danko7

Danko Jones Tampereen Pakkahuoneella

Kanadan Tanko Joonas on kasvattanut suosiotaan mukavasti, koska viime vierailullaan Tampereella kolmikko veti keikan samassa rakennuksessa, mutta yli puolet pienemmällä Klubin puolella. Bändi oli itsekin huomannut muutoksen ja solisti-kitaristi (s/t) kommentoi aiheesta, että nyt kun ollaan siirrytty pienestä salista suureen saliin, on bändin haasteena vetää niin kova keikka ettei lasketella aallonharjaa takaisin. Monen bändin kohtalo tämä on ollutkin. Tulevaisuus tulee osoittamaan kuinka Danko Jonesin käy, mutta jos tämä keikka toimii mittarina, saattaa bändillä olla toivoa pysyä Pakkiksella.

Dankon veto alkoi todella paskamaisesti perjantai-iltana jo kello 21.15, tästä pyyhkeet järjestäjälle. Syytä voi vain arvailla, mutta itse en lämmennyt ajankohdalle. Hauskan bändin heittämän intron jälkeen jyrähti keikka käyntiin ja vuorossa oli melkoisen tiukka tunti ja viisitoistaminuuttinen. Dankon strategia oli ripotella radiosoittohittejä, kuten Sticky Situation, Full of Regret ja Cadillac sopivin väliajoin, jotta yleisö pysyy takuuvarmasti lämpimänä. Varsin selkeä ja arvattavakin seuraus tästä tietysti oli se, että kyseisten hittibiisien aikana suuri osa yleisöstä pompi ja jorasi villisti, kun taas tuntemattomampien vetojen kohdalla oli oivaa aikaa vetää hieman henkeä. Bändi ei tyytynyt ainoastaan soittamaan musaa, vaan keulahahmo (s/t), armoitettu moottoriturpa, lämmitti yleisöä varsin onnistuneesti myös kipaleiden välillä. Ja kaverilla on totta tosiaan puhumisen lahja, jota hän kuulemma käyttää myös spoken word -keikoilla.

Keikka oli melkoisen pomminvarma esitys, mutta kaksi asiaa siinä jäi kuitenkin askarruttamaan. Ensimmäinen on toisen kitaran puuttuminen bändistä, joka aina tuppaa latistamaan vähän soundia. Toisaalta Dankon biisit on rakennettu niin vahvasti simppelien rokkiriffien päälle, jolloin kaikenlaiset melodiat, soolot ja muut härpäkkeet ovat paikoin jopa hieman turhia. Ja Dankon soolot ovat melko lyhyitä ja simppeleitä, joten eipä niidenkään aikana komppikitaraa ehtinyt kaivata. Tämä perustelee yhden kitaran ratkaisua. Pari kertaa tuli keikalla mietittyä, että kuulostaisiko jokin biisi paremmalta hieman tukuisammalla soundilla, mutta pääpiirteittäin kolmikko pystyi vetämään niin tiukasti ja järeällä otteella, ettei toista kitaraa ymmärtänyt kaivata.

Mainittakoon vielä erikseen, että bändi todellakin veti aivan järkyttävän tiukasti. Orkesterin soitto on hitsautunut kokonaisuutena aivan mielettömään tikkiin ja jos puhdas soiton katselu ja yksilöiden seuraaminen kiinnostaa, pystyi jokaisen Joneksen kohdalla nauttimaan tappavasta groovesta. Tämä rentous ja meininki myös näkyi soittajista, koska varsinkin rytmiryhmä muistutti suurimman osan ajasta hangon keksejä. Ilmeisesti rokin soittaminen on pidemmänkin päälle mukavaa hommaa.

Toinen mietityttämään jäänyt asia oli aluksikin mainitsemani siirtymä Klubilta Pakkikselle. Yleisöstä näki selvästi, että hittibiisien sanat oli hyvin hallussa, mutta pystyykö Danko pitämään valtavirtayleisön puolellaan pitkällä aikavälillä, eli lähteekö tyyppien riffikynästä myös tulevaisuudessa riittävän hyviä kolmen soinnun ihmeitä, jotta ne ovat samaan aikaan suurelle yleisölle riittävän tuoreita, mutta silti riittävän helppoja digattavaksi? Tämä jää nähtäväksi. Itse en olisi suoraan sanoen edes pahoillani jos he olisivat ensi kerran Klubilla, koska Backyard Babies veti sinne Pakkahuoneelta siirryttyään elämänsä keikan.