Kuva: Olga Zarutskaya

Silent Scream seisoo omilla jaloillaan

Silent Scream on hyvässä tikissä nykyään. Viime vuoden lopussa toisen albuminsa ”Public Execution” julkaissut trio on päässyt viime aikoina sellaisiin sfääreihin, joita jotkut voisivat sanoa jo ”kovaksi nosteeksi”, eikä oikeastaan ihmekään. Yhtyeen väkivaltaista ja primitiivistä tulkintaa post-punkista ei kuule näillä leveysasteilla kovinkaan usein. Nyt yhtyeen puheenvuoro Lammas Zinen kautta.

Iltaa. Mitä kuuluu?

Antti Lautala (laulu & kitara): Hyvää, uusi levy on jo tulilla. Splittialbumi tamperelaisen Murnau’s Playhousen kanssa ilmestyy heinäkuun alussa. Se sisältää kolme julkaisematonta studiobiisiä bändin alkutaipaleelta ja kaksi livebiisiä tämän kevään keikoilta. Heidän tyyliään voiis kuvailla Bauhaus-henkiseksi post-punkiksi. Myöskin vinyyliprässi ”Public Execution” -albumista on työn alla. Jos kaikki menee nappiin, se ilmestyy vielä tämän vuoden puolella!

Teiltä on tosiaan tullut joulukuussa pihalle toinen levy, eli ”Public Execution”. Miten itse koette albumin eroavan edeltäjästään, noin musiikillisessa mielessä?

A: Se on edelliseen verrattuna karumpi kokonaisuus. Melodiat ovat vähemmässä osassa ekaan albumiin verrattuna, ja alusta loppuun on satsattu kokonaisvaltaiseen tunnelmaan. Se sisältää 37 minuuttia hermopainetta ja paikat hampaista irrottavaa takomista. Silent Scream on päässyt Varjostaan eroon ja seisoo nyt omilla jaloillaan.

Jukka Laine (rummut): Rytmipuolella on pyritty yhtenäisempään, primitiiviseen jytkeeseen. Ekalla levyllä lähdettiin etsimään uusia musiikillisia juttuja, ettei ainoastaan soitettaisi Varjoa englanniksi. Keikoilla on tullut todettua mitkä biisit toimivat ja mitkä eivät, meidän tapauksessamme rivakka tempo pitää homman parhaiten kasassa. Tokan levyn kohdalla tiedettiin jo mitkä on musiikillisia vahvuuksiamme ja mitkä jutut jaksavat pitää keikkasetin mielenkiintoisena pakettina.

Entä biisinkirjoituspuoli? Onko albumia tehty eri lähtökohdista ja lähestymiskulmista kuin edeltäjäänsä?

J: Ollaan koko ajan hivuttauduttu enempi siihen että biisi lähtee rumpukompista, ei niinkään kitara- tai bassoriffistä. Rumpujutuilla pyritään luomaan alkukantainen tunnelma jossa heimo soittaa ja tanssii nuotion ympärillä. Treenikämpällä on usein myös himmeä valaistus joka luo kiehtovia varjoja ja inspiroi soittamiseen.

Silent Scream on päässyt Varjostaan eroon ja seisoo nyt omilla jaloillaan.

Mitä teemoja taas haluatte lyyrisellä puolella viestiä? Albumilla lienee paljonkin teemoja koskien nykyajan poliittisista suuntauksista että henkilökohtaisempaa osastoa…

Matthew Pallasoja (basso): Kappaleiden tekstit liikkuvat ihmismielen nurjemmalla puolella. Nimibiisissä käsitellään tapettavan ihmisen, vihollisen, epäinhimillistämistä. Kyseessä ei siis lopulta ole enää ajatteleva, hengittävä ihminen vaan oikeutetusti murhattava lihanpalanen joka kohtaa loppunsa enemmistön vaatimuksesta. Haunted leijuu jossain modernien raunioiden yllä. The New European Son on meidän vastine umpijunteille oikeistopopulisteille, te ette puhu meidän puolestamme. Olen aina karsastanut poliittisten aiheiden käsittelyä musiikissa mutta nykyään sitä vaan lipsuu sille tielle. Päiväkirjamerkintöjä muistuttavia tekstejä löytyy yhä mutta niistäkin olisi hyvä päästä eteenpäin. Onneksi kirjallisuudesta saa paljon vaikutteita, pysyy hyvä tasapaino lyyristen ääripäiden välillä.

Miten näiden uusien biisien soittaminen keikoilla on sitten sujunut? Miten porukka on ottanut biisit livenä vastaan?

A: Vastaanotto on ollut tosi hyvää, erityisesti ulkomailla. Vähän epäilytti miten tämä uusi albumi uppoaa gootteihin, kun se on tyyliltään lähempänä post-punkia á la Amebix, Killing Joke ja Swans, mutta kyllä on kelvannut. Meistä on alkaneet myös punkit kiinnostua, mikä on hyvä sillä meidän musassa on paljon samanlaista vimmaa kuin vanhassa anarkopunkissa tai hc:ssa.

J: Hyvin on saatu toimimaan sellainen heimomeininki, eli biisit rullaavat läpi keikan. Ulkomaankeikoilla on ollut vapautuneempi keikkatunnelma, varsinkin Pietarissa. Ehkä se johtuu osaltaan siitä että yleisö ei vertaa meitä Varjoon vaan tutustuu bändiin tyhjältä pöydältä.

M: Hurjimmillaan keikoilla on vesikauhuinen tunnelma lavalla. Etenkin Skull Face Child tuntuu nykyään lähtevän ihan lapasesta keikoilla.

Nyt kun levy on pihalla, niin mitä suunnittelette seuraavaksi?

A: Tämä uusi splitti on tulossa heinäkuuksi Lumous-festareille. Sitä tehdään 600 kappaleen painos ja se myydään kädestä käteen ja postitse. Lumouksessa Silent Scream esittää akustisen performanssin ja keikka poikkeaa radikaalisti meidän normiesiintymisestä. Me myös äänitetään uusi biisi kokoelma-albumille, joka kattaa Suomen postpunk/goth-skenen. Kokoelma-albumin puuhamiehet ovat minä ja Two Witchesin Jyrki.

J: On tärkeää jatkaa oman soundin etsimistä ettei tulla tunnetuksi ainoastaan bändinä joka kuulostaa alkuaikojen Killing Jokelta tai Amebixilta. Tärkeintä on tietysti että homma pysyy meille soittajille mielenkiintoisena, on se toteutustapa sitten mikä tahansa.

M: Tärkeintä on se, ettei ala toistamaan itseään. Itse ainakin haluaisin, että jokainen albumi olisi omanlainen kokonaisuutensa jonka erottaa edeltäjistään kuitenkaan kadottamatta yhtyeen tarinan punaista lankaa. Se on haastavaa välillä mutta ei koskaan tylsää.

Eipä tässä sitten muuta. Kiitokset!