Adolescents

Kalifornian aurinko Tampereella – The Adolescents Klubilla

”Ensimmäinen demo on paras.” Niinpä niin. Kalifornialaisen Adolescentsin tapauksessa se paras levy onkin debyyttialbumi, ja muu tuotanto uhkaa jäädä kokonaan sen jalkoihin. Tunnustan toki itsekin kuuluvani siihen kansanosaan joka arvostaa nimenomaan tuota debyyttiä korkealle, mutta joka ei juurikaan välitä bändin muusta tuotannosta. ”Adolescents” on kieppunut soittimessani useampia kertoja kuin on ihmillisesti mahdollista edes laskea, mutta silti bändi on jäänyt näkemättä keikalla. Viime kerralla Adolescents jäi kunniallisesti väliin muiden kiireiden takia, Puntalassa 2008 taas vähemmän kunniakkaasti allekirjoittaneen tutustuessa oluttölkki kädessä Puntalan pusikoihin. Korjasin tilanteen Tampereen Klubilla.

Sunnuntaisen keikan kahdeksi muuksi esiintyjäksi oli saatu Käpykaarti ja Vapaa Maa, jotka ovat molemmat melko usein keikkailemassa Tampereella. Nuorehkoja mutta hyviä keikkabändejä, joiden show’n katselee aina mielellään mutta joissa ei ehkä sen kummemmin ole enää uutuudenviehätystä.

Adolescents on sellainen bändi, jonka sinikantinen debyytti vuodelta 1981 on levy joka pitäisi olla joka punkkarille tuttu. Bändin uusimman levyn olin kuunnellut joitakin kuukausia aiemmin, mutta eipä siitä jäänyt oikein mitään kerrottavaa kenellekään. Enkä tiedä onko tämä keikkakaan sellainen, josta jäisi mahdottomasti legendaarisia tarinoita kerrottavaksi lapsenlapsille. Mitä nyt lavalla tuntui olevan jatkuvasti eräs huippelissa ollut naisihminen, joka ei tajunnut puhua englantia (tai mitään muutakaan ymmärrettävää kieltä). Tästähän Adolescentsin ukkelit, jotka heittelivät muutenkin levottomia välispiikkeejä varsinaiseen soittoaikaan nähden suhteellisen paljon, repivät entistä enemmän huumoria. Bändi näytti tosissaan viihtyvän lavalla, vaikka jäsentenvälinen suunsoitto jäikin lähinnä basisti Steve Soton ja laulaja Tony Cadenan kontolle. Kolmas alkuperäisjäsen Frank Agnew (skitta) pysyi vaiti.

Ahdasta ei kyllä tullut aikuisten puolella, mutta kaikenikäisille sallitulla puolella ei väkeä ollut melkein senkään vertaa. Yhtye on viimeisen viiden vuoden aikana käynyt Suomessa kolmesti ja keikkapäivä oli kaiken lisäksi sunnuntai, joten ei mikään ihmekään jos suurta yleisöryntäystä ei nähty. Kuitenkin ihan suhteellisen hyvässä vedossa bändi sattui olemaan. Biisit lähtivät kivuttomasti, ja pitkin poikin settiä sinkoili debyytiltä tuttuja biisejä. Muutaman tunnistin siltä uudeltakin ”The Fastest Kid Alive” – levyltä, ja sitten oli tulkittuna esimerkiksi punkin klassikkobiisi Sonic Reducer. I Hate Childrenin olisivat voineet vielä soittaa, mutta Amoebat, L.A. Girlit ja Kids of the Black Holet pitivät meikäläisen tyytyväisenä. Tätä kirjoittaessa tosin se debyyttilevy tuntuu edelleen ainoalta välttämättömältä Adolescents-levyltä.