Angerin kinttu

Ville Anger ja Anthrax

Monessa (vegaani)sopassa keitetty Ville Anger päätyi Lammas Zinen tentattavaksi ihan vain siksi, että miehen kintussa on virnistelevä Not Man. Tuo Anthraxin veikeä maskotti on pysynyt miehen Facebook-profiilikuvanakin jo vuodesta miekka ja käpy, joten on perusteltua olettaa miehellä olevan mielipiteitä thrash metallin Big Fourin hyväntuulisimmasta bändistä.

Miten alunperin löysit Anthraxin? Mitä Anthrax on merkinnyt teikäläiselle?

Anthraxia tuli nuorempana kuunneltua aluksi vaan jotain irtobiisejä, mutta vasta 1990 ilmestynyt ”Persistence of Time” oli ensimmäinen levy mikä kolahti kokonaisuutena kovasti. Tuohon aikaan orastava kitaransoittoharrastus oli edennyt jo sen verran pitkälle, että tuolta levyltä pystyi ottamaan jotain helpompia riffejä haltuun ja varsinkin Got the Time -biisiä tuli veivattua kun se oli niin yksinkertainen, heh! Scott Ian tuntui tuohon aikaan ehkä maailman siisteimmältä tyypiltä ja äijän kitaransoittoa tuli kyl fiilisteltyä kerran jos toisenkin!

P.O.T:n myötä tuli otettua tietty vanhempaakin tuotantoa haltuun mutta oikeastaan vasta vuoden ’93 kiekko ”Sound of White Noise” oli sellainen, mitä tuli odotettua ennakkoon kieli pitkällä. Ja odotus ei pettänyt, sillä tykkään yhä edelleen levystä ihan helvetisti. Uusi laulaja John Bush oli tuttu Armored Saintista ja mua ei haitannut yhtään miehen matalampi ääni tai levyn erilaiset biisit. Kitarasaundin raskautta palvottiin ja Twin Peaks -fanina Black Lodge -biisi oli jotain niin hyvää!

Noihin aikoihin Anthrax oli kieltämättä yksi tärkeimmistä bändeistä ja vaikka vuosien mittaan arvostus laskikin aika lailla, mikä ei tosin tietenkään poista vanhojen levyjen nerokkuutta. Myöhemmin tuli tajuttua alkupään levyjen parhaus, esimerkiksi nykyään ”Fistful of Metal” -debyytti tuntuu melkein kovimmalta levyltä yhdessä ”Spreading the Diseasen” ja ”Among the Livingin” ja tietty ”Whiten Noisen” lisäksi. Kunnioitin bändin historiaa joskus kymmenisen vuotta sitten ottamalla jalkaan tuon Metal Thrashing Mad -tatuoinnin isolla Not Man -pärställä, heh! Ja vaikka bändin nykymeno onkin melko ankeaa niin en mä ole tuota tatskaa vielä peittämässä!!!

Onko fanikrääsää kerääntynyt nurkkiin? Entä löytyykö vaatekaapista Bermudashortseja?

No levyjä ja kaikenlaisia erikoispainoksiakin nyt tietty löytyy vinyylinä melkoiset nivaskat, näitä paria diskografian uudempaa tapausta lukuunottamatta. En edes ostanut sitä tuplaa, missä on uudelleennauhoitettuna noita vanhoja hittejä vaikka jopa kuva tosta mun tatskastani on sisäkannen kollaasissa! Jotenkin tollainen vanhojen biisien uudelleensoitto ei oikein lähde, vaikka täytyy nyt tässä ohi aiheen todeta että Amebixin ”Redux” oli mielestäni melko onnistunut veto tällä saralla. Bermuudoja ei ole mutta haluaisin kyllä sellaiset Not Man -shortsit / boxerit mitä parilla kaverilla on – ne eivät vaan suostu myymään niitä!!! Pieni kuminen Not Man -käsinukkepää sentään löytyy ja sillä on kiva härnätä kissoja, heh! Ja kaverilta sain joskus lahjaksi jonkun Suomen keikan settilistan – olisikohan ollut toi Nosturi 2003 mikä itseasiassa kyllä oli helvetin kova keikka! Myös joku Scott Ianin plektra taitaa löytyä jostain romujen seasta…

Pitää tunnustaa, että vähän aikaa sitten möin eteenpäin tuon ”The Greater of Two Evils” -mällin, jonka olin itsekin ostanut alennuksesta… Mutta teikäläiselle ei sitten varmaan nuo reunion-kiertueet (2005) sun muut uppoa? Ja Belladonnasta vetämässä soolona Anthrax-matskua sulla varmaan olikin jo mielipide?

Itseasiassa Ilosaarirockin reunion oli kyl ihan OK kun en ollut bändiä koskaan tuolloin Belladonnan kanssa nähnyt, mutta keikasta jäi kyllä siinä mielessä melko ikävät muistot, että lavalla pönöttänyttä soolokitaristia Dan Spitziä ei näyttänyt homma kiinnostavan vittuakaan. Ois ehkä kannattanu jättää kääpiö tekemään kelloja ja pitää joku inspiroituneempi jätkä kepin varressa… Mutta joo, reunioneissa on vähän se juttu että ne ovat hyvin tehtyinä siisti nähdä kerran mutta jos hommaa jatketaan vuositolkulla niin siitä menee maku.

Joo, kesäkuussa olisi ollut mahdollisuus nähdä Belladonnan soolokeikka, mikä varmaan olisi sisältänyt aika paljon noita Anthrax-biisejä, mutta eipä kiinnostanut. Anthrax on kuitenkin bändi – ei mikään artisti – jota voi kompata ketkä vaan summatyypit. Eli mieluummin meikä vaikka tälläisena nihkeilijänä istuu himassa kuuntelemassa levyjä vaikka keikka kuulemma kova olikin ollut joidenkin mielestä.

Kyllä mä pari kertaa kuuntelin (ja tässä juuri tätä kirjottaessa kolmatta kertaa) ton netissä olevan uuden Fight ’Em ’Till You Can’t -biisin ja sehän voisi olla melkein ”Persistence of Time” -levyltä ylimelodista kertosäettä lukuunottamatta! Eli kai sen levynkin voisi tarkastaa kunhan se joskus tulee. On niitä paljon paskempiakin bändejä olemassa….

Päästetään sut viimeisen kysymyksen kohdalla helpolla, eli nyt kovimmat levyt ja biisit tiskiin!

Levyistä top 5 (järjestyksessä):

Sound of White Noise (1993)
Fistful of Metal (1984)
Among the Living (1987)
Spreading the Disease (1985)
Persistence of Time (1990)

Biiseistä top 10 (ei järjestyksessä, paitsi ensinmainittu):

Black Lodge
Metal Thrashing Mad
Madhouse
Gung-Ho
Caught in a Mosh
I am the Law
Be All End All
In my World
Only (ja tietty)
Bring the Noise!!!

Kiitoksia kovasti!

Anthraxin kymmenes studiolevy ”Worship Music” ilmestyy kauppoihin 14. syyskuuta. Angerin jokseenkin Anthrax-vaikutteisen bändin Delta Force 2:n uusi levy ”Megamosh 2011” on puolestaan juuri julkaistu.