Aihearkisto: Haastattelut

UK Decay

UK Decay tuntuu paikoitellen jääneen yllättävänkin pieneksi kulttinimeksi, ainakin täällä Suomen perukoilla. Tammikuussa tähän tulee kuitenkin muutos, kun yhtye vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Tapauksen kunniaksi vuonna 1978 Lutonissa perustetun bändin perustajajäsen Steven ”Abbo” Abbot sekä jo 70- ja 80-lukujen taitteessa mukaan hypännyt kitaristi Steve Spon soivat aikaansa Lampaallekin sen verran, että sähköposti lauloi ja vastauksia sateli kysymyksiin.

Moro! Mitä kuuluu?

Abbo: Bändin puolesta voin sanoa, että olemme innoissamme. Edessämme on ensimmäinen kerta kun soitamme Suomessa, ja se on itse asiassa ensimmäinen kertamme koko Skandinaviassa. UK Decay on aina ollut nimenomaan livebändi, ja tulevalla kiertueella tarjoutuu mahdollisuus kaivautua kunnolla uusiin biiseihimme, jotka muodostavat bändin vastikään julkaistun kakkosalbumin ”New Hope For the Dead”.

UK Decayta tituleerataan usein yhdeksi suurimmista goottirokkiskenen innoittajista. Miltä tuo kunnia tuntuu, ja vaikuttaako se päivittäisiin elämiinne?

Abbo: Pukeuduimme alunperin mustiin siitä käytännön syystä, että reissasimme alituiseen pakun perällä pitkin poikin Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, ja silloin pääsimme suihkuun vain harvakseltaan! Rundatessa valkoiset vaatteet olisivat mustuneet viikossa.

Tapasimme lukea paljon, ja varsinkin Edgar Allan Poe oli suosikkejamme, ja siten toisesta singlestämme ”Black Cat” tuli sellainen kuin siitä tuli. Siihen vaikuttivat toki myös musta huumorintajumme, ja tuolloin elettiin kahtia jakaantuneessa, kylmän sodan värittämässä maailmassa jossa poliisivaltioilla oli suurempi valta kansalaisiinsa ja alituinen ydinsodan uhka enteili idän ja lännen välienselvittelyä.

Meitä haastateltiin Sounds-lehteen, ja siinä haastattelussa käytimme sanaa ”goottilainen” kuvataksemme UK Decayn soundia. Tuo heitto oli hyvin kieli poskessa tehty, mutta sitä on sittemmin käytetty kuvaamaan laajemmin kokonaista elintapaa ja musiikkigenreä. Valitettavasti meistä ainakin tuntuu siltä, että monet artistit ovat asettaneet sille tietyt standardit joita ideaalisen goottirock-musiikin ja -sanoitusten pitäisi olla. Usein sanoitukset ovat pelkkää höpönlöpöä eikä musiikki ole yhtään sen parempaa. Montaa erittäin hyvää musiikkia tuottavaa artistia kuvataan kyllä gootiksi, mutta he tuppaavat yleensä olemaan niitä jotka eivät itse pidä itseään goottilaisina, mutta sen sijaan media ja fanit käyttävät tuota leimaa.

Käytän muuten nykyään vieläkin mustia paitoja mieluummin kuin muita, mutta nykyään sentään käyn päivittäin suihkussa!

Mikä sitten vaikutti teihin?

Abbo: Kotikaupunkimme Luton oli suurin vaikutteemme. Se oli monikulttuurinen (jossa kaikki tulivat toistensa kanssa keskenään toimeen, ainakin 9/11-insidenttiin asti), sitä riivasi työttömyys, siellä ei ollut ensimmäistäkään keikkapaikkaa, skenen perustamisen tarve ja se pakko, että meidän piti käyttää tosissamme mielikuvitustamme saadaksemme elämästämme siellä kiinnostavaa.

Mitä tuumaatte levytyksistänne? Onko niissä jotain, mitä tekisitte nyt toisin?

Abbo: Nyt kun olemme tehneet uuden levyn myös Anvil-leffasta tutun Chris ”The Dark Lord” Tsangaridesin kanssa, niin olisimme ehkä voineet käyttää tuottajaa saadaksemme levyillemme voimakkaaammat soundit. Vanhat levyt kuulostavat ihan hyvältä, mutten haluaisi kuunnella niitä heti uuden levymme kuuntelun jälkeen, jossa on sisälmyksiä vääntävää voimaa, joka pakottaa korvia pysymään höröllä. Vanhat biisit ovat teini-ikäisten tuotoksia, siinä missä uudet biisit on tehnyt sama mutta hyvin erilainen ihminen, joka on nähnyt 30 vuotta elämää. Tässä olisi maistiainen ”Woman with a Black Heart” -kappaleen lyriikoista:

”… and the lesson, don’t go damage your health…
Never sleep with anyone crazier than yourself!”

Olisipa joku antanut minulle tuon neuvon kun olin nuorempi. No, joka tapauksessa olemme yhä vihaisia, ja näkisimme mielellämme muutoksen maailmanmenossa, mutta nykyään pyrimme tuomaan tuota puolta järkevämmin esille.

Olette viime aikoina työstäneet uutta levyä. Kerrotteko siitä jotain?

Abbo: Yksitoista uutta biisiä. Se on punkkilevy, äänimaailmaltaan väljä mutta voimakas. Sillä ei ole mitään myönnytyksiä romanttisuuden tai nostalgian suuntiin. Kohta kuulette sen, joten kertokaa te meille.

Spon: Sanoisin että siinä hyvin vahva Lontoon olympialaisten sävyttämä soundi (Spon käytti ilmaisua ”London Post-Olympic edge”, kääntäkää tuo nyt jotenkin järkevästi?! Toim. huom.). Se kuulostaa selvästi UK Decaylta, mutta siinä on enemmän syvyyttä… ja se on käyttänyt steroideja.

Ette ole koskaan soittaneet Skandinaviassa, ettekä sitä myöten Suomessakaan. Mitä odotuksia teillä on?

Abbo: Pidän paljon skandinavialaisesta musiikista, varsinkin kuoromusiikista. Minulla oli joskus suomalainen tyttöystävä, ja muistan hänen joskus lukeneen ja kääntäneen englanniksi joitakin kansantarustojen tarinoita ja runoja. Hän tutustutti minut niiden pariin, ja mielelläni ottaisin vastaan alan suosituksia.

Spon: Olkaamme varovaisia peikkojen suhteen! Mutta ihan oikeasti, pidän kovasti virkistävästä pohjoismaisesta mustasta huumorista, jota näkee esimerkiksi elokuvissa ja telkkarissa. Minusta pohjoismaisessa kulttuurissa on paljon potentiaalia kokonaisuudessaan, mukaan lukien musiikissa. Ainakin minä olen kiinnostunut oppimaan lisää!

Mitä tiedätte suomalaisesta gootti/post-punk -skenestä? Mitä yhteyksiä teillä siihen on?

Abbo: Eipä paljoa. Kerro sinä meille. Tiedän jazzit ja metallit… (Vastausviestissä linkitettiin erään vastikään seiskatuumaisen julkaisseen helsinkiläisen post-punk-bändin Bandcamp-sivuille, toim. huom.)

Spon: Harmillisen vähän, kieltämättä. Toivomme että voimme oppia jotain kun käymme siellä!

Mitä tuumaatte nykyisestä gootti/post-punk -skenen tilasta, sekä Iso-Britanniassa että muuallakin?

Abbo: Pääsemme usein soittamaan monien eri bändien kanssa kun soitamme festivaaleilla Euroopassa, mutta harvemmin pääsemme katsomaan niiden keikkoja. Suurin osa yleisömme jäsenistä tuntuvat olevan 18 ja 30 ikävuoden välillä, ja heidän lukumääränsä tuntuu kasvavan. Kai tämä skene on terve.

Minkä takia päätitte alunperin nimetä bändin UK Decayksi? Sopiiko se bändinne nimeksi vieläkin yhtä hyvin?

Abbo: Se oli nimi, joka kuvasti hyvin sitä mistä olimme kotoisin ja millaisissa oloissa silloin elimme. Työttömyyttä, väkivaltaa, poliittista petosta jne… eli eipä mikään ole juuri vuoteen 2013 mennessä muuttunut.

Kuvitellaan, että joku joka ei ole koskaan kuullutkaan UK Decaysta sattuu lukemaan tätä haastattelua? Mitä sanoisitte hänelle?

Abbo: Odota odottamatonta.

Spon: Tulkaa, olkaa odottamattomat vieraamme!

Nyt voitte sanoa, mitä vain haluatte.

Abbo: ”Let’s get it on!”

Spon: Meillä on uusi levy, uusi kitaristi, ja uusi tuli joka pitää meidät liekeissä, valmiina vuoteen 2013! Nähdään mestoilla!

Kiitos haastatellusta!

UK Deacy keikalla Helsingin Kuudennella linjalla 18.1.2013

Total Recall

Se oli kuuma ja kiihkeä kesäilta, ainakin jos haastattelijan tavanomaista korkeammaksi kohonnutta ruumiinlämpöä pystyy näin jälkikäteen tarkastelemaan. Allekirjoittanut saapui elokuussa 2011 Jyväskylään fiilistelemään Lutakko Liekeissä-festareita ja sai tietenkin heti kuumeen kun oli päässyt perille. No, samalle reissulle saatiin sovittua kuitenkin allekirjoittaneen tuolloin nimettömään, lopulta Ajatuksen Valo-nimen saaneeseen lärpäkkeeseen tarkoitettu ja siinä lopulta julkaistukin haastattelu Total Recallin kanssa. Yhden kasettidemon ja Molemminpuoleinen Varma Tuho-yhtyeen kanssa tehdyn splitin perusteella bändi vaikutti todella lupaavalta, mutta keikalla pääsin näkemään yhtyeen vasta seuraavana iltana. Treffit sovittiin perjantai-illalle Mustan Kynnyksen terassille, jossa Jaakko & Jay, Pertti Kurikan Nimipäivät ja Neuroosiliitto olivat lämmittämässä Liekkejä. Paikalla olivat vokalisti Juska, kitaristi Santeri ja basisti Temsu eli varttia vaille Total Recallin kokoonpano, ainoastaan rumpali Aki oli estynyt.

Mitä kuuluu?

Juska: Meillä on tulossa tämän vuoden (2011) lopussa lyhyt Suomitouri Uprightin kanssa. Siinähän meidän kuulumiset taitaa tällä hetkellä aikalailla ollakin.

Tuo touri taitaa olla menneen talven (?) lumia, kun tämä ilmestyy. Onko suunnitteilla mitään noin pitemmällä tähtäimellä?

Juska: No LP olisi kiva tehdä.

Temsu: Siitä on ollut kovasti puhetta ja suunnitelmissa olisi saada se lähivuosina pihalle.

Juska: Vuosi 2012 saattaa mennä sen LP:n kanssa. Jos kaikki menee hyvin.

Santeri: Ensin pitäisi kyllä olla jonkinlaisia tekoja, sitten vasta lisää sanoja.

Onko kaikki yleensä mennyt tähän mennessä hyvin?

Juska: Riippuu vähän, mistä suunnasta asiaa katsoo.

Temsu: Tilanteeseen nähden erittäin hyvin. Juskan sivari ja Santerin työt kesällä syövät aika paljon treeniaikaa.

Santeri: Viime aikoina on ollut aika tiukkaa, kun olen ollut tuolla Helsingin päässä kiinni kesätöissä koko kesän. Treenataan kuitenkin niin paljon kuin keretään ja äänitellään uusia biisejä.

(Keskustelua Jyväskylästä ja sieltä pois ja sinne muuttamisesta, jota ei ole millään lailla järkevää mahduttaa osaksi tätä haastista. Keskustelu virittää kuitenkin aasinsillan seuraavaan kysymykseen:) Mitäs se jätkät muuten tuumaatte Jyväskylästä noin yleisesti?

Santeri: Viime aikoina on ollut sellainen pieni jengisodan pauhu ja uhkakuva ilmassa, kun oli tämmöinen puukotusjupakka Väinönkadun ja Yliopistonkadun risteyksessä, niin siitä asti olen venannut avointa kähinää tänne Jyväskylän kaduille.

Seuraavaksi joku ajaa tästä ohi hienolla autolla ja vetäisee pari sarjaa konepistoolilla…

Temsu: Santeri on seuraava 2pac.

Juska: Tässä tapauksessa voidaan puhua enemmänkin moottoripyörästä, jotain moottoripyöräjengiä siihen liittyi…

Santeri: Hirveästi spekulaatiota on ollut siitä, mitä tapahtui, kuka oli kuka ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Mutta huhun mukaan melko pian tämän tapauksen jälkeen kaikki pesismailat oli myyty loppuun kaikista Jyväskylän urheiluliikkeistä. Kuulosti kyllä enemmän vitsiltä kuin todelta.

Temsu: Onhan tää nyt kiva kaupunki. Mukava meininki, sopivan kokoinen.

Vaikka niitä pesismailoja alkaa kohta näkyä Total Recallin keikoillakin?

Santeri: No pullot ovat ainakin lennelleet.

Juska: Ei se olisi eka kerta, kun tulee nähtyä väkivaltaa meidän keikoilla.

Mitäs sitten tapahtui?

Juska: Meidän ekan keikan jälkeen syntyi pihalla aika iso joukkotappelu. Eräs nimeltä mainitsematon basisti heitti pullolla päähän sen tappelun aloittajaa. Homma vähän levisi käsiin, ja yksi äijä joutui yhdeksän tikin kanssa sairaalaan ja toinen putkaan.

Santeri: Jos nyt ihan realistisia ollaan, niin ei siinä mitään kummoisempia tapahtunut. Siinä oli enimmäkseen huutelua ja pahaa verta välissä sekä se yksi pullo lensi. Voihan tuosta nyt toki juttuja kertoa!

Juska: Kuulostaa paljon hurjemmalta kuin mitä oikeasti tapahtui.

Temsu: Lähinnä se oli surkuhupaisaa.

Pullosta päähän -biisi kertoo siis suoraan tuosta insidentistä?

Santeri: Se biisissä oleva hälinä on äänitetty suoraan siitä tapauksesta, mutta se ”Mitä kyrpä?!” on äänitetty päälle jälkeenpäin. Oli aika hieno hetki tajuta sen videoklipin olemassaolo kun me sävellettiin sitä biisiä ja mietittiin mitä siihen alkuun voisi laittaa.

Tuo pätkä päätynee sitten jollekin tulevalle TR-dvd:lle?

Santeri: Ei siitä varmaan kyllä mitään näe…

Juska: Näkyy, kuinka ne piripäät huutelevat Simolle.

Onko Mr. Scenester-biisin taustalla jotain vastaavaa?

Temsu: Perusvittuuntuneisuutta suomalaisesta skenekyräilystä.

Juska: Jossain vaiheessa ihmisten nettipippeleiden kasvattaminen oli ihan naurettavissa mittasuhteissa.

Viitataanko tässä erääseen keskustelulautaan?

Juska: Siihenhän siinä biisissä viitataan. Se taitaa olla kasetin ainoa biisi, jota en ole yksin kirjoittanut (Pullosta päähän ohella, Temsu. Huom.). Se on siitä erikoinen TR-biisi, että sen lyriikat on kirjoitettu treeneissä kaikkien jäsenten läsnäollessa.

Santeri: Bändin alkuaikoihin liittyy sellaista tunnusomaista, pientä naureskelua. Hihiteltiin koko konseptille.

Juska: Tarkoitus oli ärsyttää ihmisiä ja tehdä sellaisia asioita mitä ei mukamas saisi tehdä, esimerkiksi soittaa coveri bändiltä joka on vielä olemassa tai jotain muuta vastaavaa.

Oletteko havainneet skenessä muutosta sen jälkeen, tuosta nyt on kumminkin jo muutama vuosi?

Juska: Ehkä olemme itse oppineet suhtautumaan koko skene-käsitteeseenkin vitsillä niin, ettemme ota asioita enää tosissamme. En minä ainakaan jaksa vaivautua kyrpiintymään siitä, että joku äijä kokee paremmuudentunnetta siitä että kirjoittelee nettiin jotain.

Temsu: Olemme kasvaneet ihmisinäkin ja oppineet näkemään asiat eri tavalla. Kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Delta Force 2 muuten heitti kuittailut ”Jyväskylän meiningistä”. Mitäs te siihen sanotte?

Temsu: Se ainakin voidaan allekirjoittaa, ettei sitä voida käsittää.

Juska: Kyllä mun mielestä Jyväskylän meininki on ihan hyvä. Kaupungin aktiiviset ihmiset puhaltavat hyvin yhteen hiileen.

Temsu: On aika sama onko hardcoreäijä vaiko crusti, kaikki tulevat keskenään aika hyvin toimeen. Ei ole erottelua.

Santeri: Yhdessä vaiheessa oli tosi tarkkaa. Sitä vain seurasi itse sivusta, kun ei lukeutunut kumpaakaan kastiin. Molemmissa on mun mielestä ollut aina tosi mukavaa porukkaa.

Temsu: Itse tulin tänne suoraan bileistä, joissa oli molempia.

Näin ulkopaikkakuntalaisena näen Jyväskylän skenen aika vireänä. Uusia bändejäkin tulee esille koko ajan, viimeksi fiilistelin Eilisen Oppeja.

Temsu: Kyllähän niitä puskee. Itse soitan TR:n lisäksi Hävityksessä ja sitten on ollut joitakin projekteja joissa olen satunnaisesti soitellut, puheasteella (Temsu luettelee seuraavaksi ainakin neljä eri projektia, toim. huom.) on useitakin vireillä. Niistä nyt ei voida juuri puhua tämän enempää, kun ei olla saatu vielä treenejäkään aikaiseksi.

Juska: Jos sä uskot tuon kaiken, niin Temsulla on se 20 eri bändiä.

Temsu: Puheita ja suunnitelmia nyt on aina kaikilla.

Onko ajankäytön kanssa tullut ongelmia?

Juska: Mä olen ollut viime vuoden lokakuusta asti sivarissa Tanssisali Lutakossa. Se paikka vaatii hyvin suurta omistautumista niiltä jotka siellä työskentelevät ja vapaita on joutunut repimään puolipakolla jotta on päässyt treeneihin ja keikoille. Onneksi se ei ole vaikuttanut liikaa.

Mikä on teidän suhteenne päihteisiin? Piripäät nyt vilahtelevat lyriikoissa, mutta ette te sXe-miehiäkään näytä olevan.

Temsu: Ei missään tapauksessa!

Juska: Pyrimme noudattamaan kultaista keskitietä. En mä jaksa lähteä moralisoimaan ihmisiä niiden omista valinnoista, mutta jotkut valinnat nyt ovat sellaisia että ne saavat mut arvostamaan joitakin ihmisiä enemmän kuin toisia. En mä fiilistele sitä, jos huumeet ovat koko elämäsi tai jos olet joka keskiviikko-lauantai -väli baarissa ja sun kaikki rahat menee päihteisiin. Se on vitun säälittävää.

Temsu: Joku tolkku pitää olla. Mulle on periaatteessa aivan sama mitä kukin ihminen vetää, kunhan homma pysyy hanskassa. Ettei siitä tulee haittaa itselle tai muille. Omat rajansa pitää tuntea.

Santeri: Eihän Piripää ole mikään moralistinen biisi, mutta siinä oli selkeä lähtökohta. Ketäpä nyt ei harmittaisi, kun joku aggressiivisesti käyttäytyvä jätkä tulee aukomaan päätään ja sen käytös jännittää kaikkia.

Ihminen ei voi elää vetämättä”…

Juska: Eihän maailma ole mustavalkoinen, että joko käytät vitusti aineita tai et käytä yhtään. Arvostan sitä, että ihmiset pitävät jonkun rodin elämässään eivätkä menisi siitä, mistä aita on matalin.

[youtube url=RSlsvMpINlI]

Suhde politiikkaan? Onko Total Recall millään tasolla poliittinen bändi?

Santeri: En voi sanoa itseäni ollenkaan poliittiseksi ihmiseksi.

Temsu: En tiedä juuri mitään politiikasta, joten ei minulla ole varaa ottaa kantaakaan siihen.

Juska: Kyllä TR varmaan tulee hyvin pitkälti käsittelemään vain niitä aiheita, jotka meitä itseämme vituttaa. Emme pyri mitenkään suuripiirteisesti puhumaan asioista, eli en minäkään näe TR:ää poliittisena bändinä.

Temsu: Turha siis odottaa mitään ”poltetaan eduskuntatalo”-tyylisiä kliseitä.

Juska: Varsinkin nuo meidän alkupään biisit ovat kaukana poliittisesta kamasta, ihan jo korrektiutensa puolesta.

Temsu: Natsipoika nyt vähän viittaa tähän meininkiin, mutta ei silläkään ole mitään tekemistä politiikan kanssa.

Juska: Mutta vaikka poliittisia ei ollakaan, niin kyllä meillä on mielipiteitä.

(Tässä vaiheessa kajareista alkaa pauhuta M.A. Numminen, toim. huom.) Mitä musiikkia te kuuntelette hardcoren ohella?

Santeri: Mä olen suunnaton Leonard Cohen -fani. Olen viimeisen parin vuoden aikana kuunnellut sitä todella paljon, ja kun sen löysin olin todella myyty. Nykyään kuuntelen todella vaihtelevasti. Toisinaan kuuntelen jonkin verran punkkia, mutta myös jazzia ja klassistakin.

Temsu: Itse taas olen kaikkiruokainen, eli kliseisesti ”kaikkea mikä kuulostaa hyvältä”, mutta rajansa kaikella. Voisin nostaa korkealle 70- ja 80-lukujen vaihteen new waven ja post punkin… perus-Joy Division, The Zounds, The Stranglers… Jossain määrin tulee kuunneltua myös elektronista musiikkia ja black metallia.

Juska: Mä taas olen edellisen talven aikana kuunnellut pelkkää Black Sabbathia.

Kuunteletteko te heviä?

Juska: Juuri ennen tänne tulemista kuuntelin Dion Holy Diveria!

Santeri: Deep Purplen Made in Japan on ollut mulla soitossa pienestä asti. Älyttömän kova liveäänite!

Juska: Kaikki treenisreissut menee AC/DC:tä kuunnellessa!

Temsu: Nyt kun hevistä puhutaan, niin Lordia ei voi jättää mainitsematta. Äsken erään ystäväni kanssa tuunasin yhden leivänpaahtimen liimaamalla siihen Lordin kuvia ja tekstipätkiä Lordi-kirjasta.

Juska: Tuo Lordi-juttu on meidän ja MVT:n läppä, joka juontaa meidän viime kesän tourilta.

Temsu: Tajusin, että se on alunperin lähtenyt 09-kesän Ruotsin reissulta. Huudeltiin Örebron keskustassa ihmisille ”Do you know Lordi? Eurovision 20mikävittulieneekäänenglanniksi”. Todella vanha läppä, mutta se ei ole vieläkään kulunut pois.

Juska: TR/Lordi-splitti on vaikea kuvitella, mutta Temsu/Hevisaurus-splitti on helppo kuvitella.

Mutta TR varmaan pysyttelee ihan hardcore-bändinä?

Temsu: Hardcore/jazz.

Santeri: Viime aikoina uudet biisit ovat saaneet uudenlaisia käänteitä. Pysytään tietyllä sektorilla ja vaikutteet pidetään havaittavissa, mutta tehdään biisejä eri tavoilla ja eri lähtökohdista. Ennen pyrittiin tekemään tietynmallista hardcorea, mutta nykyään mennään enemmän biisien ehdoilla.

Juska: Aikaisemmin meidän biisit ovat olleet aiheiltaankin ”meitä vituttaa” -osastoa ja paineiden purkua. Nyt kun ollaan tehty kaksi vuotta musaa mikä on mahdollisimman nopeaa ja vihaista, joten ihan automaattisesti haluaisimme kuulla siellä jotain muutakin. Olemme nyt ammentaneet enemmän muista vaikutteista mitä meillä on.

Temsu: Black Flagia lainaten, meille on tullut ”My War”-era.

Juska: Tehtiin vähän aikaa sitten biisi, joka on yhtä pitkä kuin meidän koko puoli MVT-splittiseiskalla.

Santeri: Vaihtelua on vielä tulossa, nykyään meillä on enemmän silmät auki -tyylistä suhtautumista musiikintekoon.

Temsu: Parhaat saadut kommentit mitä ollaan meidän uusista biiseistä demoversioiden ja livesoittojen perusteella saaneet, ovat ”Tämä kuulostaa erilaiselta, mutta silti TR:ltä.” -mallia.

Juska: Ne kuulostavat yhä vihaisilta. Viha on olennainen elementti meidän musassa.

Loppuun jokerikysymys: Kumpi on parempi karkkipäivä, perjantai vai lauantai?

Santeri: Mä syön joka päivä karkkia.

Temsu: Lauantai, koska eihän lauantaipussi olisi lauantaipussi ellei sitä syötäisi lauantaina.

Juska: Hypoteettisesti ajateltuna se on perjantai, koska silloin ihmiset yleensä pääsevät töistä viikonloppuvapaille. Silloin saa avata vyön, laittaa käden housuihin ja ottaa rennosti.

Mutta voiko perjantaina syödä lauantaipussia?

Santeri: Voi!

Temsu: Voi voi!

Juska: Mä olen enemmänkin noita Hyvää makumaasta-miehiä…

Santeri: Pitäisi ostaa joskus lauantaipussi, koska sehän on ihan loistava pussi!

Temsu: Aiheesta hieman poiketen, niin voihan Immortalin Call of the Wintermooniakin kuunnella kesällä!

Total Recall
Total Recall

Se oli siinä. Haastattelu on tosiaan tehty elokuussa 2011 ja julkaistukin Ajatuksen Valo-zinen ensimmäisessä (nyt jo loppuunmyydyssä, tässäpä syy haastattelun uudelleenjulkaisulle) numerossa huhtikuussa 2012, joten haastattelu on tietenkin päässyt osittain vanhentumaan, vaikka paskanjauhanta ei periaatteessa menetä tehoaan täysin ikinä. Haastattelun loppuun on kuitenkin kyselty tuoreempiakin kuulumisia.

Moi! Mitä nyt kuuluu? Mitä Total Recallille on tapahtunut elokuun 2011 jälkeen?

Juska: Ton elokuun jälkeen käytiin tekemässä pieni Suomirundi Uprightin kanssa, saatiin tuo 10-tuumainen pihalle ja sen myötä ollaan soitettu jonkun verran keikkoja. Kesällä päästiin ensimmäistä kertaa kiertämään ulkomaille Antiklimaxin matkassa ja elokuussa 2012 lämpättiin the Adolescentsia. Huikea vuosi takana, nyt kun jälkeenpäin ajattelee! Päätetään tämä vuosi siihen, että parin viikon päästä soitetaan Lutakossa Black Flag -coverkeikka. Oon siitä aika innoissani.

Oletteko mielestänne päässeet niihin tavoitteisiin, joita tässä haastattelussa itsellenne asetitte?

Juska: Ennemmin sanoisin, että vastaan tuli ihan toisenlainen vuosi, kun osattiin odottaa. Kuten tuosta haastattelustakin voi huomata, oltiin valmistautumassa siihen, että tämä vuosi oltaisiin hiottu uutta materiaalia kokopitkään levyyn asti, mutta sitten meille tulikin vastaan noita keikkoja sen verran, että päätettiin julkaista siihenastiset julkaisemattomat biisit 10-tuumaisena EP:nä, koska nuo MVT-splittiseiskan biisit alkoivat oikeasti tuntua jo aika vanhoilta.

Mitä suunnittelette tehtäväksi seuraavaksi?

Juska: Joulun jälkeen tahtoisin alkaa keskittymään uusien biisien tekoon. Tuo Black Flag -keikka tuli tuohon antamaan vähän miettimistaukoa sen suhteen, millaista musiikkia haluttaisiin seuraavan levyn olevan. Se kyllä kannatti, sillä oltiin suoraan sanottuna aika solmussa tuon 10-tuumaisen jälkeen, että mihin suuntaan siitä lähdettäisiin. Tässä kun on nyt vielä sellainenkin juttu tuloillaan, että meidän rumpali Aki lähtee heinäkuussa armeijaan, niin polte uuden matskun tekemiseen ennen sitä on jokaisella jäsenellä melko kova. Keikkojen suhteen pääpaino on keväällä tehtävässä isommassa kiertueessa Lighthouse Projectin kanssa ja jos kesälle saisi keikan, tai pari, olisin oikein onnellinen.

Hävettääkö lukea tätä haastattelua nyt, kun sen tekemisestä on jo melko pitkä aika?

Juska: Ei oikeastaan, ollaan osattu antaa yllättävän asiallisia vastauksia tuo aika ja paikka huomioon ottaen! Hyvä mieli tämän lukemisesta tuli. Muistan, että soitettiin tuota seuraavana päivänä Liekeissä What I’ve Seen ensimmäistä kertaa, sekä Jimi Hendrix -coveri (Fire, toim. huom.)  ja osa yleisöstä oli ihan äimänä, että mitä helvettiä tälle bändille on oikein tapahtunut! Päällimmäisenä pisti huvittamaan tuo läpänheitto Jyväskylän väkivaltaisuudesta. Muistan, että haastattelutilanteessa noi Santerin läpät pesäpallomailoista ja mac-teneistä kerkes aika megalomaanisiin sfääreihin… Mutta oli siinä vitsailussa jonkun verran perääkin. Jyväskylässä tapahtui tuona vuonna huomattava määrä väkivaltarikoksia, pääasiassa puukotuksia. Niin ja joo, olin jo kerennyt unohtaa ton uskomattoman pitkälle menneen Lordi-läpän. Toivon, että tämä uudelleenjulkaisu ei anna Temsulle ja kumppaneille aihetta aloittaa sen viljelemistä uudelleen. En tiedä, kestäiskö mun huumorintaju sitä enää.

Terveiset! Saa lähettää!

Juska: Terveiset närkästyneelle äidille siitä, että poika on kiroillut vastatessaan haastattelun kysymyksiin.

Lue: totalrecallhc.blogspot.fi
Kuuntele: totalrecallhc.bandcamp.com

Weekend Nachos

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän jaksan kiinnostua tai seurata uusia bändejä. Sattuma kuitenkin teki tepposet vajaa vuosi sitten kun työluureihini kajahti juutubessa surffaillessani Weekend Nachosin ”Unforgivable”-levy, ja olin samantien mennyttä miestä. Chicagosta käsin tulittava Weekend Nachos ei tosin ole aivan tuore bändi, mutta orkesterin parhaat julkaisut on mielestäni räkäisty ulos vasta viime vuosien aikana. Nachot eivät varmastikaan ole keksineet pyörää uudestaan, mutta niitä bändejä, jotka saavat tai edes haluavat saada ahdettua vaivattomasti reilun minuutin biisiin brutaalia ja väkivaltaista hardcorea ja grindiä sekä jumittavaa sludgea, tuskin on liiaksi asti. Kuluvan vuoden heinäkuussa Nachot raivosivat kolmisen viikkoa ympäri Eurooppaa ja sain onnekseni olla todistamassa kahta näistä tapauksista. Bändin vähintäänkin karismaattinen huutaja John Hoffman oli varsin innoissaan kun lähestyin häntä haastattelupyynnön merkeissä ja ilmoitti vastaavansa mihin tahansa kysymykseen erittäin mielellään, ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Otetaanpa nachoa suoraan sarvista ja selvitetään mistä oikein on kysymys.




Hei John, tämä on varmasti kysytty sinulta sen miljoona kertaa, mutta kerrotko vielä miten ja milloin Weekend Nachos syntyi, ja mistä keksitte itsellenne moisen nimen?



Weekend Nachos perustettiin syyskuussa 2004 Dekalbissa, Illinoisissa. Andy(kitaristi) ja minä olimme tuolloin collegessa ja olimme kämppiksiä, enkä rehellisesti sanoen edes muista miksi päätimme alkaa soittaa musiikkia yhdessä. Koska olimme soittaneet molemmat useissa bändeissä ennen tuota aikaa, luulen että yhtenä päivänä vain päätimme: ”koska asumme yhdessä ja olemme kyllästyneitä, joten mikä ettei!” Periaatteessa päätimme yhdessä yrittää perustaa bändin joka sekoittaisi Youth Of Todayn, Carcassin ja EYEHATEGODin musiikkia. Jos kuuntelet meidän ensimmäistä seiskatuumaista, niin about siltähän me kuulostimmekin! Bändin nimeksi piti alunperin tulla Slime. Sitten tajusimme, että Saksasta löytyi jo legendaarinen saman niminen punk-bändi, joten muutimme nimen. Weekend Nachos – nimellä halusimme vain kuulostaa typeriltä ja ei niin vakavilta. Nimellä halusimme myös hämmentää ihmisiä, koska musiikkimme on kuitenkin brutaalia ja vihaista.

Hardcore-musiikkiin taipuvaiset ihmiset eivät aina välttämättä ole ihan sitä joustavinta ihmistyyppiä – toiset vauhkoavat ties mistä ja toiset jostain ihan muusta, eikä siinä toki ole mitään pahaa. Teillä tuntuu kuitenkin panta kiristävän normaalia vähemmän. Ilmoitatte estottomasti pitävänne Taco Bellistä ja White Castlesta ja sanoituksissa annetaan isän kädestä vähän joka suuntaan. Onko tarkoituksenne vain provosoida ja herätellä ummehtunutta tai tekopyhää sceneä vai mistä edellä mainitun kaltaiset jutut johtuvat?

Mielestäni olet oikeassa siinä kun vihjaat, että haluamme herätellä tekopyhää sceneä. Monet ihmiset, niin punk/hardcore – scenessä kuin yhteiskunnassakin noin ylipäätään, eivät anna itsensä olla sitä mitä he oikeasti ovat. Usein ihmiset perustavat tekonsa ja sanansa ennemmin siihen mitä yhteisö heiltä odottaa, kuin siihen mitä he itse oikeasti haluaisivat olla. Ja tällä en missään nimessä tarkoita sitä, ettemmekö itse syylistyisi ajoittain tähän samaan. Yritämme vain olla mahdollisimman paljon sellaisina kuin olemme, vaikka se tekisi jonkun mielestä meistä jotenkin vähemmän brutaaleja ja vihaisia, tai miksi sitä sitten haluatkin kutsua. Mielestäni hardcore ja metalli – scenessä ihmiset ovat usein kykenemättömiä myöntämään, että heillä on heikompikin puoli itsessään. Me vain yritämme tuoda esiin kaikki puolemme, emmekä keskity vain ja ainoastaan vihaiseen puoleen. Hassusti tai oudosti käyttäytymisessä ei ole mitään hävettävää, varsinkin jos ihmiset odottavat jotain ihan muuta. Tarjoa aina ihmisille jotain muuta kuin he odottavat- muutenhan elämä on todella tylsää!

Mitä sanoituksiini tulee, niin kyllä, haluan rangaista kaikkia, koska kukaan ei ole turvassa kun kirjoitan niistä asioista joita vihaan maailmassa. Jokaisessa meissä on hyvä ja paha puolensa, mutta en halua kenenkään luulevan olevansa turvassa tai liian cool etteikö häntä voisi pilkata. Maailma on suurimmalta osin typerä paikka, joten teen sanoitukseni kenestä tahansa siinä kontekstissa. Maailma on pullollaan poppi-bändejä jotka kirjoittavat biisejä siitä miten kaikki ihmiset ovat pelkästään mahtavia ja mielestäni se on erittäin tylsää. Haluan että ihmiset tuntevat häpeää musiikkini kautta!

Olette julkaisseet levyjä omakustanteina sekä eri lafkoille, kuten isolle Relapselle Recordsille ja pienemmälle Deep Sixille. Onko tarkoituksenanne julkaista musiikkia mahdollisimman itsenäisesti tilanteen mukaan? Ymmärtääkseni olette aloittamassa kohtapuoliin uuden pitkäsoiton nauhoitukset. Mitä kautta seuraava levy tulee ulos ja onko teillä voimassaolevaa levytyssopimusta?

Kyllä, olet oikeassa. Olemme aina yrittäneet julkaista levyjä kenen tahansa kautta, jota olemme pitäneet luotettavana tahona, ilman mitään erityistä agendaa mielessämme. Olemme julkaisseet lyvyjä omalla lafkallani, Tooth Decay Rocordsilla, sekä DIY-hardcore lafkojen kuten Deep Six Recordsin ja A389 Recordingsin kautta ja olemmepa jopa ottaneet askeleen isommalle itsenäiselle metalli-lafkalle Relapse Recordsille. Miksikö? Siitä yksinkertaisesta syystä, että julkaisemme levymme lafkojen kautta joissa saamme todellista arvostusta ja joiden kanssa tunne on molemminpuolinen. Me arvostamme jokaista puljua, jonka kanssa olemme työskenneelleet ja olemme pitäneet tavasta jolla ne operoivat. Meillä ei ole voimassaolevaa levytyssopimusta minkään yhtiön kanssa, eikä meillä sellaista tule ikinä olemaankaan. Jokainen lafka jonka kanssa olemme olleet tekemisissä, myös Relapse, ovat suostuneet toimimaan meidän ehdoillamme. Tämä mahdollistaa sen, että voimme työskennellä kenen kanssa tahansa ja milloin haluamme. Seuraava julkaisu on neljäs pitkäsoittomme – nauhoituksia emme ole vielä aloittaneet, mutta olemme siitä erittäin innoissamme. Levy tulee todennäköisesti ulos vinyylinä Deep Sixin kautta ja CD-versiona Relapsen kautta.

Musiikkinne on melko cross-over-henkistä. Onko Weekend Nachosilla mitään tiettyä linjaa vai tehdäänkö musiikkia fiilispohjalta? Mitkä bändit ovat suurimmat vaikuttajanne ja suosikkinne, jos puhutaan hardcoresta, powerviolencesta/grindcoresta ja sludgesta?

Olemme aina miksanneet erilaisia tyylejä kun teemme biisejä. Olkoon se sitten punkkia, hardcorea, sludgea, doomia, grindcorea, powerviolencea tai mitä tahansa. Meillä ei ole genre-rajoja musiikkimme suhteen, ja uskon että juurikin tämä on bändimme vahvin osa-alue. Periaatteessa me kaikki teemme biisejä ja sen jälkeen vain katsomme mihin päädyimme. Jos pidämme lopputuloksesta, jatkamme siitä eteenpäin. Jos emme pidä lopputuloksesta, aloitamme biisinteon alusta. Tällä kaavalla olemme tehneet jokaisen levymme ja se on joka kerta tuottanut mielestäni loistavia tuloksia! Minulla itselläni on paljon suosikkibändejä, mutta suurimmat vaikuttajat Weekend Nachosille ovat Youth Of Today, EYEHATEGOD, Earth, Carcass, Napalm Death, Infest, Crossed Out, Jellyroll Rockheads ja Bastard.

Miten kesän Euroopan kiertue meni? Kerro missä oli parhaat meiningit ja tapahtuiko kiertueella jotain ikimuistoista?

Kesän kiertue Euroopassa oli aiwan loistava. Joukkoon kuului ehdottomasti parhaita keikkoja, joita olemme koskaan soittaneet- enkä rehellisesti sanoen voi edes uskoa sitä. Lähes jokainen keikka oli hauska ja antoisa, mutta parhaat keikat mielestäni olivat Bristolissa, Ipswichissä, Berliinissä, Hannoverissa ja Obscene Extreme Festival Tshekeissä. Niin kuin sanoin, kaikki keikat olivat hienoja, mutta nuo edellä mainitut ovat jääneet omassa mielessäni parhaimmiksi. Parhaiten mieleeni on myös jäänyt kaikki loistavat ruoat joita saimme syödä kiertueella. Skotlannissa söin uppopaistettua pizzaa… erittäin vaarallista!

Luin juuri jostain ennen tämän haastattelun tekemistä, että legendaariset Chris Dodge (Spazz, Dispise You, Lack Of Interest etc.) ja J.Randall (Agoraphopic Nosebleed) pitävät Weekend Nachosia yhtenä tämän hetken kovimmista bändeistä. Minkälaisia tunteita tämä sinussa herättää ja miltä tuntui tehdä viimeisin julkaisunne split-seiska Lack Of interestin kanssa?

Rehellisesti sanoen en edes ole ollut tietoinen, että Chris Dodge ja J.Randell ovat sanoneet meistä noin, mutta jos ovat, niin mikäpä sen coolimpaa! Molemmat noista jampoista ovat super-ystävällisiä ja tehneet mahtavaa musiikkia, joka on ollut suurena innoituksena Weekend Nachosin musiikille. Me olemme aloittaneet yli kymmenen vuotta noiden jätkien jälkeen ja he ovat inspiroineet meitä kun olimme skidejä. Luulen tosiaan sen olevan merkki siitä, että olemme tehneet oman duunimme hyvin! Haha. Split-seiska Lack Of Interestin kanssa on mahtava levy ja teimme sen vallan mielissämme. Bobista ja muista LOI:n tyypeistä on tullut hyviä ystäviä kanssamme soittaessamme yhteisiä keikkoja Los Angelesissa. Jossain vaiheessa vain tiesimme, että on järkevää tehdä levy yhdessä. Ja hyvähän siitä tuli!

Worthless-albumilla on Jockpowerviolence-nimenen biisi. Onko USAssa oikeasti jonkinlainen jock-powerviolence-scene? Onko biisi vain vitsi vai mistä on kysymys?

Biisi on silkkaa sarkasmia. Ei ole olemassa mitään jock-powerviolence-sceneä. ME olemme tämä ”jockpowerviolence-bändi”. Meillä ei ole mitään niitä ”jockeja” vastaan, jotka kuuntelevat powerviolencea. Kaikki voivat kuunnelle meidän puolestamme mitä lystäävät. Bändit kuten Weekend Nachos ja Mind Eraser on kategorioitu, tiettyjen ihmisten toimesta ja enimmäkseen netissä, osalliseksi ”tough guy” ja ”macho” – hardcore – sceneen kuuluviksi bändeiksi. Niinpä meitä onkin kutsuttu ”jockpowerviolenceksi”, joten kirjoitin biisin siitä. Näiden ihmisten mielestä powerviolence on lajityyppi jota ei pidä mennä muuttamaan. Heidän mielestään kaikkien pv-bändien pitäisi kuulostaa täsmälleen samalta kuin Infest tai Crossed Out, eikä ulkopuolisia vaikutteita, kuten Madball, Hatebreed, Cold As Life jne., saisi sotkea mukaan. Me olemme eri mieltä. Meistä on melkoisen typerää määrittää rajat sille miltä jokin musiikki saisi kuulostaa. Meistä on myös typerää tuomita ketkä saavat kuunnella powerviolencea tai mitä tahansa hardcoren alagenreä. Pohjimmiltaan biisin sanoma on: ”LOPETA MUIDEN TUOMITSEMINEN SEN PERUSTEELLA MILTÄ HE NÄYTTÄVÄT JA NAUTI JUURI SIITÄ MUSIIKISTA JOSTA HALUAT”. Niin kauan kuin todella haluat olla mukana hardcore-musiikissa ja tunnet olosi mukavaksi, niin minua ei kiinnosta oletko jock, punkkari tai vaikkapa pappi. Jokaisella on oikeus kuulua harcore-sceneen jos se on sitä mitä he ovat etsineet.

Olen ymmärtänyt, että itse pidät enemmän levyjen teosta kuin keikkailusta. Mistä tämä johtuu? Mikä keikoissa vituttaa tai on parasta? Kierrätte kuitenkin kohtuullisen paljon, ja eikös sinulla ja muillakin bändin jäsenille ole muitakin bändejä? 


Tämä on totta. Nautin enemmän musiikin tekemisestä ja nauhoittamisesta kuin keikoista, koska yksityisyys on minulle tärkeää. Tykkään viettää aikaa yksinäni, enkä halua aina olla ihmisten keskellä. Joka tapauksessa tiedän toki, että on paljon ihmisiä jotka haluavat nähdä Nachot livenä, ja rakastan todellakin jakaa musiikkiamme näiden ihmisten kanssa. Minä en missään tapauksessa vihaa keikkoja, mutta musiikin tekeminen on minulle ensisijaista. Olen iloinen kun ihmiset haluavat nähdä meidät livenä… minulle se tarkoittaa sitä, että olemme viihdyttävä lava-akti, ja myös sitä että on tasan yhtä tärkeää kuulostaa hyvältä livenä kuin levyilläkin. Me rakastamme kiertueita ja minulle on henkilökohtaisesti tarkeää kuulua hardcore-yhteisöön.

Mitä tulee muihin bändeihimme: soitan itse rumpuja Spine-nimisessä bändissä, jonka suurimmat innoittajat ovat Impact Unit ja SSD – eli sellaista alkuaikojen Boston-hardcore kamaa. Spineltä on tulossa uusi seiskatuumainen Bad Teeth Recordingsin kautta, joka on uusi levy-lafkani. Andy soittaa bassoa Like Rats – nimisessä bändissä, jonka suurin innoittaja on Celtic Frost, ja heiltä on tulossa uusi albumi A389 Recordigsin kautta- kannattaa tsekata tuo bändi! Drew(basisti) soittaa rumpuja Nowhere-nimisessä bändissä ja heiltä on tulossa albumi ulos Panic Recordsin kautta. Brian(rumpali) soittaa traditionaalista kiinalaista kansanmusiikkia, mutta en nyt äkkiseltään muista orkesterin nimeä.

Musiikkinne ja sanoituksenne ovat hyvin agressiivisia ja pursuavat vihaa – vaikuttaa että et ole kovin innostunut ihmisistä ylipäätänsä?

Tämäkin on totta, suurimmilta osin. Tunnen todella syvää inhoa yhteiskuntaa ja ylipäätänsä ihmisiä kohtaan, mutta yritän kaikkeni ettei tämä sanelisi sitä kuinka kohtelen ihmisiä. Pidän itseäni kuitenkin ystävällisenä typpinä misantropiastani huolimatta. Välitän aidosti siitä, että olen hyvä muille ihmisille ja yritän saada ihmiset tuntemaan olonsa ookooksi missä tahansa he tapaavatkin minut. Yritän noudattaa mottoa: ”kohtele muita niin kuin haluaisit muiden kohtelevan sinua”. Ehkä jonain päivänä löydän rauhan maailman kanssa ja me kaikki voimme mennä yhdessä taivaaseen!

Onko teillä tarkoitus tulla joskus Pohjois-Eurooppaan kiertueelle ja tunnetko yhtään suomalaista bändiä?

Juuri nyt meillä ei ole suunnitelmia tulla Pohjois-Eurooppaan. MUTTA, seuraavaksi kun tulemme Eurooppaan, olemme sopineet, että yritämme tehdä täyden kiertueen Skandinaviassa ja Itä-Euroopassa. Joten se mahdollisuus että soitamme Suomessa jonain päivänä on todellakin olemassa. Meillä on kova halu tulla sinne ja todennäköisesti saamme sen toteutetuksi. Mitä tulee suomalaisiin bändeihin, en tiedä juurikaan muita kuin Selfishin, joka on yksi suosikkibändeistäni. Jos Weekend Nachos voisi soittaa joskus Suomessa Selfishin kanssa olisin hyvin hyvin onnellinen mies.

Ok, sitten viimeinen rutistus. Keksi joitain omia kysymyksiä joita haluaisit että sinulta kysytään ja vastaa niihin haluamallasi tavalla.

Haha, toki! Ok, ensimmäinen kysymys: Mitä mieltä olet poliiseista? Uskotko, että ”KAIKKI KYTÄT ON SIKOJA?”



Ei, en usko että ”kaikki kytät on sikoja”. Tosiasiallisesti minulla ei ole ongelmia poliisien suhteen. Tottakai jotkut heistä ovat väkivaltaisia ja pahoja ihmisiä. Mutta ihmiset usein unohtavat, että pahoja ihmisiä on joka puolella mihin katsot. Kaikki poliisit eivät tietenkään ole erityisen pahoja, vain jotkut heistä ovat kammottavia. Niin kuin jokaisessa ammatissa, on hyviä ja huonoja ihmisiä. En usko että on kovin ”punkkia” vihata kaikkia poliiseja. Mielestäni todellinen punkkari tajuaa, ettei kourallinen pahoja poliiseja (tai vaikka heitä olisi enemmistökin), tuhoa kaikkien poliisien mainetta. On paljonkin poliiseja jotka ovat hyviä ja pelastavat henkiä sekä auttavat ihmisiä silloin kuin he todella tarvitsevat sitä.

Toinen kysymys: Oletko vegaani tai vegetaristi? Ja miksi tai miksi et?

Ei, en ole vegaani tai vegetaristi. Miksikö? Koska se ei ole minulle tärkeää. Syön lihaa koska pidän lihasta. En usko että veganismi on todellinen ratkaisu minkäänlaisiin eläinoikeuskysymyksiin. Systeemi on rakennettu niin että kaikki tämänkaltaiset liikkeet on tuomittu epäonnistumaan. Jos oikeasti haluat lopettaa eläinten käytön, sinun täytyy ensin lopettaa suuryritykset, jotka pitävät systeemiä yllä. Tämän jälkeen olisi aloitettettava kaikki alusta ja luotava uusi systeemi. Näin ei todennäköisesti tule tapahtumaan minun elinaikanani.

Kolmas kysymys: Uskotko että uskonnolla on mitään sijaa punk/hardcore-scenessä?

Uskon, että uskonto on yksityisasia joka pitäisi pitää yksityisenä. Jos joku haluaa perustaa uskonnollisen punk-bändin, niin siitä vaan. Tämä on yhteisö, jonka ei pidä sulkea ulkopuolelleen ihmisiä heidän yksityisten uskomustensa takia. Niin kauan kuin arvostaa muita teoillaan ja sanoillaan on tervetullut hardcore-sceneen, ainakin minun mielestäni. Minä en henkilökohtaisesti tuomitse ketään joka on uskovainen ja toivon myös, ettei minua tuomita siksi että en itse ole uskossa.

[youtube url=6spcq2ZNzck]

Hasta La Vista Social Club

Hasta La Vista Social Club on jatkanut jo vähintään kohtuullisen ajan oman polkunsa tallaamista. Taannoin se julkaisi ”Melt”-nimisen neljännen studiolevynsäkin ja on pitänyt itsensä muillakin tavoin liikkeessä. Mutta annetaanpa jätkien itsensä puhua, kitaristilaulaja Hentun suulla.

Heti alkuun voisi tiedustella yleisiä kuulumisia. Uusi studiolevy ”Melt” on pihalla, mutta mitäs muuta Hasta La Vista Social Clubin kevääseen ja kesään kuuluu?

No heti kärkeen tässä basisti vaihtuu, tai onkin jo ollut tuo Timo tässä yhden keikan verran mukana. Asiaanhan ei sen kummempaa dramatiikkaa liity. Tämä kun ei pääleipätyö ole, niin joskus aika ei vaan riitä keikoilla kulkemiseen. Se on ymmärrettävää. Silloin muun karavaanin täytyy vaan jatkaa kulkuaan ja ottaa laumaan uusi jäsen. Ei voi lopettaa sen takia että joku toinen haluaa, jos itse kuitenkin haluaa tehdä tätä juttua koko sydämellään. Keikkojahan tässä nyt alkaa aktiivisemmin taas olla tuon levyn myötä, kun on vähän sellaista hiljaiseloa vietetty tässä pari vuotta.

Tuoreen studioplatan ”Meltin” kannessa poltetaan kynttilää molemmista päistä. Haluatteko avata tuota levyn titteliä vähän? Mitä se teille merkitsee?

Ideahan oli kansitaiteilijan eli Kujasen Juhan. Annettiin vaan vapaat kädet tehdä kannet ja helevetin hienothan niistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan. Aina ennenkin on menty tuolla kaavalla että ei ruveta kansitaiteisiin puuttumaan muuta kun sen verran että ne meille kelpaa. Ei nekään rupee meitä neuvomaan miten sitä rokkia pitäis oikein soittaa. Mutta kuitenkin… on sitä kieltämättä miettinyt miten osuva tuo kansi on ja miten sitä itsekin on polttanut välillä kynttiläänsä molemmista päistä liian pitkään työllä ja kaikella muulla härväämisellä. Onneksi nykyään on alkanut tajuamaan että välillä voi vaan rauhoittua ja antaa asioiden rullailla omalla painollaan. Ei kaiken tarvitse olla valmista heti samana päivänä kun alat sitä tekemään. Kun antaa aikaa, saa aikaan hienompia juttuja.

Haluatte varmaan muuten vaan mainostaa uutta levyä? Millainen se on?

Paras. Me suomalaiset ei osata oikein ikinä ihteemme kehua ja ehkä se on hyvä niin. Mutta silloin kun on aihetta täytyy osata jotakin omaa tekemistään kehua, tämmösen nöyrän maalaiskissankin. ”Melt” on kaikkea sitä mitä ollaan aina meidän musiikin haluttu olevan.

”Meltin” julkaisi Secret Entertainment. Edellisen platan julkaisi eri puulaaki. Miten vanha yhteistyö tuli tiensä päähän ja miten uusi alkoi?

No eihän vanha yhteistyö tiensä päähän ole tullut, koska joudumme itsemme kanssa toimimaan vieläkin päivittäin, heh. Eli siis julkaistiin edellinen levy meidän omalla yhtiöllä, Zombie Noisella. ”Melt” julkaisussa ollaan myös mukana puoliksi ja Secret Entertainment hoiti toisen puolen ja hyvin on ainakin tähän asti toiminut. Secret Entertainmentilla on paljon paremmat yhteydet Suomeen ja maailmalle ja sitä tässä haluttiinkin, että levy jaellaan nyt paremmin ympäri tämän pallon. Tämä levy ansaitsee tulla kuulluksi muuallakin kuin Mynämäen Essolla.

Mikäli käsitin oikein, niin Topi Sorsakosken piti vastata levyn julkaisusta ja bändin managerihommista, mutta kaikkihan tietävät miten tuossa sitten kävi… mutten kyllä itse arvannut Sorsakosen diggailevan tämänkaltaisesta musiikista. Valaisetteko hieman, miten tuohon yhteistyökuvioon oltiin siirtymässä?

Hyvin oudosti. Sorsakoski oli kuullut edellisen, eli ”Lake Lark White Trash” -levyn, ja otti sitten itse yhteyttä, että haluaisi tuottaa tuon uuden. Puhelinyhteyksissä oltiin sitten ja sovittiin että aletaan nauhoittamaan täällä ja sitten toimitetaan biisit Topille ja katsotaan nauhoitetaanko uudelleen hänen kanssaan. Näin sitten alettiin nauhoittamaan biisejä, mutta kohta saatiinkin tosi huonoja uutisia siitä että mies on joutunut sairaalaan, vaikka ei kauan ollut kun soiteltiin ja Sorsakoski oli kolailemassa lumia mökkinsä pihalta terveen oloisena kuin pukki! Siinä sitten jumitettiin että mitä tehdä, kunnes sitten päätettiin että nauhoitetaan nyt biisit niin hyvin kuin mahdollista ja katsotaan mitä tapahtuu. Heinäkuussa 2011 sitten näyttikin jo hetken että syöpä olisi voitettavissa ja Topi kutsui meidät mökilleen toimittamaan nauhan ja jutskailemaan asioista. Tykkäsi kovin materiaalista ja sanoi että ”pumppu toimii!”, eikä enää nähnyt tarvetta uudelleennauhoitukseenkaan. Tarkoitus oli että Sorsakoski alkaa etsimään meille levy-yhtiötä tai jos ei nappaa hän julkaisee sen itse. Muutenkin musa-asioista keskusteltaessa tuli ilmi että kyllä mies ymmärtää monenlaisen musiikin päälle, olipahan hän ollut niin pitkään kuvioissa että siitä ei ole mitään epäilystäkään etteikö olisi ymmärtänyt. Muutama viikko kuitenkin sen mökkivisiitin jälkeen kaikki meni taas mustaksi ja sitten kävi niin kuin kävi. Kaikki kunnioitus ja rauha Mestarin muistolle. Pitkiä toveja saatiin miettiä kun jouduttiin puhtaalta pöydältä taas lähtemään vaikka levy olikin jo olemassa ja nauhoitettuna.

Teille tulee ensi vuonna kymmenen vuotta täyteen. Alkaako ahdistamaan? Onko Kiuruvesikään muuttunut yhtään paremmaksi paikaksi? Onko nyt hauskoja tai vähemmän hauskoja muistoja jaettavaksi ?

Aika lyhyeltä on tämä aika tuntunut. Muistaa kuitenkin vielä ihan ekat keikatkin ja miten kaikki lähti. Ei ainakaan ahdistamaan ole alkanut ja tietää mielessään että kaikki parempi on vielä edessä. Yhdeksän vuoden työharjoittelu tässä takana ja nyt vasta aletaan takomaan!

Ei Kiuruvesi sen paremmaksi eikä huonommaksi ole muuttunut. Se on vaan kotikaupunki ja ainakin itse olen ylpeä siitä että olen sieltä kotoisin. Respect your roots! On semmoisia muistoja kyllä keikoilta että oksat pois. En tiedä pystyykö niitä hurjimpia juttuja kertomaan julkisesti joutumatta laturiin. Enpä lähde nyt tässä irstailemaan vaan kerron muiston ulkomaan reissulta kun oltiin kiertelemässä Itä-Euroopassa. Tultiin meidän ruosteisella Chevy Vanilla semmoseen junaristeykseen joka kulki läpi maissipellon. Aurinko paistoi ja heinäsirkat siritti. Tuntui niin kuin olisin jossain elokuvassa, kavereiden roadtripistä kertovassa semmosessa. Aika vaan tuntu pysähtyvän siinä. Oikeesti saatana, ei mitään klisepaskaa ole tämä! Se hetki on piirtynyt meikäläisen verkkokalvoille ja pääkoppaan niin hyvin että muistan sen aina. Vähän matkan päähän pysähdyttiin sitten kuvaamaan saatasko etana ja kovakuoriainen tappelemaan. Se oli sitten eri elokuva se.

Hasta La Vista Social Club on kyllä liikkunut jonkin verran eteenpäin. Vuonna 2005 Lampaalle tehdyssä bändiprofiilissa ilmoititte soittavanne ”melodista rähinä punkrockia”. Onko tässä mielestänne enää niin kauheasti rähinää?

On eteenpäin menty ja se on hyvä niin. Kuitenkin kun kuuntelet ”Meltin” niin tiedät että kyllä siellä sitä rähinääkin on ihan riittämiin ja uhokin päällä vanhoilla miehillä, hah.

Kysytäänpäs loppuun vielä kliseisesti, että mitä on tulevaisuuteen ajateltu?

Uusia vielä parempia biisejä on jo tässä nyrkillinen olemassa ja varmaan tässä ruvetaan uutta levyä jossain vaiheessa tekemään sitten. Pistetään sitten toiset kymmenen vuotta Hasta la Vistaa kehiin ja jutellaan sitten taas lisää! Kiitos!

Cigarette Crossfire röökien ristitulessa

Tammikuu 2012. Cigarette Crossfiren seiskatuumaisen ja Shatterhandin kanssa tehdyn splitin julkaisuista on kulunut vuosi ja Combat Rock Industryn kautta tullut ”In Between the Cure and the Disease” on sekin ehtinyt olla kauppojen hyllyillä jo muutaman kuukauden ajan. Keikat vielä päälle, niin Cigarette Crossfiren syke on ollut jo tasolla ”mieletön”. Riihimäen Ravintola Escapen pahnoilta yhytetty komppania oli edellisenä iltana soittanut Helsingin Henry’s Pubissa ja seuraavana sen oli tarkoitus soittaa Tampereen Vastavirralla. Keikka olikin todistajalausuntojen mukaan varsin onnistunut, vaikka Riihimäen keikkakaan ei jättänyt epäselvyyksiä Cigarette Crossfiren tämänhetkisestä livekunnosta. Paikalla oli Cigarette Crossfiren koko miehistö, eli Ilkka (kitara), Jere (basso ja laulu), Henrik (rummut) ja Pasi (kitara).

Kauankos te nyt olittekaan olleet kasassa? Kaksi, kolme vuotta…?

Ilkka: Kaksi vuotta varsinaista toimintaa. Bändin juuret ovat jo vuodessa 2008, jolloin meillä oli erilaisia kokeiluja poikien kanssa. Musiikki oli Cigarette Crossfiren henkistä, mutta vähän hardcorempaa. Varsinainen syntymä oli varmaan silloin, kun Henkka tuli bändiin.

Henrik: Se oli syksyllä kaksi ja puoli vuotta sitten.

Miten kuvailisitte noita kuluneita vuosia?

Ilkka: Tuntuu siltä että aika on mennyt nopeasti. Kaikenlaisia asioita on tapahtunut, mutta jos biisinkirjoitusta ajatellaan niin koko kahden vuoden ajan ollaan sävelletty noita seiskatuumaisen ja pitkäsoiton biisejä. Touhuunhan on saatu kunnolla vauhtia kun Jere liittyi bändiin.

Jere: Liityin bändiin puolitoista vuotta sitten. Kun olin bändin ensimmäinen virallinen laulaja, niin vasta silloin sanoituksiakin alkoi tulla ja biisit muokkautua nykyisiin muotoihinsa.

Henrik: Sitä ennen biisejä piti soittaa ”katsotaan sitten miten laulut tulee” -ajatuksella.

Ilkka: Mitään ei voitu sovittaa valmiiksi, vaan jauhettu aina vain niitä samoja…

Pasi: …mokia. (naurua)

Sain itse käsityksen, että synnytys olisi ollut melko kivuliaskin?

Ilkka: Mister Karalakin (paikalla istuva, illan aikana myös esiintyneen Sean & Mereaun laulaja, haast. Huom.) kokeili laulua ja kävihän siinä vaikka ketä muitakin, yksi hollantilainenkin kaveri. Sitten oli Juho (Another Sinking Ship), ja hän olisi ollut hommassa hyväkin, mutta sitten hänellä ei riittänytkään enää aika. Sitten kun sekään ei onnistunut, alkoi olemaan jo mieli muualla…

Henrik: Juhon bändiin tuleminen oli melko varmaa, mutta sitten kun hän ei tullutkaan niin ”eiköhän tämä ollut tässä”-tilanne oli lähellä.

Ilkka: Jere oli muutaman vuoden takainen tuttu yhdeltä Saksan Hot Water Music -keikalta. Törmäsimme sitten Nosturissa, juteltiin bändijuttuja ja sitten Jere ehdottikin jo lauluhommien kokeilemista.

Jere: Mä en ollut alunperin sen kanssa hirveän tosissani, olin fanipoikana liikenteessä ja kyselemässä jätkien uudesta bändistä ja minulta kyseltiin ääninäytteitä. Hetken päästä puhelin alkoi soimaan ja kyseltiin voinko tulla treeneihin.

Sitten tämmöinen ”Oletteko te tosissanne”-henkinen kysymys, eli mistä Cigarette Crossfiren nimi juontaa?

Ilkka: No se oli kivulias projekti! (naurua) Kuljen aika paljon töihin pyörällä ja kuuntelen siinä samalla paljon musaa, ja ”cigarette crossfire” sattui tulemaan yhdessä At the Drive-Inin biisissä (Winter Month Novelty, toim. huom.) tulemaan. Silloin me treenattiin täällä Riksussa, missä kaikki vetivät röökiä ihan koko ajan. Treenien jälkeen haistiin aina viikon ajan röökille, ja vaikka poltin itsekin niin mä olen aina vihannut sisällä polttamista ja siten olen ajatellut olevani ”röökien ristitulessa”. Nimi jäi pyörimään muiden ehdotusten joukkoon, joista yksi oli Aerola Small Trails, eli Nännipihan pikkuretket. Cigarette Crossfire vain tuntui soveliaalta kaiken kessuttelun lomassa.

Eikös Sue Ellen ollut aika vahvoilla ollut vaihtoehto?

Ilkka: Oli, mutta se oli Mikon idea.

Mikko: Se on aina ollut mun mielikuvitusbändin nimi.

Pasi: Siinä vaiheessa alkoi nimellä kyllä olla jo kiire, kun eka keikka oli buukattu ja joku piti keksiä.

Ilkka: Mutta eipä siihen sen suurempaa dramatiikkaa liity.

Cigarette Crossfire on joissakin yhteyksissä sanottu Manifesto Jukeboxin manttelinperijäksi ja MJ:n täyttämän tyhjiön täyttäjäksi. Ahdistaako moinen titteli?

Pasi: Ei todellakaan!

Ilkka: Se on enemmänkin kunnianosoitus.

Aiheuttaako paineita?

Kaikki: Eiiiii….!

Ilkka: Asiaa pohdittiin itse asiassa studiossa Luukkaisen (Antti) kanssa. Hänen mielestään ehkä jossain sovituspuolella on varsinkin kitarajutuissa samankaltaisuuksia, mutta ei voida sanoa että tuo kohta on lainattu tuolta ja toinen kohta taas tuolta. Tokaisin, että olen mielestäni pöllinyt soolon jostain The Estrangedin biisistä, mutta hän sanoi sen olevan Sugarin biisistä ja käyttäneensä Manifesto Jukeboxin levyillä samaa! Näinhän se menee!

Jere: Ehkä meidän vaikutteet on enemmän sieltä Floridan suunnalta, eli Young Livers ja Hot Water Music.

Seiskahan julkaistiin kimppajulkaisuna useammankin eri toimijan (Tuska & Ahdistus, Hockey Champ Records, Unsane Asylum, Automobiledrive Music ja Nice New Outfit) kautta. Saatiinko julkaisija siihen helposti mukaan?

Ilkka: Saatiin. Suomihan on pullollaan näitä pienlafkoja, ja sitten kun julkaisijoita oikein haalitaan jäävät kulutkin pieniksi. Sitä paitsi julkaisijat vanhoja tuttuja, ja siinä vaiheessa tämänkaltainen julkaisu tuntui luontevalta.

Henrik: Ja yksi julkaisija jäi pois kannesta, eli meikäläisen Nice New Outfit. Ei ollut logoa.

Miten Combat Rock Industry tuli mukaan kuvioihin?

Ilkka: Koetettiin tiedustella Combatin intoa, kun oltiin julkaisemassa tuota seiskaa.

Henrik: Ainakin hehkutin Janille (Koskinen), että nyt on tulossa saatanan kovia biisejä ja että on tulossa todella kovaa kamaa.

Ilkka: Sinä vaiheessa niillä oli niin paljon julkaisuja jonossa, ettei se silloin onnistunut. Seiskan julkaisun jälkeen Jani kävi joillakin keikoilla ja diggaili meiningistä. Ei tarvinnut hirveästi voidella tai käyttää saunailloissa. Ei edes lähetelty demoja ja itse asiassa hän kuulikin koko levyn vasta kun se oli valmis.

Kun keikkalistojanne katselee, niin tunnutte vetävän keikkoja keskiverto-punkbändiä vähäsen enemmän. Ovatko näpit meinanneet palaa keikkojen määrän suhteen?

Ilkka: Mä olen ainakin iloinen niiden määrästä. Pasikin on perheellinen mies, joten asiat ovat sujuneet tähän mennessä hyvin. En nyt toisaalta tiedä, voiko niitä olla koskaan liikaakaan. Ei ole alkanut kyllä tyyppien naamatkaan vituttamaan, eli hyvä ryhmähenki on vielä säilynyt.

Ulkomaillakin on keikkoja riittänyt. Onko vastaanotto muualla poikennut paljonkin suomalaisten vastaanotosta?

Henrik: Ei siellä ole ollut juuri minkäänlaista vastaanottoa. Moni on noiden keikkojen myötä ensimmäistä kertaa vasta kuullut bändiä.

Pasi: Ei kukaan ole oikein tiennyt, miten bändiin tulisi suhtautua.

Ilkka: Sehän oli vähän tuollaista ”nimeä vähän hoodeille ja seiskaa jakoon”-menoa. Aika samaa kädet puuskassa -seisoskelua on ollut muuallakin kuin Suomessa.

Jere: Kiertue oli hauska loma.

Ilkka: Olihan se ihan makeeta soittaa Fucked Upin lämppärinä, vaikka se olikin ihan paska sinä iltana.

Pasi: Ja Atlas Losing Gripin kanssa.

Lämppäättehän te vielä Leatherfaceakin.

Henrik: Nämä jätkäthän palvovat sitä.

Ilkka: ”Dreams come true!”, vaikka vähän artisti maksaa-tyyppisesti ängettiin itsemme sinne mukaan. Laitoin buukkaavalle taholle ”tämmöstä olisi tarjolla”-tyyppisen promokirjeen, että paljoa ei pyydetä kunhan vain päästään soittamaan.

Mitkä ovat bändin seuraavat liikkeet?

Jere: Uutta materiaalia pitäisi tehdä.

Ilkka: Ihan ensimmäiseksi pitää hankkia uusi treenikämppä kun vanha meni alta. Jonkinlaista kiertueseiskaakin väläyteltiin, mutta koska olemme olleet nyt sävellyspuolen suhteen vähän laiskoja niin ne biisit taitavat sitten päätyä seuraavalle pitkäsoitolle. Olisi ihan siistiä saada jo tämän vuoden aikana jotain uutta pihalle, kun tuon edellisen levyn matskua on jauhettu niin pitkään vaikka se on ollut vasta pari kuukautta pihalla.

Jere: Biisit ovat niin vanhoja, osa jo vuosikausia vanhoja.

Henrik: Toivottavasti saadaan kiertue Saksaan.

Tyypillinen jokerikysymys: Kumpi on parempi karkkipäivä; perjantai vai lauantai?

Ilkka: Mä syön joka päivä karkkia.

Pasi: Kyllä se lauantai on.

Ilkka: On on, ehdottomasti!

Mitään muuta, mitä haluatte tuoda esille

Ilkka: Ei ole oikein muuta mainostettavaa… että TÄTS IT!

http://www.cigarettecrossfire.com/

Power tool hardcore – No Second Thought

Viime vuosina Metalliauringossa ja BTHC:ssa hurmannut sekä Porisperessäkin soittoaikaa saanut No Second Thought on allekirjoittaneen mielestä ollut kiinnostavimpia uusia porilaisia bändejä. Jo parin vuoden ajan toiminut konkkaronkka tarjoutui esittäytymään, ja sopivan ajan kalenterista löytämisen jälkeen karjut istutettiin samaan pöytään. Beer Huntersin pöydässä istuvat No Second Thoughtin nykyisen rungon muodostava kolmikko, eli Kari (kitara), Juippi (huuto) ja Tero (rummut).

Miten hommat ylipäätänsä lähtivät käyntiin?

Tero: Hommat lähti käyntiin mun ja Karin yhteissoitteluista ja Juippi vanhana kaverina päätyi jonkin ihmeen kautta tähän hommaan mukaan.

Juippi: Kännispäiten eräällä risteilyllä siitä sovittiin ja ryhdyttiin sitten treenaamaan.

Tero: Meillä taisi olla joitakin biisejä valmiina ennen Juipin mukaantuloa.

Kari: Homma tosiaan lähti pyörimään vasta Juipin myötä. Basisti (Mälli) tuli kuvioihin hieman sen jälkeen, joka on nyttemmin henkilökohtaisten kiireiden takia poistunut yhtyeestä. Ei mitään kaunoja.

Juippi: Vuosikaudet olemme pyörineet samoissa porukoissa, mutta ajanpuutteen takia jostain on perheellisen ja kahdessa eri bändissä soittavan miehen luovuttava. Nyt olemme siis uutta basistia vaille.

Musiikilliset vaikutteet ovat varmaan aika selvät kun itse musiikkia kuuntelee, mutta väännetäänpä rautalangasta: Mitä bändejä on ollut soittimessa kun No Second Thoughtia on alettu takomaan?

Kari: Varmasti jokainen skenen suomalainen bändi on ollut soittimessa ja sieltä varmaan kuulee niidenkin juttuja. Pahoittelut vaan kaikille muille säveltäjille, jos sieltä kuulee omia juttujaan. Suoria varasteluja ei ole tehty, mutta siellä takaraivossa nuo vaikutteet ovat kyteneet. Taidan olla kuitenkin ”metallisin” mies koko porukasta ja minulla ainakin soi muutakin musiikkia kuin pelkästään hardcorea ja punkkia. Kuuntelen Opethista Mastodoniin ja jotain kevyempääkin, vaikka en ihan niin kevyttä kuin mitäs Juippi joka kuuntelee Happoradiota. Uusissa biiseissä olen itse pyrkinyt menemään enemmän metalliseen suuntaan.

Tero: No ainakin nyt Madball, Merauder ja Lamb of God. Suomibändeistä End Begins, St.Hood, Breamgod, Morning After, Cutdown, Bolt jne..

Juippi: Itse vetelen vanhoja klassikkoja, joiden takia minulla on ollut hirvittävä halu olla osana bändiä. Breamgod, Carpe Diem, Down My Throat, Bolt ja kaikkihan nyt tykkäävät St. Hoodista. Tykkään myös Happoradiosta, mutta kuuntelen myös vanhan koulukunnan räppiä.

Entäs ulkomusiikilliset vaikutteet? Mikä saa vääntämään tämänkaltaista musiikkia?

Juippi: Tämä on vaan niin hyvä tapa purkaa paineita. Tanssilavamusiikkia tekemällä ei saisi samoja kicksejä ja energiaa on kuitenkin enemmän.

Tero: Tämä on vaan se tyyli, mitä halutaan soittaa. Onhan olemassa hyviä munahevibändejä, mutten näe itseäni koskaan soittamassa mitään sellaista. Tässä on se oma juttunsa.

Kari: Mutta kun itse kirjoitan jotakin, en ajattele että sen pitäisi kuulostaa tietynlaiselta. Kaikki jutut tulevat ihan luonnostaan, mutta tuo Juippi varmaan itse on luomassa noita sanoituksellisia fiiliksiä enemmän. Jotkin ilkeältä kuulostavat kitarajutut ammentuvat Black Sabbatheista ja muista. En ole huomannut, että arkiset aherrukset ja parisuhdeasiat vaikuttaisivat hirveästi tekemisiini. Olen monessa erilaisessa mielentilassa saanut samalta kuulostavaa musiikkia aikaiseksi, eli minulta ei tule hyvänä päivänä The Offspring-tyylisiä rallatuksia vaan ne kuulostavat samalta ihan joka päivä. En usko, että pirteyden hakeminen olisi meidän juttu.

Tero: Kyllä No Second Thoughissa kiteytyy kaikki se mitä me halutaan soittaa. Ei etukäteen sovita biisejä tehdessä miltä niiden pitäisi kuulostaa ja mitä juttuja niihin pitäisi sisältyä. Jokainen laittaa biiseihin aina omat juttunsa ja siten niistä tulee sellaisia kuin ne lopulta ovat. Mutta jos ulkomusiikillisia vaikutteita, niin itselläni kaverit ja ylipäätänsä ympäristö vaikuttavat. Eli lähinnä Harjavalta ja Pori, mitä täällä nyt sitten voikaan tapahtua…

Lähestulkoon jokaisella Suomi-skenen hardcore-bändillä on oma soundinsa. Mikä on teidän keinonne erottua joukosta? Vai oletteko koskaan ajatelleet koko asiaa?

Juippi: Mulla on itselläni sellainen fiilis, että teemme sellaista musiikkia jota ei juuri kukaan tänä päivänä enää tee. Meidän musasta ja sanoituksista näkyy 90-luvun meininki ja vitutus ”kaikki ollaan kavereita” ja ”meidän posse rulaa” -meininkien sijaan. Mulla ei totta puhuen tule edes mieleen bändejä, joihin meitä voitaisiin suoraan edes verrata. Ehkä tässä on Pori-lisä mukana, eli vitutus kuuluu.

Kari: Onhan Breamgodillakin kohtuullisen henkilökohtaista sanoitusta mukana, mutta näin yleisesti en itse ainakaan hae mitään henkilökohtaisesti mitään erityistä näkyvyyttä tai jotain tiettyä juttua. Minulle ei tulisi edes mieleen muokata biisejä, settilistoja tai mitään muutakaan sen vuoksi että sinne saataisiin jotain erikoista mukaan. Tietty jos se tulee luonnostaan, niin mikäs siinä. Pidän soitannollisesti sellaisesta musiikista, joka saa pään nyökkymään ja jalan tamppaamaan. En halua tehdä musiikkia sillä periaatteella että on pakko erottua älyttömästi jostain massasta. Tämäntyyppisen musiikin tekeminen on ollut tietoinen valinta, jolloin olemme suurinpiirtein tienneet minkä bändien kanssa teemme yhteiskeikkojakin. Jos jotain tiettyä erottumiskonstia olisi haluttu etsiä, se olisi mielestäni pitänyt löytää jo silloin kun koko bändiä on perustettu.

Tero: Eikä tämän kokoisessa skenessä voi periaatteessa keksiä polkupyörää uudestaan, tehdään vaan sitä mitä itse halutaan. Jos erotumme, niin sitten erotumme. Ehkä tuolla lyriikkapuolella erotutaan jonkin verran laulamalla niistä asioista jotka vituttavat ja jotka painavat mieltä.

Kari: Toisaalta se ettemme ole julkaisseet mitään fyysistä on hankaloittanut sitä ettei lyriikoihin ole keikoilla niin helppo päästä kiinni, tosin eihän näille keikoille varmaan kukaan varsinaisesti tule sanoja kuuntelemaan. Toivottavasti biisiemme meininki erottaa meitä muista edes sen verran, ettei joka kerta kun olemme soittamassa porukka miettisi ”Jaa, siinä oli sama bändi kolme kertaa viidentoista minuutin tauoilla”. Emme pelkän erottumisen takia käyttäisi spandex-housuja tai tekisi akustista levyä.

Juippi: Se olisi toki mukavaa, että No Second Thoughtin biisin tunnistaisi No Second Thoughtin biisiksi pelkästään kuulemalla sen.

Olette muuten pari kertaa itse määritelleet oman tyylinne. Toinen genremääritelmä on ”Life is a bitch” -hardcore ja toinen sitten ”Makita power tool hardcore”. Mitäs näiden taustalla on?

Kari: Makitasta voidaan sanoa sen verran, että Juipilla on hieno Makita-verkkolippis, joka on ollut hänellä päässään joillakin keikoilla. Olen saanut noin työkalumyyjänä Makitalta erilaisia tuotteita korruptiolahjoina, joten annoin hänelle vielä t-paidankin. Sitten keksin, että hommataan kaikille sellaiset t-paidat! Heittohan tuo ”Makita power tool hardcore” on, mutta se kuulostaa mielestäni siistiltä. Meillä on sellainen genre jota kenelläkään muulla ei ole!

Tero: Jägermeister sponsoroi Ratfacea, niin meitä sponsoroivat sitten Makita-porakoneet!

Kari: Toivottavasti saataisiin vuodessa edes yksi vara-akku, jos ei mitään muuta.

Juippi: Tämä läppähän lähti eräällä keikalla vähän lapasesta. Yleensä heitän näitä Makita-juttuja keikoilla ennen tuota Bad Blood -biisiä, joka kertoo kuristamisesta, tappamisesta ja kiduttamisesta. Erään keikan jälkeen mietin näitä juttuja, että jos olisi kiduttaja, niin mikä olisi hänelle parempi työkalu kuin Makita? Porakoneella polveen tai naamaan. Mulla on itelläni Makita-porakone ja se on tosi hyvä!

Teiltä on tulossa splittiä. Kerrotteko siitä jotain?

Kari: Sen tulemisen suhteen ei kannata pidättää hengitystään.

Tero: Seiskatuumainen vinyyli piti tulla, mutta se homma meni vituiksi. Nyt pitäisi tulla 3-way splitti CD-muodossa Out for Justicen ja Enemybloodin kanssa. Se tulee sitten kun se tulee.

Kari: Tritonus ilmeisesti jakelee, mutta mitään varsinaista julkaisua ei varmaan ole. Se on ollut jo hetken aikaa tulossa, ja ne ovat niitä samoja biisejä mitä on netissäkin. Maaliskuussa olemme menossa uudestaan studioon, ja pari viikonloppua on ainakin jo varattuna. Toivottavasti olemme saaneet siihen mennessä sen verran materiaalia kasaan, että saadaan ainakin pohjia äänitettyä riittävästi EP- tai MCD-malliseen julkaisuun. Tuskinpa pitkäsoittoon asti ihan mennään. Julkaisua voisi kuvitella jonnekin kesän tienoille.

Juippi: Kuten nyt vähän siltä näyttää, niin julkaisemme sen itse. Äänitetään biisit, poltetaan ne  ceedeelle, Tero tekee kannet, printataan ne ja julkaistaan.

Kari: Julkaisutavasta nyt ei tällä hetkellä osaa sanoa vielä yhtään mitään, koska biisejä ei ole vielä edes äänitetty ja puolet biiseistä on suurin piirtein vielä tekemättä. Basistin lähtö bändistä ei nyt sinänsä huoleta, kun voin hoitaa studiosessioissa molemmat tontit, mutta bändikämppääkin ollaan vieläe muuttamassa.

Tero: Tapahtumaa riittää. Jos Metalliaurinkoon mennessä saadaan jotain ihmisille, niin hyvä on…

Kari: Huhtikuun puolella voisi jotain maistiaista nettiin ilmestyäkin. Ehkä jopa Pre-Roosterfestiinkin (Helsingin Lepakkomiehessä 23.2., toim. huom.) voisi saada pari uutta biisiä settilistaan.

Juippi: Pyrimme siihen, että studioon mennessä kaikki biisit olisivat ihan uusia. Vanhoja biisejä olemme soittaneet jo niin sairaasti, niissä ovat linjatkin vähän erilaiset. Uusissa biiseissä on raskaampaa menoa ja enemmän löytyy sitä omaa juttua. Ne eivät ole sellaisia ”läpijuoksuja”, vaan niissä on enemmän koukkuja. Pituudet ovat melkein kolmea minuuttia ja niissä on KERTSI!

Tero: Ei ole läheskään niin ystävällistä kamaa kuin mitä ennen… jos se on ennenkään sitä ollut.

Mitä muuta on tiedossa?

Kari: Ainakin yksi keikka on varma.

Juippi: Olemme tarkoituksella jättäneet keikkailun vähemmälle keskittyäksemme uusien biisien tekemiselle. Kun tekee keikkoja, niin niistä palautumiseen menee niin paljon aikaa, ettei treenikämpälle kiinnosta enää mennä.

Tero: Luultavasti lykkäämme itse itsemme Metalliaurinkoon soittamaan. Jotain ulkomaansäätöjäkin on, mutta niistä tulee infoa sitten lisää myöhemmin…

Kari: Koko kevät menee väkisinkin aktiivisesti. Studio tuo kiirettä, keikat pystyy aina hoitamaan. Helsingissä pääsemme ainakin treenaamaan uusia biisejä ihan liveoloissa, joten se keikka tulee ihan hyvään saumaan.

Tero: Pyrimme pitämään bändin niin aktiivisena kuin mahdollista. Soitetaan niin paljon keikkoja kuin meille tarjotaan ja joille päästään. Olisi kiva saada kaikki vapaat viikonloput täytettyä keikoilla.

Kari: Noita 1-2 kuukauden pituisia taukoja on ollut vähän liikaakin, vaikka tämä vuosi (2011) on mennyt melko tasaisesti.

Voitte lähettää terveisiä.

Juippi: Lähetetään Laurille terveisiä. Sun kanssa oli kiva soittaa, joten sitten kun lapsesi ovat tarpeeksi vanhoja ja asiat ovat muutenkin linjassa niin takaisin pääsee soittamaan.

Kari: Kyllä se paikka aina on auki. Haluan kyllä lähettää terveisiä myös äidille.

Tero: Haluan lähettää Anal Thunderin Ruokosen Jannelle sellaisia terveisiä, että se on Suomen paskin pelaamaan NHL:ää pleikkarilla!

http://www.stereokiller.com/bands/bands.cfm?bandname=nsthc

Morning After palaa – yhden illan ajaksi?

Lahden rakastetuin ja Suomen vihatuin hardcore-orkesteri Morning After tekee paluun lavoille ja levylautasille reilun viiden vuoden tauon jälkeen. Yhtye esiintyy ensi tammikuussa Killing The Legacy festeillä Turussa, ja samoihin aikoihin on luvassa myös seiskatuumainen, yhtyeen ensimmäinen. Soittamisen riemu on jälleen löytynyt, mutta täysmittaista paluuta on yleisön kuitenkaan turha pelätä. Oma arvaus kuitenkin on, että kyllä tämä Business Cityn hardcore-luuranko tonnilla liikahtaa pitserian nurkkaan siinä missä kesäfestarien päälavallekin. Kunhan hotelliaamiaiset on kunnossa.

Eli ihan ensin, mistä syntyi ajatus paluusta?

AV: Ajatuskin tuntui aluksi aika mahottomalta, koska oli semmonen fiilis että aika oli ajanu koko homman ohi. Nuoremmathan osaa nykyään jo soittaakin, pelkkä into ei enää riitä. Mutta sitten KTL-Markus alkoi puoltoista vuotta sitten piinaamaan, että joku keikka pitäs vielä tehä. Ja kun markus vielä jaksoi tehä bändihistoriikin blogiinsa missä oli lähes kaikki bändin julkasema musiikkikin, niin ajatus alkoi vaikuttaa taas ihan hyvältä. Ja sitten kun Heikki vielä halusi nauhottaa noi levyn ulkopuoliset biisit uusiks, niin todettiin että ”mikä ettei”, kokeillaan oisko se vielä/taas kivaa. Ja olihan se.

Tarkotus on kuitenkin tehä vaan toi yks keikka? Olisko kutina että comebackista vois tulla vähän pidempikin?

AV: No ideahan on, että tehään nyt toi yks. Jatkoa ei ole suunniteltu sen pitemmälle, mutta jos nyt joku hullu festarikeikkoja/jotain huimia lämppärivetoja idoleiden kanssa tarjoaa, niin sitten voidaan harkita. Jokainen tarjous kerrallaan, mutta pohjimmiltaanhan on myös kyse siitä, että tämä tehdään sen takia koska me ite haluttiin se tehä ja Afterin soitossa on taas se hauskuus mukana. Ja jatkoa ajatellen on pakko myöntää, että meillä kaikilla on niin paljon henk.koht. elämissä tekemistä että Afterin liittäminen siihen pysyvästi tarvitsisi jo pienen ihmeen. Parempi pitää se tämmösenä fiilisjuttuna. Tonni keikasta enkä roudaa.

Haha, jotain tommosta ajattelinkin! Mainitsit jotain uusista biiseistä, kävitte jotain nauhoittelemassa? Seiskatuumainen kai tulossa?

AV: Juu, nauhoteltiin viime viikonloppuna neljän biisin seiskatuumanen mikä ilmestyy Full Housella tammikuun 13. päivä. Levyn nimeksi tuli ”Skeletor Is Dying” ja siinä on uudelleennauhotetut Commercialized Warfare ja Thorn In My Side, uusi biisi nimeltänsä Cherish the Memory ja vanha klassikko White Is the Colour of Hate, jossa soittaa kaikki kolme Afterin kitaristia eli Heikki, Jukka ja Jyri. Oli muutenkin tosi lämminhenkinen ja mahtava sessio ja tosi upeeta nähä kaikkia ukkoja pitkästä aikaa vanhan rakkaan harrastuksen puitteissa.

Keneen/mihin tämä ”skeletor” viittaa? Ainakin vuonna 1997 oli varsin laihoja ukkoja bändissä, mikä lienee tilanne tänäpäivänä?

AV: Skeletor is Dying on Arton ja Jukan ekan bändin Kepexin peruja, ja siis oldskool style. Paras nimi ikinä!! Ja skeletorhan on kaiken maailman He-Manien pahin vihollinen!!

Ookoo, odottelin vähän syvällisempää tulkintaa asiasta, mutta unohin mikä bändi on kyseessä…

AV: NII!!!

Heräsikö ajatus materiaalin nauhoittamisesta ennen vai jälkeen paluukeikan varmistumisen?

AV: Vähän niinku samaan aikaan. Heikki ehotti että jos kerta reenataan niin nauhotetaan samalla noi pari biisiä pois. Paluukeikkahan siis varmistu joskus viime keväänä, tässä ollaa vaan oltu turpa kiinni aiheesta jonnii aikaa.

Annoit jo vastaukset kaikkiin mun tulevinkiin kysymyksiin, eli en enää tiiä mitä kysyisin.. ööö… Nyt kun Morning After heräilee koomasta, koska järjestetään seuraava Break Down The Walls?

AV: Juu ei! BDTW oli ja meni. Kasilla olis kiva järkätä keikkaa että alaikäsetkin pääsis, mutta nuorisotoimi tekee siitä niin hankalaa ja kallista että yksinkertaisesti ei kannata. Ja siitä ei voi olla kun todella pahoillaan. Paperilla halutaan nuorisolle tapahtumia, mutta sitten kun joku haluis jotn järjestää, niin kukkahattutädit pilaa sen samantien. Juuri tähän hommaan aikoinaan kyllästyin.

Nyt kun ollaan kuitenkin siinä iässä, että on mukava alkaa muistelemaan vanhoja, niin mikä olis ihanne line-uppi BDTW:iin? Jos pidetään lähtökohtana tapahtumassa tai muilla keikoilla siihen aikaan esiintyneitä bändejä…

AV: Mmmmm… No varmaan Afteri, 50×50, Endstand, Shed, Defend, Hobgoblin, Carpe Diem, Equity, Yesmeansyes ja ulkomaalaisista Jaded ja Outlast näin äkkiseltään. Nii ja tietty No Support.

Kuulostaa ihan siltä, että tollanen tähtikimara ois joskus ollukin esiintymässä… Jatketaan vielä hetki samalla linjalla. Morning Afterin ikimuistoisista kommelluksista sais varmaan runokirjan paksusen opuksen aikaiseksi, mutta mietitään hetki semmosia asioista, joita ET haluais bändin historiasta muistaa. Mitä tulee ensimmäiseksi mieleen?

AV: No ne lopunajan keikat oli omalta osalta aika säälittäviä tapauksia, johtuen nimenomaan liiallisesta päihteiden käytöstä. Siihen aikaan keikat oli vaan tekosyy olla sekasin päästään koko viikonlopun ja se kyllä näky esiintymisessäkin. Näin jälkeenpäin mietittynä se oli semmosta yleisön aliarvioimista ja halveksuntaa, josta ei voi olla ylpeä. Muuten Afterin kanssa on kyllä ollu oikeestaan vaan hyviä muistoja, paitti että Imatralla ei esiinnytä enää koskaan.

Haastattlu riistäyty vähän käsistä, tarkotus oli kysellä vaan tulevaan comebackiin liittyviä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tärkeimmät tulikin yllä selvitetyksi, mutta onko herra levylaulajalla vielä jotain informaatiota jaettavaksi kyseisen asian tiimoilta?

AV: Ei kai tässä muuta ihmeempää, levy lähtee kohtapuoliin painoon ja sitä ootellaan ja keikkaa reenataan. Minusta olisi kiva nähä mahollisimman paljon vanhoja kavereita Killing The Legacy festillä, soitetaan keikka ensin alta pois ja sitten vietetään yhessä hauska viikonloppu päiväkaraoken ja hardcoren merkeissä.

Kuulostaa mukavalta!

AV: Niin minustakin! Hotelli on jo varattu, muitten nurkissa en suostu nukkumaan!! Hotelliaamiaiset on se juttu miks sinne mennään. Rakkaan avovaimoni kanssa valitsemme hotellit aamupalan mukaan!

Eli sen verran on viidessä vuodessa aikuistuttu!

”What will be, will be” – haastateltavana Vallenfyre

Gregor Mackintosh on mies, jolla on historia. Mackintosh tunnetaan Paradise Lostin pitkäaikaisena kitaristina, pääasiallisena biisintekijänä ja perustajajäsenenä, jolla ei ole juurikaan sivuprojekteja ollut. Mackintoshin isän kuolema sai miehen perustamaan Vallenfyren, joka tekee aikamatkan 80-luvun lopussa nuoruuttaan eläneen Gregin omiin musiikillisiin lähtökohtiin.

Ymmärrettävästi yksi jos toinenkin media on kiinnostunut Gregistä ja tämän uudesta bändistä, ja Lampaallekin tarjoutui mahdollisuus välityttää miehelle kysymyksiä Vallenfyrestä. Mackintosh on promotoinut ahkerasti Vallenfyren piakkoin ilmestyvää albumia ”A Fragile King” ja on varmasti ehtinyt antaa useammankin haastattelun aiheen tiimoilta, mikä kieltämättä näkyy vastausten tavanomaisuudessa. Mutta toisaalta miehellä oli aikaa vastata sähköpostin välityksellä lähetettyihin uteluihin, ja siitä pistää nostaa Mackintoshille hattua.

Hei Greg! Mitä kuuluu? Oletko innoissasi Vallenfyren tulevan ”A Fragile King” -levyn julkaisusta ja sen vastaanotosta?

Hei, hyvää kuuluu. Kyllä, olen jännittynyt julkaisun johdosta. Tähän asti saamani palaute on ollut aika rohkaisevaa.

Olet ilmoittanut, että Vallenfyre perustettiin kunnioittamaan menehtyneen isäsi muistoa ja kanavaksi purkamaan tuntojasi asiasta. Näetkö ”A Fragile King” -levyn nimenomaan tribuuttina hänelle?

Ei, en täysin. Noin 60-70 % lyriikoista pyörivät isäni ympärillä, eikä tätä bändiä olisi koskaan edes perustettu ellei hän olisi poistunut keskuudestamme. Levyn kansilehdissä on hänelle myös omistuskirjoitus. Käytännössä kuitenkin muunsin hyvin surullisen asian joksikin hyväksi, jota on ollut vielä hauska toteuttaa.

Miten Vallenfyren musiikillinen suunta lyötiin lukkoon? Oliko asian takana tiedostettu päätös vai määrittyikö Vallenfyre musiikillisesti täysin luonnollisesti?

Yksinkertaisesti rakastuin tämäntyyppiseen musiikkiin nuorena. Uskoisin isäni kuoleman käsittelyn yhteydessä musiikista turvan hakeminen olleen järkeenkäypää. Minun tapauksessani se tarkoitti jotakuinkin vuosien 1984 ja 1991 välissä tehtyä deathia, doomia ja crustia.

Onko levyllä kitarariffejä, biisejä tai biisinaihioita jotka on tehty ennen Vallenfyren perustamista?

Ei, kaikki kirjoitettiin vuoden 2010 tammikuun ja joulukuun välillä. Mitään ei tehty mitään toista tarkoitusta varten.

En mahda sille mitään, että saan levyä kuullessani jatkuvasti mielleyhtymiä Paradise Lostiin, varsinkin kitarasooloista. Pelkäätkö Paradise Lostin langettavan varjon Vallenfyren ylle ja sen mahdollisuudet vaikuttaa Vallenfyren vastaanottoon?

On täysin luonnollista, että osa levystä tuo sinulle mieleen alkuaikojen Paradise Lostin. Kuitenkin sama ihminen on kirjoittanut ja soittanut sitä musiikkia. Minulla oli myös samoja vaikutteita mielessä kirjoittaessa Paradise Lostin vanhinta materiaalia. Alun perin julkaisimme Vallenfyren kanssa anonyymisti seiskatuumaisen välttääksemme mahdolliset, Paradise Lostista johtuvat, ennakkokäsitykset, mutta niin kuitenkin käy ennemmin tai myöhemmin. Vallenfyrellä ei ole kuitenkaan vielä omaa historiaa, jonka mukaan toimia tai joka sanelisi Vallenfyreen kohdistuvia odotuksia. ”What will be, will be.”

Miten helppoa kokoonpanon muodostaminen oli ja miten haastavaa sen koossa pitäminen on? Jokainen bändin jäsenistä vaikuttaa kuitenkin muissakin bändeissä.

Kokoonpanon muodostaminen oli helppoa, koska kaikki bändin jäsenet ovat hyviä ystäviäni. Tosin aikataulut asettavat haasteita kaikkien jäsenien kokoamiseksi yhteen ja samaan paikkaan tiettynä ajankohtana.

Mitkä ovat suosikkibändisi death metallin piiristä? Oletko koskaan suosinut mitään tiettyä skeneä, kuten Floridaa tai Tukholmaa?

Celtic Frost (tiedetään, ei tyylipuhdasta death metallia), Autopsy, Death, Carnage, Nihilist, hyvin varhainen Morbid Angel ja niin edelleen. Minulla ei ole mitään tiettyä suosikkisceneä, koska jokaisessa niistä oli sekä hyviä että huonoja bändejä.

Tulevaisuus? Onko Vallenfyren tarkoitus olla vain lyhytikäiseksi jäävä projekti vai onko sillä edessään loistava tulevaisuus?

Haluamme mennä soittamaan keikkoja ensi vuonna. Haluamme päästä soittamaan sekä klubeille että festivaaleille, mutta se riippuu siitä haluaako kukaan buukata meitä vai ei. Mitä loistavaan tulevaisuuteen tulee, niin asiahan ei ole minun hallinnassani enää. Katsotaan, pitävätkö ihmiset Vallenfyrestä.

The Exploited

Heinäkuun puoliväli kesällä 2011. Ilosaarirockin viimeinen varsinainen festivaalipäivä on lähtenyt hyvin käyntiin, ja suhteellisen nimekkäitä bändejä alkaa yksitellen marssia esiintymislavoille. Allekirjoittanut on matkalla mediakeitaan tytön kanssa kohti Sue-lavan backstagea, jossa olisi mahdollisuus jututtaa brittipunkin ikiliikkujaa, The Exploitedia. Haastateltavaksi osuukin itse Wattie Buchan, ja onkin selvää että punkinkuuntelun The Exploitedillakin aloittanutta toimittajaressua saattaa hieman jännittää. Vain joitakin minuutteja kestänyt haastattelu tehtiin alle tunti ennen The Exploitedin keikkaa Sue-lavalla, ja varmaan sen vuoksi vanha keesipää on hieman vaisu. Haastattelija puhui hermostuksesta johtuvaa, töksähtelevää rallienglantia ja Wattie taas paksua skottienglantia, josta on jälkeenpäinkin mahdotonta saada selkoa.

Edessä istuva, punakeesinen Wattie herättää kunnioitusta. Mies on ollut bändinsä keulilla jo yli 30 vuotta, eikä yhtyeen taipale ole aina ollut kovin helppo. Paskaa on satanut niskaan, mutta The Exploited on edelleen olemassa, kenties vain ärsyttääkseen vastustajia, joita bändillä epäilemättä riittää. Wattie itse tuntee edelleen sitä samaa paloa, mikä johti hänet yhden maailman tunnetuimman punk-bändin keulakuvaksi.
– Meno ei vaan ole enää yhtä väkivaltaista kuin mitä se silloin oli, Wattie kuvaa suurinta eroa tämän päivän ja 80-luvun alun meininkien välillä. Vuonna 2011 The Exploited on kuitenkin uuden, toistaiseksi nimeämättömän albuminsa kimpussa. Levyn tekoprosessia Wattie kuvailee naurahtaen ”pitkäksi” ja jatkaa:
– Pelkästään kitaristin vaihtaminen pakotti aloittamaan koko homman alusta. Olemme kuitenkin saaneet kasaan kahdeksan biisiä, joita voimme käyttää, Wattie kuvaa edellisiä, ongelmallisiksi osoittautuneita lähivuosia, joina bändistä vaihtui kitaristin ohella basistikin. The Exploited on kirjoittanut neljän vuoden aikana kahdeksan uutta biisiä, mutta levy ei ole lähelläkään valmis edes äänitettäväksi. Se ei kuitenkaan tunnu haittaavan Wattieta. The Exploited ei ole varsinaisesti tunnettu perfektionismistaan, mutta hommat halutaan silti tehdä kunnolla.
– Emme tee levyjä rahasta, vaan itsellemme ja faneillemme. Haluamme, että kaikki on ensin kunnossa ja sitten vasta äänitämme.

Yhtyeen keikkakalenteri ei ole loppuvuoden osalta täyteen buukattu, joten bändi saa tarvitsemaansa aikaa levyn työstämiseen. Sen jälkeen Wattie uskoo The Exploitedin lähtevän jälleen tien päälle. Tässä samalla oli pakko udella Wattien mietteitä punk-skenen nykymenosta. Mies tunnustaa seuraavansa sitä, vaikkakaan ei kovinkaan laajasti.
– Olen tehnyt punkkia 30 vuotta ja minulle siinä on kyse itseilmaisusta. Kovinkaan moni punkkari ei vaan tunnu tajuavan mitä punk oikeasti edustaa, Wattie lataa ja haukkuu samalla levy-yhtiöt ja Green Dayn (haastattelija otettua bändin nimen esille) paskoiksi. Rupattelusessio alkaa siirtyä loppuaan kohden, mutta Lampaan lukijoille mies lähettää seuraavanlaisia terveisiä:
– Uskokaa itseenne ja tehkää sitä mitä haluatte tehdä. Vain sillä on merkitystä, muiden mielipiteillä ei ole väliä. Punk ei ole kuollut!

Uusi Fantasia

Ilosaarirock 2011, sunnuntaipäivä. Omalla kohdallani keikoilla ravaaminen on jatkunut jo viidettä päivää putkeen ja väsymyksen merkit ovat ilmassa. Olin kuitenkin taistellut väsymystä vastaan nähdäkseni itseeni talvella syvästi vaikuttaneen Uuden Fantasian keikalla, tarkoituksena myös haastatella bändiä. Alunperin haastattelu piti tehdä ”nuoren gurun” Street Cobran kanssa, mutta kuolemanväsynyt mies delegoi tehtävän kahdelle bändikaverilleen. Pöydän äärellä istuivat Kroko-Roc ja livekokoonpanoon kuuluva Jimi Python.

Uuden Fantasian keikkakesä alkoi hitaanlaisesti. Yhtye soitti vain Maailma kylässä-festareilla toukokuun lopussa ja kesäkuun ainoan keikkansa Provinssirockissa. Heinäkuulle tullessa tahti on kuitenkin kiristynyt, joiden takia hemmot ovat Ilosaaressakin.
– Nyt on joka viikonloppu 1-2 keikkaa. Onneksi näitä ei ole tämän enempää, tuntuu että näitä on meidän ryhmälle jo aika paljon, Kroko-Roc kommentoi haastatteluhetkellä käynnissä olevaa keikkakesää.

Uutta Fantasiaa ei juuri pelota leimautuminen yhden hitin ihmeeksi. Päinvastoin, ”Liian myöhään”-biisin ja Freemanin nostama hype nähdään jopa voimavarana.
–  Ehkä festareilla nämä ihmiset jotka eivät ole paljoa kuulleet sitä levyä, tajuavat siitä yhdestä biisistä ”ai niin, tämä on tää bändi” ja tulevat katsomaan sen innoittamina ja mielenkiinnosta, Jimi Python analysoi.
– Silloin kun sitä levyä tehtiin, se oli vain yksi biisi muiden joukossa, Kroko paljastaa. – En ajatellut, että siitä tulisi minkäänlaista hittiä, sitä vaan oli tosi hauska tehdä ja oli tosi siistiä kun Freeman tuli siihen mukaan.

Biisin hitiksi nouseminen tuli ainakin Kroko-Rocille yllätyksenä, vaikka esimerkiksi Jimi Python pystyi aavistamaan sen jo ensimmäisen demon kuullessaan ja paljastaa:
– Kohtahan se kelkka kääntyy toisin päin, kun Uusi Fantasia on tekemässä Freemanin uutta levyä. Siinä olisi sitten levyllinen hittejä.
–  Siellä on Freemanin omia biisejä suurin osa, sitten muutama meidän tekemiä ja yhteistyössä tehtyjä biisejä, Kroko laskeskelee.

Ainakin allekirjoittaneen mielestä levystä on tulossa mielenkiintoinen, sillä vieraileviin sanoittajiin kuuluvat ainakin Ismo Alanko, Paula Vesala ja Asa. Ja Hector. Vuodessa kolminumeroisen määrän keikkoja tekevä ammattimuusikko saatiin mukaan sattumalta, kun Street Cobra oli seuraamassa Menneisyyden vankien studiosessioita. Miehet ovat tyytyväisiä vielä kappaleesta tehtyyn videoonkin.
– Turhan moni vaan leimasi sen huumorivideoksi, Kroko havainnoi yleisön reaktioita.
– Ei, se on tehty vakavasti ja pilke silmäkulmassa. Rehellinen, kiteyttää Jimi Python liki neliminuuttisen videon yhteen sanaan.

Kappaleen tähti, eli hihattomissa turkiksissa ja kulahtaneissa piriverkkareissa viihtyvä Freeman ei kierrä varsinaisesti Uuden Fantasian mukana, vaan ilmaantuu aina keikkapaikoille sovittuina aikoina. Miestä ei voi kuitenkaan luonnehtia sessiomuusikoksi.
– Hän viihtyy heimossa, eli ei vedä vain keikkaa ja lähde sitten pois, Jimi Python valaisee. – Siinä on selvä yhteys bändin ja solistin kanssa.
– Freemanin levytyksen venymisen johdosta Uuden Fantasian disco-EP siirtyy hamaan tulevaisuuteen, Se oli työn alla jo aika pitkällä ja siihen tehdään yhteistyötä Eero ”kotkan poika” Johanneksen kanssa. ”Heimon” Marsipaanitanssi on itse asiassa Eero Johanneksen kanssa tehty, Kroko valottaa hieman Uuden Fantasian tulevaisuutta.
– Keikkojen osalta olemme menossa Primaveraan soittamaan Espanjan Madridiin ja Barcelonaan marraskuussa. Sitten oli vielä yksi Norjan Trondheimin reissu lokakuussa. Ehkä joku Belgian hommakin, Jimi Python paljastaa Uuden Fantasian keikkasuunnitelmista. Kysyntää ulkomailla riittää muutenkin, olihan yhtye soittamassa Pietarissakin muutamaa viikkoa ennen haastattelun tekemistä.
– Norjassa olisi ollut suunnilleen joka kuussa jotkut festarit, mutta ne eivät sopineet kun oli sovittu jo nämä Suomen keikat, Kroko manaa. Miehet eivät näe Suomen kielen käyttöä minkäänlaisena esteenä.
– Instrumentaalia musiikkiahan tämä on, joten se on sillä tavalla ”intergalaktista”. Mutta kun soitettiin sillä Pietarin keikalla Freemanin biisin laulut nauhalta – Freeman ei itse ollut paikalla – encorena, niin olivat venäläiset kyllä vähän ihmeissään.
– Sitten kun ruotsalaisessa levykaupassa DJ tiesi Uuden Fantasian ja kysyi onko tullut uutta matskua. Sanottiin että uusi levy on tullut ja se halusi heti Youtubesta katsoa onko olemassa mitään videota. Sitten se laittoi sen siellä levykaupassa soimaan, niin olihan se vähän vaikea tilanne, Kroko nauraa ja saa vierustoverinsa nauramaan onnettomalle ruotsalaiselle levykauppiaalle.
–Tämä musiikki on omimmillaan hämyisillä elektroklubeilla ja ehkä -festareilla. Varmaan on päästy näille suuren kansan yleisfestareille esiintymään juurikin Freemanin hitin takia, että siitä oltaisiin tultu tutuiksi, Jimi Python kommentoi viitaten samalla puolen tunnin kuluttua alkavaan keikkaan Ilosaaren Rentolavalla.

Tässä vaiheessa haastattelu laitetaan kiittelyiden myötä pussiin, Kroko-Roc ja Jimi Python lähtevät tekemään soundcheckia ja allekirjoittanut poistuu bäkkäriltä takaisin festivaalikansan keskuuteen. Siinä välissä törmään kuitenkin Freemaniin, jolloin käytän tilaisuuden häikäilemättä hyväkseni eli toivotan miehelle hyvää keikkaa ja saan siitä hyvästä hymyn ja kädenpuristuksen. Ilosaaren kohokohta oli selkeästi siinä.

[youtube url=v8x5Nl_y8YQ]

www.myspace.com/uusifantasia