Kuva: Funeral For A Friend ja Cancer Bats Nosturissa

Funeral For A Friend ja Cancer Bats Nosturissa

Walesilaisten ystävien monttubileet

Keikkaraportit · Lisännyt ·

Funeral For A Friend (uk), Cancer Bats (can)
Nosturi, Helsinki 16.11.2008

Walesilainen Funeral For A Friend eksyi uuden levyn tiimoilta kiertäessään toista kertaa Suomeen. Vaikka bändin pari viimeisintä julkaisua onkin jäänyt väliin ja keikalla oletettavasti kuultavien tuttujen biisien määrä vähäinen, mielenkiinnolla tätä aikoinaan emorock-genren edelläjäkävijää oli lähdettävä tsiikaamaan. Eikä mielenkiintoa suinkaan vähentänyt kiertueen lämppäriksi buukattu kanukkibändi Cancer Bats.

Nosturissa on luojan kiitos tajuttu “arkikeikkojen” järkevät aikataulut, sillä Cancer Bats aloitti settinsa lähes tasan kello 20.00. “Metsuricore”-luokituksen pikagallupissa saanut bändi toi mieleen Ninen parhaat päivät, tosin keikka ei sinänsä tehnyt bändille täysin oikeutta, leppoisan oloiset kavderit olisivat varmasti paremmassa tikissä pienemmässä paikassa ja “hiukan” erilaisen yleisön edessä. Tosin bändi kehui keikkaa kiertueen parhaaksi… Väitteen voi toki asettaa kyseenalaiseksi, mutta tuskin monessa Euroopan maassa lämppäribändi saa pääesiintyjän kaltaisen vastaanoton.

Funeral For A Friend oli aika pitkälle sitä mitä siltä odottikin. Muutamat vanhat biisit “Hours” ja “Casually Dressed & Deep in Conversation” -levyiltä toimivat ihan mukavasti, mutta uudempi materiaali oli melko tyhjänpuoleista. Tähän tuntuivat myös nuorehko yleisö yhtyvän, sillä tuoreempaa “Into Oblivion” -hittiä lukuunottamatta oli hyppiminen heidänkin taholtaan melko väkinäistä. Mitähän muuten vanhemmat tykkäisivät jos tietäisivät kuinka nuorisoa kehotetaan kuorossa huutamaan motherfuckeria?

Pessimisti ei pety, tälläkin kertaa kannatti olla liikenteessä vähäisin odotuksin, sillä niidenkin lunastaminen oli työn takana. Funeral For A Friendille kehoitan pikaista paluuta alkuperäisten ideoiden lähteelle, Cancer Batsille puolestaan pikaista paluuta Suomeen johonkin pienemmälle klubille.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: