Kuva: Backyard Babies Tampereen Klubilla

Backyard Babies Tampereen Klubilla

Jos et halua lukea pitkää taustoitusta ja pohdintaa bändin nykytilaan, kehoitan hyppäämään suoraan toiseen pidempään kappaleeseen, jossa keskityn varsinaiseen keikkaraportointiin.

Backyard Babies vaihtoi hiljattain suomalaiselle Spinefarm-levy-yhtiölle massiiviselta Sonylta, ja tämä pisti pohdituttamaan, että onko bändin markkina-arvo pudonnut mahdollisesti melko pliisun ”People Like People Like People Like Us” –lätyn myötä niin alas, että se oli pakotettu miettimään monta astetta pienempiä kuvioita selviytymistaistelun kovalla kentällä. Tietenkään bändi ei mitään tällaista ainakaan niissä lausunnoissa itse suoraan myöntänyt, joita viimeisimmän levyn (bändin omaa nimeä kantava ”Backyard Babies” vuodelta 2009) tiimoilta luin, vaikkakin tunnustaa aikuistuneensa melko suureellisia kuvioita syleilevien puheidensa ajoista. Tällaisia stadioneille tähtääviä puheita ja haaveita Takapihan Vauvoilla oli kolmannen levynsä ”Making Enemies Is Good” (monta kertaa tokaksi luullun, koska ekaa kokopitkää Diesel And Power ei kovin usein huomioida, muisteta, tai tiedetä olevaiseksi) aikoihin, kun kultaa ja ties mitä platinaa saavuttanut aiempi pitkäsoitto ”Total 13” sai pojat ilmeisesti pelehtimään vähän liikaa kokkelin ja muiden päihteiden kanssa. Joka tapauksessa kaiken tämän selvityksen tarkoituksena on pohjustaa sitä hämmennystä, jonka koin lopultakin tajutessani, että Bäkkärit todellakin esiintyvät Tampereella Klubin, eikä aiemmin areenana totutun Pakkahuoneen puolella. Sinänsähän tällainen pohdinta on melko sivuseikka, mutta toisaalta koko keikan pohjavire oli jo näiden pohdintojen ja tämän kyseisen fyysisen areenan vuoksi melko hämmentynyt, enkä oikein tienyt miten suhtautua tilanteeseen, johon toisaalta kuitenkin pystyin nämä aikuistuneet rokkikukotkin nähdä suhtautuvan mahdollisesti jopa nihkeästi. Kuinka itse suhtautuisit 20-vuotisjuhlakiertueellasi siihen tosiasiaan, että lavojen koot ovat pienentyneet samalle tasolle, mitä ne ovat viimeeksi olleet varmaan reilusti yli 10 vuotta sitten? Toisaalta en voi tietää mikä totuus on, koska kyllähän Bäkkärit saattaa Euroopassa kiertää vaikka isommilla lavoilla kun koskaan, mutta oli miten oli, tämä lava oli keikan kannalta täällä ainakin omasta mielestäni paras mahdollinen.

Saavuimme kuvaajan kanssa paikalle noin varttia ennen Backyard Babiesin keikan alkua, joten lämppäri tuli missattua kokonaan. Veteraanirokkarit ottivat kuitenkin Klubin puolen pienen lavan haltuun lähes välittömästi ja erittäin innostuneesti, enkä yksinkertaisesti pystynyt pitämään ennakkoon keikkaa kohtaan synnyttelemiäni skeptisiä ajatuksia pitkään päässäni, niin paljon Vauvat nimittäin näyttivät nauttivan keikasta heti kättelyssä. Homma pärähti käyntiin Powderhead-harvinaisuudella ja tämä oli myös yksi linja, joka tätä keikkaa määritteli, nimittäin kohtalaisen erikoisten kappaleiden valinta keikkasettiin. Kyseessä oli toisaalta yhtyeen 20-vuotisjuhlakiertue, joten siinä varmaan selitystä settiin, mikä leikkasi läpi koko tuotantoa korostamatta mitään levyä erityisesti. Myös ”Safety Pin & Leopard Skin” –eepeelle narutettu Faster Pussycat –cover Babylon kuultiin ja täytyy sanoa, että rallin aikainen tunnelma yleisön shut up –huudatuksineen oli todella napakka lisä keikan muutenkin erinomaiseen antiin. Kautta linjan eri pienemmillä julkaisuilla esiintyneet vähemmän tunnetut biisit olivat vahvassa roolissa setissä, joten edellä mainitun coverin ja Powderheadin lisäksi yleisö sai kuulla mm. Backstabberin kaltaisia helmiä livenä aina sopivin rakoihin ujutettuina, eikä varsinaisten radiohittien putki päässyt liikaa näistä siis häiriintymään. Bändi pumppasi pientä encore-breikkiä lukuunottamatta tunnin ja kolme varttia, joka on kunnioitettava aika punk-vaikutteiselle rokkibändille paahtaa herpaantumatta. Otettakoon tässä vielä huomioon se seikka, että maileja alkaa olla jo orkesterin mittarissa enemmän kun muutamalla takapihojen ja peräkellarien pitkänkin linjan rokkibändeillä yhteensä, enkä halua alkaa edes arvuuttelemaan soitettujen keikkojen kokonaismäärää. Oma fiilis jatkui koko keikan sellaisena, että ajantaju oli muuttanut jonnekin kauas tulevien suoritettavien arkitoimintojen pariin, eikä bändin puhtikaan osoittanut missään vaiheessa pienimpiäkään hyytymisen merkkejä.

Kuten tuli jo aiemminkin sanottua, ei pienesti kyynisessä mielessäni uumoilemani mahdollinen tyytymättömyys liian pieniin kuvioihin ollut Beibeille lainkaan ongelma, vaan he osoittivat vilpittömän oloisella tavalla kiitollisuutta yleisöä kohtaan, joka heitä oli saapunut katsomaan lähes täysi Klubillinen pitkän rundin avauskeikalle. Keikan aikana tuli myös pohdittua niitä lukuisia päihdeongelmia, joista on saanut bändin kohdalta lukea. En tiedä millainen kombinaatio jaksamisen ja todellisuudentajun kannalta yleisesti ottaen rokkielämään liitetty glamour, vauraus, seksi, juhlat ja huumeet on, mutta ainakin jotain muutakin polttoainetta on tyyppien pakko tarvita kun pelkkää mainetta ja mammonaa, koska kaikista ylä- sekä alamäistä huolimatta on parinkymmenen vuoden ikään ehtineellä punk-henkisellä rokkikoneella vielä kovat piipussa.

En suoraan sanoen odottanut keikalta alkuunkaan näin paljoa, enkä olisi voinut kuvitella jaksavani kuunnella jo vähän itselleni pettymyksen julkaisuillaan tuottanutta bändiä miltei kahta tuntia, mutta toisin kävi. En myöskään odottanut keikan olevan oikeasti niin helvetin hyvä, mutta toisin kävi.