseksi ja muutama YouTube-pätkä antoi odottaa korvia riipiviä laulusuorituksia. Ehkä orkesteri olisikin monimutkaisine soittosuorituksineen parhaimmillaan levyllä. Nämä mietteet tajunnassani siirryin ensimmäistä kertaa elämässäni todistamaan yhtä mielestäni 2000-luvun parhaista bändeistä elävänä Tampereen Pakkahuoneelle. Ennen pääesiintyjää oli kuitenkin vuorossa Ghost Brigade Jyväskylästä.

Haamuprikaati on vanha tuttu, olenhan aikoinaan arvioinut jo heidän ensimmäisen levynsä tähän lehteen ja toisaalta ollut todistamassa heitä livenä kyseisen julkaisun jälkeen. Olen myöhemmätkin kokopitkät kuunnellut läpi ja fiilis on ollut aina hyvin samankaltainen – verkkaista ja melodista, maalailevaa raskastelua ilman varsinaista epätoivoa tai synkkyyttä.

Livekokemuksena Ghost Brigadea oli miellyttävä seurailla. Lievästä tasapaksuudesta huolimatta biisit seurasivat sujuvasti toisiaan ja 40 minuutin esiintymisen jälkeen olo ei ollut pitkästynyt, vaan mukavan eteerinen, aivan kuin eheän kokonaisesityksen jäljiltä kuuluu ollakin. Livenä tosin eri aikakausien biisejä ei erottanut toisistaan, mutta tämä voi johtua myös vähäisestä kuuntelusta viimeisten vuosien aikana.

Esiintyminen bändillä oli orkesterin hengen mukaista. Miehet eivät vain seisseet lavalla esittäen tummia, verkkaisia rytmejään, vaan mossasivat ja liikuskelivat antaumuksella mutta riittävän hillitysti, välttäen kornin ja poseeraavan vaikutelman. Musasta ei tarvinnut digata täysin rinnoin pitääkseen esityksestä. Etukäteen treenattuine loppuhuipennuksineen Ghost Brigade todisti olevansa hyvä draamallisten kokonaisuuksien hallitsija, pätevä esiintyjä bändinä ja erinomainen yhteensoittaja. Jos musiikki sattuu breikkaamaan isomminkin, on bändi varmasti valmis siihen.

Mastodon avasi parilla uuden levyn biisillä, Dry Bone Valleylla ja Black Tonguella, jotka mielestäni aloittivat keikan todella innostavasti. Kliimaksia kannateltiin yhdellä omista ”Blood Mountain” -levyn suosikeistani, Crystal Skullilla, ja näin vahvalla startilla bändi onnistui karistamaan epäilykset mielestäni osoittaen myös esiintymisellään kykenevänsä lavalla paljon muuhunkin, kuin tylsään pönötykseen. Itse asiassa välitön reaktioni oli hämmästys, nimittäin rumpali Brann Dailorista lähtien myös kaikki laulusuoritukset toimivat erinomaisen hyvin ja keikan aikana jokainen bändin jäsen osallistui laulamiseen, kukin perustellusti omalla, yksilöllisellä panoksellaan. Livenä tyyppien persoonalliset laulusuoritukset pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa kuin levyllä.

Mastodon tipautteli biisejä ja hittejä tasaisesti jokaiselta levyltä. Olin hieman yllättynyt, ettei mikään kiekko, edes uusin, noussut korostetusti esiin. Puolitoistatuntisen aikana kuultiin edellä mainittujen lisäksi monta suosikkivetoa, kuten Capillarian Crest, Colony of Birchmen, Sleeping Giant, Ghost of Karelia, Curl of the Burl, Crack the Skye ja Blood and Thunder. Silti Mastodonilla oli varaa jättää soittamatta sellaisia hitti/sinkkubiisejä kuin Oblivion ja The Wolf Is Loose.

Bändi pudotti menemään samalla intensiteetillä keikan loppuun saakka ja biisit leipoivat raskaiden runttausten ja pimeän progeilun välimaastossa todella kiinnostavasti. Keikkasetin suunnittelussa oli käytetty ajatusta ja bändi tuntui nauttivan soittamisesta suuresti. En tiedä oliko Tampere jotenkin poikkeuksellinen, mutta harvoin näkee yleisönkin jaksavan niin raskasta mättöä puolitoista tuntia samalla innolla ja hurrauksella bändille. Itselläni kyseinen puolitoista tuntia oli juuri kipurajalla, mutta tämä johtuu myös huonosta selästä, joka ei anna armoa vaikka bändi olisi kuinka hyvä.

Mastodon palkitsi yleisön osallistumisen tulemalla keikan jälkeen kumartelemaan ja juttelemaan mikrofoniin kiitoksia. Varsinkin Brann Dailor vaikutti erityisen liikuttuneelta ja toi vuolaasti esille kiitollisuutensa vastaanottoa kohtaan. En ollut ehtinyt edes narikkaan keikan jälkeen, kun samainen heppu saapasteli yleisön seassa jo muina miehinä. Jostain syystä tämä teki positiivisen vaikutuksen.

Ystäväni kiinnitti huomiota, että Mastodonia oli miksaamassa Magyar Possen kosketinsoittaja. Minnehän bändi oli oman miksaajansa jättänyt?