Itävalta, tuo Kuvernaattori Arnoldin kotimaa ei ole koskaan briljeerannut musiikillisilla vientitoivoillaan, mutta The Sorrow on tullut [...]
The Sorrow
Kaiken takana on Pantera
Vuosi oli 2005 ja paikkana Itävalta, jossa neljä nuorta herraa havahtuivat siihen, etteivät pystyneet toteuttamaan metallimusiikillisia ambitioitaan silloisissa yhtyeissään. Onnekseen tuo kvartetti tunsi toisensa entuudestaan, joten yhteisen orkesterin perustaminen oli selviö ja kaikki konkretisoitui The Sorrow -otsakkeen alle. Vuonna 2007 Sorrow-nelikko julkaisi Metal Hammerin Kuukauden demo -arvonimen pokanneen omakustanteen ja loppukesästä ihka ensimmäinen albumikin löytyi kauppojen hyllyillä. Tuo ”Blessings From a Blackened Sky” -debyyttikin on otettu vastaan melkoisen hyvin ja varsinkin media on kohdellut yhtyettä silkkihansikkain, josta todisteena mainittakoon esimerkiksi Saksan Metal Hammerin Kuukauden albumi -titteli elokuussa. Miten tyytyväisiä mahtavat Sorrow-miekkoset tällä hetkellä olla itseensä ja orkesteriinsa?
- Olemme todella tyytyväisiä asioiden tämän hetkiseen tolaan. Albumi on lähtenyt hienosti liikkeelle, varsinkin, kun ajattelee, että olemme vielä melko tuntematon bändi. Median puolelta palaute on ollut myös melko ylistävää, kuten mainitsitkin, Sorrow-basisti Tobi hehkuttaa.
Yleensähän yhtyeet kehuvat haastatteluissa uusia albumejaan, mutta jos käännetään asia päälaelleen, niin mitä vikaa Blessings From a Blackened Skyssa on?
- Jos jotain saisin vielä muuttaa, niin henkilökohtaisesti antaisin kitaroiden soida hieman viiltävämmin, hän vastaa analysoiden.
- Toisaalta äänityöskentelyn puolella on aina jotain, minkä haluaisi jälkikäteen korjata, mutta muuten olen levyyn todella tyytyväinen.
Sorrown ulosannin on arvioitu löytyvän Killswitch Engagen, Shadows Fallin ja Bullet for My Valentinen leikkauspisteestä ja varsinkin vertaukset Killswitchiin ovat värittäneet tämän nuoren yhtyeen uraa. Tobi ei kuitenkaan näe vertauksia noihin metalcoren kruunaamattomiin kuninkaisiin ollenkaan pahana asiana.
- Vertaukset Killswitch Engageen otamme pelkästään kohteliaisuuksina, koska heillä on ollut todella suuri vaikutus meihin, Tobi sanoo ja kysyessäni KsE:n vaikutuksesta Sorrown sävellystyöhön hän myöntää, että varsinkin vanhemmissa kappaleissa on selviä KsE-viittauksia.
- Mitäpä sitä kieltämäänkään.
Blessings From a Blackened Skylla on selvästi kuultavissa myös kahdeksankymmentälukua henkiviä osioita, joista voi vetää viivoja aina Iron Maidenin kautta Judas Priestiin ja sieltä Dioon.
- Siinä olet todella oikeassa, että kasari-ryhmät ovat vaikuttaneet suuresti ulosantiimme. NWOBHM-bändit, kuten mainitsemasi Judas Priest (jumalat!) ja Iron Maiden, sekä teutoniryhmät, kuten Helloween, ovat jättäneet todella suuren jäljen meihin, Tobi intoilee ja kertoo myös Bay Area-orkesterien, kuten Metallican, Megadethin ja Exoduksen olleen kuuntelun alla Blessingsia tehdessä. Lisäksi Göteborgin death-scene inflamesineen ja atthegatesineen on pyörinyt vinhasti nelikon soittimissa.
- Mutta se suurin syy Sorrown syntyyn on kuitenkin aina Pantera.
Nyt kun päästiin Killswitch Engageen, kasariheavyyn ja eritoten Dioon, niin on pakko kysyä, mitä mieltä Tobi on KsE:n Holy Diver -koveroinnista?
- Paras cover-versio vuosikausiin!, mies huudahtaa ja kertoo rakastavansa Dioa ja hänen originaaliversiotaan.
- KsE:n versiointi on todella hauska. Oletko nähnyt sen videon?, basisti kysyy ja kertoo sen olevan erittäin huvittavaa katseltavaa. Myönnettyäni videon huumoriarvon Tobi muistelee vielä muutaman viikon takaista Colognen keikkaa, jossa he olivat lämmittämässä lavan Killswitchille.
- Se oli yksi parhaista kokemuksistani ikinä. He (KsE) ovat todella mukavaa porukkaa.
Tällä hetkellä The Sorrow ei tosiaankaan ole ainoa orkesteri, jota verrataan noihin edellämainittuihin yhtyeisiin. Samoilta lähteiltä ammentavia joukkioita on musiikkimaailma pullollaan. Moni varmasti miettiikin, että tarvitaanko metalcore-bändejä enää lisää vai onko likakaivo jo täynnä?
- Hyvä kysymys. Vaikea sanoa, mutta uskon, että jokaisella yhtyeellä on oikeus olemassaoloonsa – tyylilajista riippumatta – niin kauan kuin musiikki on rehellistä, kuuluu ytimekäs vastaus.
Miten The Sorrow sitten erottuu tuosta tusina metalcore-massasta?
- Nykypäivänähän on miltei mahdotonta luoda jotain täysin uutta, eikä se ole meille missään nimessä mikään lähtöajatus ollutkaan. Me haluamme vain kirjoittaa musiikkia, josta itse pidämme ja esittää sitä intohimoisesti, Tobi vastaa ja kertoo tuon intohimon paistavan läpi debyytin raidoilta. Bassotaiteilija kehuu myös Sorrow-solisti Mätzen karismaattista äänityöskentelyä ja hänen mahtavaa melodian tajuaan.
- Olemme mielestäni myös taitavia säveltäjiä, mitä monikaan nykybändi ei ole.
Tobin vastauksesta tuli vahva déjà vu -tunne, niin tutun ja opetellun kuuloinen se oli, joten asettelin kysymykseni uudelleen. Tarvitseeko ”scene” The Sorrowta ja ennenkaikkea miksi?
- Jaa-a. Paha kysymys, mutta olen todella onnellinen saamastamme suosiosta ja siitä, että voimme levittää musiikkiamme maailmalle kuultavaksi milloin ihmiset voivat päättää itse tarvitseeko maailma Sorrowta vai ei, Tobi vastaa diplomaattisesti.
Päätin vielä hetken piinata Tobia metalcore-kysymyksillä ja kysyä metalcoren nykytilasta. Eli onko trendi jo hiljalleen hiipumassa vai näkeekö bassottelija metalcoren tulevaisuuden ”koko kansan musiikkina”?
- Itse en pidä termistä metalcore, hän aloittaa ja jatkaa tuota diplomaattista linjaa.
- Haluaisin, että Sorrown musiikkia kutsuttaisiin yksinkertaisesti moderniksi metalliksi, koska meillä ei ole juurikaan yhteyttä hardcore-sceneen. Yleisesti ajatellen uskon, että ne orkesterit, jotka on tarkoitettu jäämään, jäävät varmasti ympyröihin ja muodostavat samanlaisen ”alakulttuurin” kuin esim. trash- ja death metal, miekkonen järkeilee.
- Pitää muistaa, että vaikka trendi kuolisi, niin jäljelle jäisi paljon ihmisiä, jotka rakastavat tätä musiikkia. Enkä puhu nyt mistään new metal -paskasta, vaan musiikista, joka vaatii taitoa.
Silloin kun haastateltava ei sano juuta, eikä jaata, on hyvä aika vaihtaa aihetta. Orkesterin kotimaa Itävalta ei ole kaikista tunnetuimpia metallin tai ylipäänsä musiikin tuottajia. Tapahtuuko siellä päin maailmaa yleensäkään mitään mielenkiintoista musiikin rintamalla? Minkälainen on Itävalta-”scene” vuonna 2008?
- Mielestäni paras itävaltalaisyhtye on In Slumber, joka on aivan mahtava death metal-joukkio Linzin kaupungista. Myös Before the Fall Viennasta on kova, Tobi listaa ja kertoo jälkimmäisenä mainitun Before the Fallin vokalistin jättäneen leikin kesken juuri ennen Gorefestin Euroopan kiertuetta, jossa heidän piti olla mukana.
- Itävallan metalliympyrät ovat todella pienet ja ne ovat jakaantuneet aika pitkälti kaupunkien omiin sceneihin, mutta viime aikoina täälläkin ollaan alettu ymärtää, että yhteistyötä tekemällä saadan aikaiseksi paljon enemmän.
Terveiset lähtevät myös tänne pohjolan perukoille.
- Pitäkää silmänne auki. Potentiaalia nimittäin löytyy täältäkin.
Nyt kun pääsimme Itävaltaan, niin on pakko kysyä, miten Kuvernaattori-Arnoldin puuhia katsellaan herran entisessä kotimaassa? Onko ”Arskalla” kannustajia Itävallassa vai onko hän pelkästään todella suuri – ja vaarallinen – vitsi?
- En keksi kyllä yhtään ihmistä koko maailmassa, joka voisi olla ylpeä tuosta idioottimaisesta ”poliitikosta”. Kaverihan yrittää aggressiivisesti palauttaa kuolemantuomion. Hän todellakin on suuri vitsi maassamme, mutta onneksemme hänellä ei ole mitään sananvaltaa Itävallassa, Tobi sylkee tulikiven katkuisen vastauksensa.
Myös herra Schwarzeneggerin puhetyyli hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kuulijaa.
- Ei kukaan täällä puhu noin typerästi.
Haastattelun päätteeksi Tobi kertoilee vielä hiukan Sorrown tulevaisuuden suunnitelmista ja sanoo kaipaavansa takaisin kiertueelle jo nyt. Etiketin omaksunut Tobi kertoo haluavansa kovasti myös Suomeen esiintymään. Haastattelun jälkeen kaksi Suomen keikkaa varmistuikin, eli The Sorrow on mahdollista nähdä tulevana vuonna Finnish Metal Expossa helmikuussa ja Tuska-festivaaleilla kesäkuussa.
Entä onko tulevan albumin materiaalia ruvettu jo työstämään?
- Jonkun verran kyllä, mutta suurin työjakso on vielä edessä päin, Tobi lopettelee haastattelua ja haluaa vielä kiittää Chambers Magazinea (ole hyvä, toim. huom.) kiinnostuksesta ja yleisesti ottaen suomalaisia yhtyeitä, jotka ovat tehtailleet upeaa musiikkia jo vuosia.