Eastpak Antidote Tour 2006

Maanantai-ilta ja liput 35€. Oli pieni etukäteiskutina, että kaapelin sali ei täyttyisi. Epäilys haihtui, kun noin sadan metrin jono ennakkolipun ostajia odotti pääsyään sisälle. Paljon nuoria tyttöjä, joka ei näyttänyt lounasleipiä äänimiehelle tuomaan tullutta ystävääni haittaavan. Vastamyrkkykiertue oli viimeistä iltaa vaille paketissa, ja kuukauden kiertäminen oli käynyt ainakin paitamyyjän voimille, mutta se kai tarkoittaa vain sitä, että hauskaa on ollut.

Kolmihenkinen Bedouin Soundclash ehti aloittaa illan reggae/soul/dub –meiningillä ennen kuin ulkona odotellut jono oli saatu purettua sisätiloihin. Tässä kohtaa järjestäjät olisivat voineet olla hereillä ja venyttää bändin aloitusta vaikka sen 15-minuuttia. Leppoisa bändi veti hyvän setin ja yleisö, saavuttuaan paikalle, oli ihan mukavasti mukana jameissa. Itse diggasin biiseistä, joissa koneesta laitettiin dub-soundeja taustalle ja rumpali oli mukana break-biittissä. Tuli etäisesti mieleen Asian Dub Foundationin alkuaikojen tuotokset. ”Basisti vetää aika douppeja laineja”, kuulin jonkun skene-jeesuksen mainitsevan vieressäni. Rauhallisempiin vetoihin ei nousuhumalainen mieli jaksanut keskittyä, katsastamisen arvoinen yhtye kuitenkin.

Gogol Bordello toi sirkuksen kaupunkiin. ”Ihan vitun apinoita” olisi Sören salettiin sanonut. Viulu, harmonikka, peltiämpäristä tehty rumpu, hassuja vaatteita, sirkusbasaari, tanssityttöjä ja raivokas punk-poljento. Tämä mustalaislauma ei tullut pummimaan kahta markkaa vaan paahtamaan kahta sataa. Jokaisen kappaleen ne vetivät kuin se olisi ollut viimeinen, loppuhehkutuksineen päivineen. Hutahutahutahuta parin tahdin harmonikkabreikki ja taas hutahutahutahuta. Mahtavaa matskua. Levyltä kuultuna en innostunut, mutta livenä loistava soppa.

Danko Jones on äijä”, sanoi lounaslähettiystäväni ja näytti äänimiehelle pedonmerkkiä. Uuden levyn ”Sticky Situation” avasi pelin, joka sisälsi yleisön iästä johtuen enemmän musiikkia kuin nokkelaa sanailua. Joku on kertonut, että Danko on leppoisa ja kiltti mies siviilissä, mutta alter egon päästessä valloilleen ei kukkoilulla ole rajaa. Leveä haara-asento, mikki hieman liian alhaalla, jotta saadaan aikaa uhkaava etukeno, pahisilveilyä, epäkypsää läppää, ja minimalistisia AC/DC -riffejä. Siinä resepti, josta yleisö näytti pitävän. Rutiinisuoritus rundin päätteeksi.

Seuraavan päivän coctail-flunssaa uhmaten noudin siiderin, ja jäin odottelemaan Disco Ensemblen aloitusta. Music Televisionin ihQ juontaja Axl huudatti bändin lavalle. La la laa This is my head exploding. Mutta mutta nyt on jokin vialla, pää ei todellakaan ole räjähtämässä. Jostain syystä ennen setin alkua salin takaosan äänentoisto oli tippunut pois päältä. Kaksi ensimmäistä kipaletta meni puuroisissa merkeissä, ja päätin lähteä äänipöydälle tiedustelemaan ovatko lounasleivät menneet väärään kurkkuun. Joku miehistä pinkaisi matkaan ja äkkiä myös anniskelualueella saatiin äänet kohdalleen. Hitit kuultiin jonkun uuden kappaleen ohella, josta ei kuitenkaan paljoa jäänyt päähän. ”Fresh New Blood” ja ”Black Euro” toimivat hienosti livenä, ja bändi tuntui antavan kaikkensa. Jotain spesiaalia DE voisi keikkasettiinsä kuitenkin lisätä. Turhan orjallisesti biiseistä vedetään levyversiot ja välispiikit jäävät lähinnä huudatuksiksi.

Havaintoja: Esitysten välillä vessajonot olivat niin pitkiä, että oli helpompi käydä toimittamassa tarpeensa ulkona sähkökaappiin. Anniskelualueelle pyrkiessä syynättiin ikä perusteellisesti. Poke veti ajokortin ulos muovitaskusta, pyöritteli käsissä ja tsekkasi, ettei sitä ole itse laminoitu. Tuli vaihdettua epäuskoisia katseita muiden jonossa olleiden kanssa. Olut loppui kesken. Nyt-liitteen vaikutusvaltainen musiikkitoimittaja näytti paikoin yksinäiseltä.