Kuva: Convergen kolmas

Convergen kolmas

Lehtemme oletettavasti aikaansaamattomin toimittaja, eli minä, pääsi nauttimaan yllättävästä syntymäpäivähekumasta. Pitkään tunnetuimpiin suosikkeihini kuulunut kohkauskvartetti Converge sattui visitoimaan maassamme päivän yli kaksi kuukautta sitten, juuri kun kolmaskymmenes vuoteni käynnistyi. Vuoden 2005 erittäin tehokkaan ensivisiitin – sekin Nosturissa – jälkeen nelikko piipahti pari vuotta sitten Ilosaaressa, mutta se jäi itseltäni väliin. Oli siis jo aikakin päästä kuulemaan kunnolla myös viimeisten kahden levyn (jotka tässä välissä ehti ilmestyä) paloja.

Alun perin suunnitelmiin kuului tarkastella myös illan aloittava Lighthouse Project, mutta se jäi vaivihkaa kokematta kun seikkailimme seurueineni paikalle puolisen tuntia myöhässä. Ilmeisesti lämmittelijöidenkin voi päätellä olleen joidenkin mielestä jostain kotoisin, koska moni hyvän hinnan lipusta maksaneen näköinen lurjus näytti tulevan poistumismielessä ulko-ovella vastaan, hyvissä ajoin ennen pääaktia. Siedettävää tiirailuspottia paikallistaessani korviini osui ohimennen oletuksia, että illan setti koostuisi lähinnä uusimman levyn materiaalista. Tuoreuksiin keskittyminen on ikävän yleistä, etenkin valtavirtabändien keskuudessa, joten moinen ounastelu ei ole täysin perusteetonta – mikäli ei ole aiemmin nähnyt Convergea lavalla. Tiesin oletukset virheellisiksi, mutta miksi pilaisin kyseiset harha-arvailut ennakkoon, nyt kun todellisuudella – ja rivakalla musiikilla – naamaan lyöminen tulisi olemaan paljon hupaisampaa. Ihan alkuajoilta asti heiltä ei tietämäni tai kokemani perusteella kannata odottaa yllätyksiä, mutta kaikilta nykykokoonpanon levyiltä, eli Jane Doesta alkaen, saattaa kuulla mitä tahansa.

Oivin paikka löytyi ylhäältä ja jäljellä olleet tusina minuuttia odottelua piti lähinnä keskittyä tolkuttomaan hikoiluun, jolta siinä ihmismäärässä ja kyseisen paikan tuuletusmetodeilla oli mahdotonta välttyä. Hieman lannisti kyttäillä kun pelotti, että keikan aikana hien määrä ja etenkin sen haju moninkertaistuisivat. Sää oli häiritsevän helteinen ja totta kai ovet piti pitää auki, että painostavaa happea pääsi sisään. Unohdin nuivailun välittömästi nelikon kavuttua lavalle.

Muutamassa sekunnissa tohina oli yltynyt useimpien todistamieni keikkojen tasolle ja ohikin, myöskin mitä yleisön toimintaan tulee. Ällisyttävän hyvin yhteen soittava kolmikko pisti valtaosalta jalat tutajamaan ja vokalisti oli vilpittömän maanisilla lietsomistunnelmilla liikenteessä, ottaen ihailtavan terhakkaasti yleisöä haltuun rynniessään orkesterinsa seassa lavaa ympäri. Biisit soivat rakenteellisesti melko uskollisesti studioversioiden tapaan, mutta niissä oli silti paljon enemmän elävyyttä kuin monien bändien esiintymisissä. Heidän tapansa tuottaa materiaalia on saanut monet epäilemään tarkkuuden ja taitojen riittämistä livesuoriutumiseen, koska mistään ”vähän sinne päin” -henkisestä räpläilystä ei studiotallenteissa tosiaankaan ole kyse. Epäusko suoriutumista kohtaan on turhaa, sillä he todella osaavat asiansa lavallakin.

Useat bändit osuvat jotakuinkin kaikissa elementeissä levytystensä kanssa kohdilleen liikaa, niin soitannallisesti kuin energiallisesti, enkä ymmärrä mitä järkeä niin mielikuvituksettomia akteja on mennä katsomaan – musiikin kuuluu elää ja olla tunnistettavissa juuri sillä hetkellä soitetuksi, ainakin meidän mielestä keille ei ole sama soittavatko artistit oikeasti hetkessä eläen vai rutiininomaisesti, playback-tasoisesti. Olipa virkistävää havaita kuuntelevansa elävää musiikkia.

Show sai pieniä, turhahkoja mutta hauskoja mausteita lähes tauotta myös siitä, että lavalle kiipeili kummemmin kursailematta populaa loikkimaan pittikulttuurista (heidän onnekseen) perillä olevien kanssavouhottajien sekaan. Muutama todella sympaattinen päälleen pyrähtäminen ja maha edellä yleisöön sukeltavien kokovariaatioista johtuva nyanssi saivat nopeasti antamaan anteeksi ”sekaantumisen”, jolta lavan kautta bailaajien sekaan pulahtamaan uskaltautuminen minusta ensin tuntui.

En aio jättää menemättä, mikäli he ovat aikeissa palata, vaikka useita kertoja. Ällistyttävän mainio akti. Kuten eräs asioita tyylillä kuvailemaan taipuva ystäväni kerran tokaisi, tuntui kuin olisi otettu suihin ja vedetty turpaan samanaikaisesti.